Äidit, kaikessa läsnä

Sammatin kirkko, etualalla Lönnrotien perhehauta. 

Kalevalanpäivänä ollaan myyttien, arkkityyppien äärellä. Kerrataan Väinämöisen, Ilmarisen ja Kullervon vaiheita. Lemminkäinen ja Joukahainen, uhmakkaat raikulipojat. Kyllikki, Aino ja Pohjolan tytär, rakkauden etsijät.

Ja lopuksi, vaan ei viimeiseksi, äidit. Uhrautuva, uuttera Lemminkäisen äiti, määrätietoinen Louhi, joka naittaa tyttärensä menestyvälle ammattimiehelle, yrittäjälle.

Sain kunnian vierailla Emilian kerhossa, kiitos siitä. Keskusteltiin Kalevalan henkilöistä. Jokainen sai kertoa, kuka olisi ja kenen luonteenpiirteitä löysi itsestään.

Löysimmehän me.  Pohjamateriaalina olivat Kalevalaseuran nettisivuilla julkaistut luonnekuvaukset, www.kalevalaseura.fi

Lemminkäisen luonnekuvauksessa korostuu rohkeus, avoimuus uusille haasteille. Mutta samalla Lemminkäistä harmittaa, kun äiti puuttuu hänen asioihinsa.

Ajatus lähti sivupolulle. Äitini kuolemasta on kauan, kymmeniä vuosia. Silti, toisinaan mietin, miten äiti olisi jossakin tilanteessa toiminut, millä tavoin ongelman ratkaissut, minkä vaihtoehdon valinnut. Äiti ei puutu minun asioihini, ei voikaan puuttua, mutta joskus minä omalla tavallani turvaudun äidin apuun, kysyn neuvoja. Onkohan kenelläkään muulla vastaavia ajatuksia?

Nämä viisaat, ihanat naiset vastasivat niin upeasti, että liikutuin kuunnellessani. Kyllä, pitkän elämän kokeneet, monta lasta kasvattaneet isoäidit ja isoisoäidit muistivat hekin omia äitejään. ’Äiti oli hyvä talousihminen ja taloudellinen, koti oli aina puhdas ja siisti.’  ’Äiti kasvatti meidät työntekoon, olen siitä kiitollinen’. Suhde äitiin oli kasvanut koko elämän ajan, muuttunut, mutta se oli olemassa vaikka äiti oli vain muistoissa. Joku muisti, miten elämä äidin viimeisinä aikoina muuttui, enää ei tarvinnut olla niin kiinni työnteossa, vaan lämpimälle läheisyydelle oli tullut tilaa.

Kalevala on Elias Lönnrotin kokoama kansalliseepos. Jokainen kirjoittaja kirjoittaa aina samalla omasta itsestään ja uskon, että Eliaskin suodatti eepokseen omaa sieluaan. Valitsi runotoisinnoista ja säkeistä ne, jotka parhaiten vastasivat hänen käsityksiään. Kalevala on paitsi kuvaus Suomen kansan vanhoista ajoista, myös dokumentti Elias Lönnrotista.

Paikkarin torpan suuri perhe asui pienessä tuvassa, ahtaasti. Kuva suurmiehen äidistä, Ulrikasta on kaunis ja valoisa. Äiti piti huolta lapsistaan, kaikissa oloissa. Kun poika lähti piirilääkäriksi Kajaaniin, vanhemmat matkustivat mukana – vain äiti palasi myöhemmin kotiin Sammattiin.

Kalevalan kokoaja teki mittavan päivätyön suomalaisen sivistyksen hyväksi. Eläkevuosinaan hän uurasti sanakirjatyössä ja suomalaisen virsikirjan parissa. Perheen elämässä suru seurasi toistaan ja isä suuntasi energiansa työhön.

Äiti pelasti Lemminkäisen elämälle. Emilian kerhon äidit ja isoäidit olivat tehneet täyden työpäivän perheittensä hyväksi, mutta edelleenkin, heillä oli lämpimiä ajatuksia äideistään. Ja äidit, juuri nämä suomalaiset äidit ovat tehneet pieniä ja isoja ihmeitä.

Kalevalan päivänä äidit ovat läsnä ja tärkeitä.

Sillä ilman äitejä eivät Lemminkäiset selviytyisi.

Kajaanin Elias kesällä 2014.