Ongelman rajausta
Tämä on pinnalla juuri NYT.
Eletään kiivainta myyjäissesonkia ja emännät leipovat, paistavat ja
neuloa nakuttavat hyvää ja herkullista voidakseen sitten myydä tavaroita toisilleen. Mutta miten pitää työ tehdä, käsin
vai koneella?
Historiallista taustaa
Sähkövalo syttyi ensimmäisen kerran 15.3.1882 Finlaysonin
tehdassalissa Tammerkosken tuntumassa. Kun sähköverkko eli valo levittäytyi yli
Suomenniemen, emännätkin saivat sähköisiä apuvälineitä kyökkeihinsä ja kammareihinsa
– kun ensin oli myyty lehmä ja ostettu isännälle radiokone.
Jokaista keksintöä on saatellut äkäinen polemiikki siitä,
mitä kannattaa tehdä käsin ja mitä koneella ja mikä kone talossa on tarpeen ja
mikä ei. Jokainen uusi keksintö on horjuttanut emännän omanarvontuntoa ja ammattiylpeyttä:
mitä sitä nyt koneella, kun käsin ja kotikonstein on aina osattu ja jaksettu – tiskattu, luututtu, kirjoitettu, laskettu, lakaistu,
yliluoteltu, naputettu, vatkattu, viipaloitu, kaulattu, pyykätty, harjattu
hampaita, soitettu musiikkia… lista on loputon.
Tutkivan juoruilijan havaintoja
Kun tekniikka tulee elämään, se hakee paikkaansa ja
rooliansa, joskus jopa yllättävän kauan. Enää tuskin missään keskustellaan
siitä, kannattaako huusholliin hankkia tiskikone tai vatkain, mutta moninaisia keskusteluja
käydään, edelleenkin. Sähkövatkain, joka maksaa aika vähän ja on käytössä
usein, saa aikaan pitemmän polemiikin kuin sähköpora, jota tarvitaan
vuosittain.
Käsin tekeminen on eri asia kuin koneen käyttö. Käsityö ei
aina ole parempaa, arvokkaampaa tai hienompaa kuin koneella tehty. Käsitys näiden
laatuerojen suuruudesta on vaihdellut ja erot ovat hiipuneet. Se on tapahtunut
suunnilleen samaan aikaan kun kädentaidot ovat harvinaistuneet tai hävinneet. Ne
osaavat sen kyllä, ainakin teoriassa, mutta.
Käsin vatkaamalla saa kuohkeampaa, mutta hitaammin ja
kylkiäisenä voi olla tenniskyynärpää. Muutaman perunan kuorii käsipelilläkin,
mutta ison taikinan vaivaa vaivattomammin koneella.
Koneella ommeltu voi olla krouvimpaa, mutta usein
kestävämpää ja nopeammin tehtyä kuin käsityö. Kokeilkaa vaikka farkkujen
paikkauksessa.
Mikään ei voita käsin neulottua saapassukkaa, mutta
ergonomisesti suunniteltu vaellussukka tulee kyllä aika lähelle.
Kirjoitukset, käsin vai koneella?
Naputtelen tätä kirjoitelmaa tietokoneella. Urani
alkupuolella kirjoitin usein ensin käsin, sitten vasta koneella. Molemmat tavat
olivat äänettömiä, joten saatoin tehdä hommia lasten nukkuessa.
Kun kirjoittaa käsin, motoriikka, kynän liike painuu
jonnekin alitajunnan syövereihin ja auttaa muistamaan. Jos olen kirjoittanut
kunnon muistiinpanot haastattelusta, tarvitsen vain vähän nauhuria. Enkä en
edes tykkää omasta äänestäni.
Kun kirjoitan koneella, teksti tulee ruudulle neutraalina.
Se ei ole samalla tavalla henkilökohtaista kuin käsikopelolla tehdyt koukerot.
Sitä on helpompi muokata ja karsia. Putsata pois minäminätaudin tuomia
itsetehosteita. Veistellä pois ylimääräisiä sanoja. Välitulosteet ja punakynä
auttavat usein asiaa.
Käsin kirjoittamisessa on muistettava ainakin kaksi sääntöä.
Ulkotöissä, pakkasella toimii parhaiten lyijykynä, joka ei hyydy missään
asennossa. Kentällä, liikkuvia haastatteluja keräillessä, on hyvä olla vihko,
jossa on tukevat pahvikannet, sillä kaikissa paikoissa ei ole pöytiä, vaikka
penkkejä voikin olla. Voi joutua kirjoittamaan muistiinpanot vihko sylissä tai
seisaaltaan.
Loppupäätelmät
Hommia on aina enemmän kuin aikaa, joten: kiitos avusta,
koneet. Ja isännät, hakekaa niille emännille järkeviä värkkejä arjessa
auttamaan. Vaikka vähän
vastustelisivatkin. Sillä nykyaikaa on se, että piikoja on helpointa etsiä koneliikkeestä. Ja voi niitä koneita mieskin käyttää, pitääkin käyttää, näin tasa-arvon aikaan. Saa sieltä sitten muutaman ruuvinvääntimenkin hankkia.
Käsin neulottujen lapasten langanpäät pitää päätellä, muuten
lopputulos ei kestä. Käsityö kunniaan siinä kohdassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti