Yhdeksän iloista unkarilaista teki retken Sammatin pihoille
ja pientareille. Tarjolla oli opastusta, yhdessäoloa ja lounas Kievarissa. Ryhmän
nuorimmat osasivat vain äidinkieltään (vaikka olemme etäistä sukua, en sitä osaa),
aikuisilla oli hallussa englanti tai saksa. Ensin selostus, sitten ryhmän
jäsenen simultaanitulkkaus.
Kun aikaa on vähän, sanottavat pitää pelkistää. Jos kaikki,
vähäinenkin on ennätettävä puhua kahteen kertaan, aikaa jää vielä vähemmän.
Mistä löytyy kosketuspinta, mikä saisi aikaan muistijäljen – kun kaikkea ei ehdi
kertoa, tuskin kuulija kaikkea ehtisi omaksuakaan. Miten puhutella paitsi älyä,
myös tunnetta ja kaikki aisteja?
Olen kirjoittanut tässä blogissakin siitä, kuinka viesti on
sovitettava kuulijoiden taustatiedon mukaan ja kuinka enää ei ole itsestään
selvää se, että jokainen kuulija tietäisi, mitä suomalaisuudelle merkitsee
Kalevala ja kuka on Lönnrot. Taustatietoja ei voi odottaa sellaiselta, joka ei
ole tähän kulttuuriin kasvanut eikä perustietoja tunnu olevan kaikilla
suomalaisillakaan – ja jos on, on myös koko joukko ennakkoluuloja.
Valmistautumiseen kuuluu myös ikuinen pohdinta siitä, mitä
pitää pohjustaa ja taustoittaa, milloin on vaarassa syyllistyä lukijan tai
kuulijan yliarvioimiseen, milloin aliarvioimiseen…
Siksi oli iloinen yllätys, kun ryhmän kanssa päästiin
mutkattomasti asiaan. Tieto siitä, että ensimmäinen kohteemme on myös Elias
Lönnrotin, Kalevalan kokoajan kotikirkko, herätti spontaanin reaktion. Nuoret
kommentoivat iloisesti: Väinämöinen!
Katselimme kynttiläkruunuja, eläydyimme
jouluaamun aitoon tummaan tunnelmaan, jonka jokainen olisi halunnut kokea. Pysähdyimme
hautamuistomerkin äärellä, puhuimme perheen kohtalosta. Virren 46 symboliikka
puhutteli ja antoi ajateltavaa. Taustatieto, joka näillä nuorilla oli, muuttui
elämyksiksi.
Paikkarille ehdittiin iltapäivällä, Lohilammen rusthollin ja
Kievarin lounaspöydän kautta. Kesä antoi kauneintaan, silti samalla helteisintä
hehkuaan.
Torpassa, Eliaksen pientä kehtoa katsellessa nuoret
aloittivat spontaanisti runon, joka oli helppo tunnistaa Kalevalaksi, sillä
rytmi ja poljento olivat tutut, vaikka sanat toiset. Ja taas muistettiin
Väinämöinen.
”Tämä on Elias Lönnrotin lapsuudenkoti, tämä on alkuperäinen
paikka.”
Siinä hetkessä, yhdessä, tunsimme, että juuri täältä kaikki alkoi,
suuri elämäntyö, myös Kalevalan tarina.
Retken viimeinen kohde vei kohti nykyaikaa, Kovelan museossa
sai koskea ja kokeilla traktoreita ja
muita maatalouskoneita.
Sammatti puhutteli, houkutteli, hurmasi. Vetosi kaikkiin
aisteihin, antoi luvan kahlata ruohikossa, poimia metsämansikoita, kulkea
polkuja, joita suurmies pienenä poikana tepsutteli. ”Oi, tämä on kuin
luonnonsuojelualuetta, kauniita maisemia, järvi järven perään.”
Sammatti oli loistava matkakohde. Päivän mittaista kulttuurikierrosta
sommittelevalla on runsauden pulaa kohteita valitessaan. Museoita, muistoja ja
maisemia.
Entisen ajan elämää, niin varakkaan rusthollin pihapiirissä
kuin vaatimattoman torpan porraspuulla. Opastamista, jonka aikana opas oppii ja
saa ajatuksiinsa uutta.
Ja jos minut olisi viety kielisukulaistemme pyhille
paikoille, olisinko osannut reagoida yhtä hienosti, olisinko tuntenut yhtään
runoa tai runoilijaa?
Kesäisenä lauantaina, ennen koulujen alkamista, parhaaseen
sesonkiaikaan, osa kohteista on suljettu. Useimmat ovet toki avautuivat, kun tiesi soittaa oikeille ihmisille ja sopia asiat. Mutta satunnaiselle ohikulkijalle ne
eivät avaudu.
Kun odotin ryhmääni kirkon luona, sisään tuli matkailijoita.
Keskustelin sympaattisen nuoren pariskunnan kanssa, annoin perustietoja
sveitsiläiselle kolmikolle ja jouduin lopettamaan, kun ryhmän kanssa on
riennettävä. Puhuttavaa ja pohdittavaa olisi vielä ollut vaikka kuinka.
Sammattilaisten voimavara on edelleenkin Paikkarin Elias,
pieni poika jonka vatsa kurnien luki postillaa puun oksalla. Mies, jolla riitti tiedonnälkää ja opinhalua
akateemisen maailman huipulle asti. Eliaksen elämäntarinasta on moneksi,
akateeminen ura on vain yksi särmä, Kalevala toinen. Miksi tällaista pääomaa ei
muuteta toiminnaksi? Kulttuurin tuotteiksi? Tiedoteta, markkinoida – tai jos
markkinointi on kirosana, edistetä muuten?
Kulttuurikierros kaikelle kansalle Lönnrotin jalanjäljissä?
Teemaviikko, jossa yhdistyvät seminaarit, symposiumit ja eri kohteisiin
tutustumiset? Tämän päivän Eliasten kohtaamiset? Runonlaulukurssi? Loitsuleiri?
Kansanomaisen lääkinnän peruskurssi?
Muutakin voisi varmaan tehdä kuin vain lukita ovia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti