maanantai 30. marraskuuta 2015

Käsin, vai koneella? Tutkivan juoruilijan tutkimuksia



Ongelman rajausta

Tämä on pinnalla juuri NYT.  Eletään kiivainta myyjäissesonkia ja emännät leipovat, paistavat ja neuloa nakuttavat hyvää ja herkullista voidakseen sitten myydä tavaroita  toisilleen. Mutta miten pitää työ tehdä, käsin vai koneella?

Historiallista taustaa

Sähkövalo syttyi ensimmäisen kerran 15.3.1882 Finlaysonin tehdassalissa Tammerkosken tuntumassa. Kun sähköverkko eli valo levittäytyi yli Suomenniemen, emännätkin saivat sähköisiä apuvälineitä kyökkeihinsä ja kammareihinsa – kun ensin oli myyty lehmä ja ostettu isännälle radiokone.  

Jokaista keksintöä on saatellut äkäinen polemiikki siitä, mitä kannattaa tehdä käsin ja mitä koneella ja mikä kone talossa on tarpeen ja mikä ei. Jokainen uusi keksintö on horjuttanut  emännän omanarvontuntoa ja ammattiylpeyttä: mitä sitä nyt koneella, kun käsin ja kotikonstein on aina osattu ja jaksettu –  tiskattu, luututtu, kirjoitettu, laskettu, lakaistu, yliluoteltu, naputettu, vatkattu, viipaloitu, kaulattu, pyykätty, harjattu hampaita, soitettu musiikkia… lista on loputon.


Tutkivan juoruilijan havaintoja

Kun tekniikka tulee elämään, se hakee paikkaansa ja rooliansa, joskus jopa yllättävän kauan. Enää tuskin missään keskustellaan siitä, kannattaako huusholliin hankkia tiskikone tai vatkain, mutta moninaisia keskusteluja käydään, edelleenkin. Sähkövatkain, joka maksaa aika vähän ja on käytössä usein, saa aikaan pitemmän polemiikin kuin sähköpora, jota tarvitaan vuosittain.

Käsin tekeminen on eri asia kuin koneen käyttö. Käsityö ei aina ole parempaa, arvokkaampaa tai hienompaa kuin koneella tehty. Käsitys näiden laatuerojen suuruudesta on vaihdellut ja erot ovat hiipuneet. Se on tapahtunut suunnilleen samaan aikaan kun kädentaidot ovat harvinaistuneet tai hävinneet. Ne osaavat sen kyllä, ainakin teoriassa, mutta.

Käsin vatkaamalla saa kuohkeampaa, mutta hitaammin ja kylkiäisenä voi olla tenniskyynärpää. Muutaman perunan kuorii käsipelilläkin, mutta ison taikinan vaivaa vaivattomammin koneella.
Koneella ommeltu voi olla krouvimpaa, mutta usein kestävämpää ja nopeammin tehtyä kuin käsityö. Kokeilkaa vaikka farkkujen paikkauksessa.
Mikään ei voita käsin neulottua saapassukkaa, mutta ergonomisesti suunniteltu vaellussukka tulee kyllä aika lähelle.

Kirjoitukset, käsin vai koneella?

Naputtelen tätä kirjoitelmaa tietokoneella. Urani alkupuolella kirjoitin usein ensin käsin, sitten vasta koneella. Molemmat tavat olivat äänettömiä, joten saatoin tehdä hommia lasten nukkuessa.
Kun kirjoittaa käsin, motoriikka, kynän liike painuu jonnekin alitajunnan syövereihin ja auttaa muistamaan. Jos olen kirjoittanut kunnon muistiinpanot haastattelusta, tarvitsen vain vähän nauhuria. Enkä en edes tykkää omasta äänestäni.
Kun kirjoitan koneella, teksti tulee ruudulle neutraalina. Se ei ole samalla tavalla henkilökohtaista kuin käsikopelolla tehdyt koukerot. Sitä on helpompi muokata ja karsia. Putsata pois minäminätaudin tuomia itsetehosteita. Veistellä pois ylimääräisiä sanoja. Välitulosteet ja punakynä auttavat usein asiaa.

Käsin kirjoittamisessa on muistettava ainakin kaksi sääntöä. Ulkotöissä, pakkasella toimii parhaiten lyijykynä, joka ei hyydy missään asennossa. Kentällä, liikkuvia haastatteluja keräillessä, on hyvä olla vihko, jossa on tukevat pahvikannet, sillä kaikissa paikoissa ei ole pöytiä, vaikka penkkejä voikin olla. Voi joutua kirjoittamaan muistiinpanot vihko sylissä tai seisaaltaan.



Loppupäätelmät

Hommia on aina enemmän kuin aikaa, joten: kiitos avusta, koneet. Ja isännät, hakekaa niille emännille järkeviä värkkejä arjessa auttamaan.  Vaikka vähän vastustelisivatkin. Sillä nykyaikaa on se, että piikoja on helpointa etsiä koneliikkeestä. Ja voi niitä koneita mieskin käyttää, pitääkin käyttää, näin tasa-arvon aikaan. Saa sieltä sitten muutaman ruuvinvääntimenkin hankkia.

Käsin neulottujen lapasten langanpäät pitää päätellä, muuten lopputulos ei kestä. Käsityö kunniaan siinä kohdassa!


Ei kommentteja: