maanantai 5. tammikuuta 2015

Gretchen on menettänyt kasvonsa


Yksi varomaton kädenliike ja Gretchen luiskahti lattialle. Haurastunut guttaperkka ei enää kestänyt, Gretchenin kasvot olivat sekunnissa säpäleinä. Vartalo on edelleen kunnossa, mutta leuan yläpuolella näkyy pelkkää rosoista aukkoa siinä, missä ennen olivat rusoposket ja hohtavan punainen suu, siniset, uneksivanoloiset silmät mekanismeineen ovat irti.

Ei Gretchenin kanssa koskaan oikeasti raatsittu leikkiä. Sininen ruutumekkokin oli pysynyt puhtaana, se ei ollut edes kellastunut niin kuin Brigitten kolttu. Letit taisivat olla hiukan takkuiset, mutta kasvottomanakin Gretchenillä on siisti kampaus.

Gretchen on hyvin säilynyt kuusikymppinen. Pakkasin tyttöparan pehmeään kangaskassiin, pitää ehkä selvittää (joskus), olisiko nukketohtorista apua.

Suurten ikäluokkien lapsuusmuistot ovat ihania, mutta niistä on jäänyt vain vähän materiaa. Leikkikaluja oli muutama – ja osalla niistä ei edes leikitty, kun ulkomaan tuliaisena saatu nukke oli niin hieno ja ylhäinen. Sitä ei voinut ottaa mukaansa puron rantaan, hiekkalaatikolle tai viltille, sen kanssa korkeintaan puhuttiin ulkomaata, leikisti. 

Suurten ikäluokkien lapsuudesta on muutenkin vähän todisteita. Joku satunnainen mustavalkokuva, pätkä lettinauhaa, punaiset muovihelmet.

Älkää kuvitelko, että kierrätys olisi nykyajan keksintö. Ainoastaan fiini sana vanhojen romppeiden uutta käyttämistä varten on keksitty myöhemmin. Meidän äitimme osasivat tehdä vanhasta uutta, kääntää ja entrata, parsia ja paikata. Ja juuri kun luuli, että nyt se kittana mekko näki viimeisen hetkensä, se pakattiin kassiin ja vietiin seuraaville tarvitsijoille. Kumisaappaat,  hiihtohousut, pipolakit, kaikki kiersi jonnekin, mutta kukaan ei älynnyt kutsua normaalia nuukuutta kierrätykseksi.

Nukke voi menettää kasvonsa, aivan yhtä nopeasti kuin ihminenkin. Yksi varomaton sana, ja siinä se oli, räks ja pum, maine ja luottamus. Kasvot jäävät ehjiksi, mutta niiden takana oleva sielu ei enää ole uskottava. Vaikka silmät toimivat, niiden säteilyyn ei halua uskoa.

Gretchen oli koko elämänsä ajan koriste. Ehkä se oli julma kohtalo, sillä sielu ei kasva aikuiseksi, ellei sitä käytetä ja kuluteta, altisteta iloille ja suruille. Jos Gretchen olisi päässyt pihaleikkeihin kunnolla mukaan, millaiseksi sen elämä olisi muodostunut?

Sielun kasvamiseen kuuluu sekin, että elämää voi elää vain yhteen suuntaan, eteenpäin. Oli lähtökohta mikä tahansa. Elämää ei myöskään voi kierrättää.



Ei kommentteja: