Itsekin olen sen kokenut, minulla on ollut etuoikeus. Olen
tuntenut, kuinka elämä kasvaa, aristaa, kipristää, ahdistaa, valloittaa, raivaa
tilaa itselleen, kuuntelee, herää, nukahtaa, ottaa paikkansa, antaa odottaa
itseään, saa kärsimättömäksi, saa onnelliseksi, potkii tietään maailmaan ja saa
kylkiluut helliksi. Vihdoin, kun aika on täysi, syntyy. Täydellisenä, jokaista
sormenpäätä myöten omana ihmisenään. Olen ylpeä, että minusta on syntynyt
jotain tällaista, uutta ainutkertaista elämää.
Kevään syntymäpäivistä ensimmäinen on muistojen päivä.
Kuljen kirkolle, sytytän kynttilän haudalle, lyhtyyn, muistan muistelemattakin.
Kaikki kertomukset, kaikki kosketukset, koko se läheisyys, joka oli turvana ja
tukena. Pisin ihmissuhde tähänastisessa elämässäni. Lämmin huolenpito, joka jatkui vielä
silloinkin, kun itse jo otin arjen asioita huolekseni. Rakkaus.
Seuraava merkkipäivät ovat iloiset, riehakkaat, ihanat.
Lapset, jotka minä sain tuoda tähän maailmaan, ovat varttuneet aikuisiksi,
asettuneet omaan elämäänsä, juhlivat tahoillaan ja tavoillaan, mutta muistavat
onneksi vielä myös vanhempansa. Kaiken kruunaa pieni pojantytär, joka osaa
pieniä lauseita, osaa rakentaa palikoista taloja ja hajottaa ne. Pieni ihminen,
jolla on jo kaikki isot tunteet, apea ikävä, täydellinen onnellisuus, itku ja
kirkas nauru. Lapsi, joka ujostelee, tulee lähelle, nauttii elämästä ja elämän
ja huomion keskellä olemisesta.
Mitä enemmän tätä kaikkea pohdin, sitä vähemmän uskon
kasvatukseen. Lasta ei voi kasvattaa, sillä lapsi kasvaa. Lasta voi ohjata
kasvussa oikeaan suuntaan, antaa esimerkin – tiedostaa oman roolinsa
esimerkkinä ja mallina. Myöntää, ettei aina onnistu antamaan parasta
mahdollista esimerkkiä. Huomata aikuisena omat virheensä ja yrittää korjata
tilanne.
Lapsi kasvaa ja kasvattaa vanhempiaan. Uhmaikä ja
murkkuvaihe ovat yhteisiä kokemuksia, joista yhdessä mennään läpi. Lapsen
syntyessä syntyvät vanhemmat, lapsen kasvaessa kasvavat ja aikuistuvat vanhemmat.
Me olisimme vähemmän ihmisinä, jos me emme olisi kokeneet tätä kaikkea. Jos
emme olisi kokeneet tätä kaikkea, polku aikuisuuteen olisi ollut paljon
mutkikkaampi.
Syntymäpäivistä pitää olla kiitollinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti