torstai 5. maaliskuuta 2015

-arvoinen liitto


Tasa-arvoinen avioliittolaki toteutui.
Kun naisparien ja miesparien oikeuksista on keskusteltu, mallina ja mittana ovat olleet heteroparit – ne norminmukaiset, hyvät ja oikeat.

Samaan aikaan toisaalla: liian moni tuttu on kertonut eroavansa, eronneensa, ajautuneensa erilleen. Perheet, joissa kaikki on vieraan mielestä kohdallaan, hajoavat. Hyvät, oppikirjan mukaiset ja esikuvalliset heteroperheet säröilevät ja kipuilevat. Julkisivu on kunnossa, kunnes se romahtaa.

Tuskin näillä tasa-arvoisilla sen helpompaa on. Mutta ennen suhteen virallistamista ja vahvistamista pari on kokenut niin monta ennakkoluuloista ja suvaitsematonta kommenttia, niin monta epäkohteliasta kysymystä ja katsetta, että suhteen vahvuus taatusti on punnittu. Solmitaanko tasa-arvoiset liitot pitemmän harkinnan ja suurempien ulkoisten paineiden jälkeen? Tasa-arvoiset liitot voivat tietysti hajota siinä missä muutkin liitot, tuskin nekään ikuisia ovat. Mutta ovatko ne harkitumpia?

Pitäisikö heteroliittoon pyrkivienkin joutua perustelemaan ja vakuuttelemaan, että tosissaan ovat ja että rakkautta on varmasti riittävän monta yksikköä? Pitäisikö avioon aikova heteropari karkaista ja koeponnistaa tietyllä määrällä nurjia katseita ja kalseita kommentteja, ennen kuin naimalupa heltiäisi? Olisivatko liitot silloin harkitumpia, lujempia?

Aikuisten ihmisten rakkaus on aikuisten ihmisten välinen asia. Sukupuoleen katsomatta. Heteroliittojen sänkykamarisalaisuudet ovat yhtä yksityisiä kuin muidenkin liittojen. Joskus salaisinta on se, että salaisuuksia ei ehkä olekaan.

Mihin ihminen toisessa ihmisessä rakastuu, millaisia piirteitä oppii rakastamaan? Mikä on se tunteiden kudelma, josta ei pääse enää irti? Huumorintaju, äly, kauneus, tapa liikkua ja puhua? Yhteinen kokemuspohja vai uuden, ennen kokemattoman viehätys? Erilaisuuden ja samanlaisuuden tasapaino. Kuinka suuri rooli tässä kaikessa on sukupuolella ja kuinka suuri muulla yhteenkuuluvaisuudella? Mikä osa ihmisten välisestä kemiasta on se, jota lakien ja säädösten avulla on mahdollista säädellä?

Vanhanaikaisena ihmisenä kannan huolta lapsista. Kaikenlaisissa liitoissa. Se, millaisia aikuisia on perheessä, ei ole ehkä sittenkään niin ratkaisevaa kuin se, että aikuiset ovat luotettavia ja lujia. Niin lujia, että pystyvät ottamaan vastaan elämän kapeikot, vastoinkäymiset ja kaikkien uhmakausien kuohunnat.

Meidän suuriin ikäluokkiin kuuluvien kotitaustat ovat olleet keskenään paljon samanlaisempia kuin nykyisten perheiden. Kodit olivat vaatimattomia tai vielä vaatimattomampia, karumpia kuin nykyään. Silti, harva kai joutui kotiaan häpeämään. Avioeroja oli vähemmän, salatun kivun ja epäsovun määrää en tosin uskalla arvailla. Usein pysyttiin yhdessä lasten takia. Että lapsilla olisi hyvä.

Tässä maailmassa tarvitaan koteja, jotka ovat kuin linna. Sellainen linna, jossa lujat seinät kestävät kaikki myrskyt ja jossa on turvallista olla, kasvaa ja ottaa askelia ulos maailmaan. Koteja, joissa on vakautta ja vapautta oikeassa suhteessa. Vanhempia, jotka uskaltavat hyväksyä sen, että vanhemmuus on vanhemmallekin kasvattava kokemus. Lopullinen aikuistuminen.

Haluaisin, toivoisin, tahtoisin että keskustelu tasa-arvoisista liitoista hiljenisi. Haluaisin, että alettaisiin keskustella ja toimia lapsenarvoisten liittojen puolesta.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Asia josta kirjoitat olisi pitemmän pohdiskelun paikka. Jotakin on myös itse koettua, jopa kahdessa sukupolvessa.nyt mielipiteeseeni ja vastaukseeni tämä ruutu on liian pieni.
Lapsen etu voi joskus olla ero, eikä eläminen helvetillisessä perheessä, jossa kulisseja pidetään yllä "lasten ehdoilla."
Näin ajattelee keuhkokuumeesta toipuva
-vivian-

Sanataito kirjoitti...

Oikeassa olet - pohdintaa suuntaan ja toiseen tarvitaan. Ja joku ero on ollut hyvä, joku toinen tarpeeton.
Haluaisin, että liitoista puhuttaessa puhuttaisiin enemmän lapsista eikä aina vain aikuisista.