sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Syntymäpäivä


Itsekin olen sen kokenut, minulla on ollut etuoikeus. Olen tuntenut, kuinka elämä kasvaa, aristaa, kipristää, ahdistaa, valloittaa, raivaa tilaa itselleen, kuuntelee, herää, nukahtaa, ottaa paikkansa, antaa odottaa itseään, saa kärsimättömäksi, saa onnelliseksi, potkii tietään maailmaan ja saa kylkiluut helliksi. Vihdoin, kun aika on täysi, syntyy. Täydellisenä, jokaista sormenpäätä myöten omana ihmisenään. Olen ylpeä, että minusta on syntynyt jotain tällaista, uutta ainutkertaista elämää.

Kevään syntymäpäivistä ensimmäinen on muistojen päivä. Kuljen kirkolle, sytytän kynttilän haudalle, lyhtyyn, muistan muistelemattakin. Kaikki kertomukset, kaikki kosketukset, koko se läheisyys, joka oli turvana ja tukena. Pisin ihmissuhde tähänastisessa elämässäni.  Lämmin huolenpito, joka jatkui vielä silloinkin, kun itse jo otin arjen asioita huolekseni. Rakkaus.

Seuraava merkkipäivät ovat iloiset, riehakkaat, ihanat. Lapset, jotka minä sain tuoda tähän maailmaan, ovat varttuneet aikuisiksi, asettuneet omaan elämäänsä, juhlivat tahoillaan ja tavoillaan, mutta muistavat onneksi vielä myös vanhempansa. Kaiken kruunaa pieni pojantytär, joka osaa pieniä lauseita, osaa rakentaa palikoista taloja ja hajottaa ne. Pieni ihminen, jolla on jo kaikki isot tunteet, apea ikävä, täydellinen onnellisuus, itku ja kirkas nauru. Lapsi, joka ujostelee, tulee lähelle, nauttii elämästä ja elämän ja huomion keskellä olemisesta.

Mitä enemmän tätä kaikkea pohdin, sitä vähemmän uskon kasvatukseen. Lasta ei voi kasvattaa, sillä lapsi kasvaa. Lasta voi ohjata kasvussa oikeaan suuntaan, antaa esimerkin – tiedostaa oman roolinsa esimerkkinä ja mallina. Myöntää, ettei aina onnistu antamaan parasta mahdollista esimerkkiä. Huomata aikuisena omat virheensä ja yrittää korjata tilanne.

Lapsi kasvaa ja kasvattaa vanhempiaan. Uhmaikä ja murkkuvaihe ovat yhteisiä kokemuksia, joista yhdessä mennään läpi. Lapsen syntyessä syntyvät vanhemmat, lapsen kasvaessa kasvavat ja aikuistuvat vanhemmat. Me olisimme vähemmän ihmisinä, jos me emme olisi kokeneet tätä kaikkea. Jos emme olisi kokeneet tätä kaikkea, polku aikuisuuteen olisi ollut paljon mutkikkaampi.

Syntymäpäivistä pitää olla kiitollinen.





Ei kommentteja: