maanantai 3. maaliskuuta 2014

Harmaa kevät



Mökkirannassa oli vielä jäätä, metsät lopputalven paljaudessaan läpikuultavia. Järvenselkä katosi sumuun, vastarannalla erottui vain aavistuksena rannan hahmo. Rantakivikossa harmaiden lohkareiden vyöry. Värejä niukasti.


Kotimatkalla kuunneltiin Radio Suomen vakavia äänenpainoja Ukrainan tilanteesta. Toimitus oli ajan hermolla eikä radiotarjontaa yleensä vaivaava samojen uutisnauhojen veivaaminen uudestaan ja taas uudestaan häirinnyt. Tapahtumia seurattiin ja niitä analysoitiin.

En tiedä, mikä on Ukrainan kohtalo ja millaiseen tilaan maailma joutuu. Sosiaalinen media on mukana konfliktissa enemmän kuin koskaan eikä viestintää voida enää missään rajoittaa samalla tavalla kuin joskus aikaisemmin. Meille tapahtumat vyöryvät tosiajassa, kaikkien kanavien kautta. Elämme mukana, mutta onko tämä tapahtumasarja muutakin kuin myöhäisillan trilleri, realityjännitystä?


Isäni täyttäisi tänä vuonna, maaliskuussa, 97 vuotta, Suomi täyttää joulukuussa yhtä monta vuotta. Suomi on vahvasti olemassa, vaikka isäni tavoin toisessa maailmansodassa siipeensä saaneena.

Yksi osa isäni identiteettiä oli sota. Arpi, joka oli tullut haavoittumisesta ei koskaan jättänyt rauhaan. Ensin se oli vain merkki, jonka lapsena selitin syntyneen siitä, että tuhma setä ampui isiä sodassa. Myöhempinä vuosina siitä kehittyi yhä kipeämpi muisto ankarista vuosista ja kuukausista sotasairaalassa.

Isäni kertoi tarinoita sodasta, hauskoja kaskuja, viihdyttäviä sattumuksia. Rintaman todellisuudesta puhuttiin muissa seuroissa, lasta – joka aikuistui ja ikääntyi, mutta oli silti aina oma lapsi – säästettiin. Koti oli aina hyvä ja turvallinen. Kiputilat, onneksi melko harvinaiset painajaiset, ihon alle jääneet ja mieleen painuneet sirpaleet pitivät todellisuuden mielessä, elävänä.

Sodan varjo on pitkä ja se hälvenee hitaasti. Jos sodan varjo laskeutuu Ukrainan, Euroopan, minkä tahansa maan ylle, se satuttaa lapsia, äitejä, isoäitejä. Sotaan osallistuvilla on perhe ja läheiset, joiden elämään tumma varjo lankeaa.

Toivotaan parasta vaihtoehtoa. Kevättä, joka saa sumun hälvenemään, vedet vapaiksi ja maan vehreäksi. Toivotaan.



Ei kommentteja: