…jalat vievät lankakauppaan - no minä nyt vähän katselen -
pitää nuuhkia villaa ja alpakkaa ja mohairia ja hypistellä puuvillaa…
Virkkaaminen on jäänyt vähiin, vaikka virkkaaminen oli pikkulikkana
se kaikkein hauskin käsityötapa. Virkkaaminen on myös yksiselitteistä:
tarvitaan lankaa ja yksi koukku ja silmukkaketju ulottuu vaikka maan ääriin.
Ellei käänny ja tee pylväitä. Pylväitä tosin kutsutaan jossain päin tolpiksi. Koukkuaminen
on sitten asia ihan erikseen, jotakin neulomisen ja virkkaamisen väliltä,
pitkälle koukulle kerättyjä silmukoita, joista paluukerroksella syntyy
tasaista, kangasmaista pintaa.
Ongelmallisempaa on kutominen. Moni puhuu sujuvasti
kutomisesta vaikka työvälineenä niin puikot kuin kangaspuutkin. Puissa tai
puikoilla kudottu, lopputuloksessa on melkoinen ero. Fiinimpää on tietysti
erottaa kutominen kutomisesta ja puhua neulomisesta silloin, kun käytellään
neulepuikkoja ja saadaan aikaan neuleita. Paitsi että neulojat puhuvat myös
tikkuamisesta ja silloin lopputulos on tikkuri eli villapaita tai lapanen. Ihan
tarkalleen oikein, mutta tikkuri on myös kappalemitta ja silloin se tarkoittaa
kymmentä - vaikkapa oravannahkaa. Ja neljä tikkuria voi olla joko pino
villapaitoja tai kiihtelys, neljänkymmenen kappaleen erä. Vanhoina hyvinä
aikoina, kun oravannahka oli valuuttaa, emännillä oli pitkä, eläimen luusta
veistetty kinnasneula, jolla neulottiin tai neulailtiin neulakintaita tai
tikkureita.
Joka kerta kun käyn
Helsingissä, juna pysähtyy Kauppakeskus Tikkurin lähellä. Mutta yhtään ehtaa
villaista tikkuria ei siinä talossa taida olla kaupan.
Ompelija oli ennen koko kylän naisten vaatettaja,
luottohenkilö, joka tiesi kihlaukset ja häät ja muut perhejuhlat ensimmäisenä,
kun ihanat kankaat tuotiin kaupungista ompelijan tupaan. Kraatareiden aika oli
jo minun lapsuudessani ohi, kraatarilta onnistui miehen puvun tekeminen
mittojen mukaan. Ompelija leikkasi, harsi ja sovitti, yliluotteli ja saumasi,
monta vaihetta ehti olla ennen kuin hameen helma ja housun lahkeet neulattiin
määrämittaan ja pallestettiin. Tehtiin siis palte. Ommeltiin napit ja nepit.
Ompelija teki päärmeitä ja
poimutuksia, koketteja ja istutettuja hihoja ja muita, taitavasti ja taidostaan
tietoisena. Tietty ammattiylpeys kuului asiaan. Elleivät ompelukset
onnistuneet, siitä sai kruppukraatarin nimen. Mutta palttamiset ja muut
viimeistelyt tehtiin vasta, kun mekkoa oli sovitettu eli pruuvattu.
…enkä minä sittenkään ihan tarkkaan tiedä, mutta kai sitä
täytyy taas joku kudin alulle laittaa. Illat ovat valoisia ja kevään värit
puhkeavat maisemaan. Tekee mieli tehdä käsillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti