Talvi on kääntänyt uuden, puhtaan sivun. Valkoista lunta,
raikasta pakkasta. Metsän laita lumisen lakeuden toisella puolella on lähes
mustavalkoinen: tummat havupuut ja valkoiset huurrekoivut tavoittavat harmaata
taivasta. Jokainen oksa ja pieninkin risu on saanut valkoisen peitteen,
pakkanen on tarkka ja tunnollinen värittäjä.
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä. Hengittää valkoista raikkautta,
tuulettaa sielua, nostaa sykettä. Mieli puhdistuu ja olo kohenee.
Elämä kääntää uuden sivun näkyviin, tulee uusia sävyjä, uusia
tunteita. Lapsi muuttaa pois kotipesän läheltä, kaupunkiin. Aikuisen elämään.
Kun saattelin lapsia rippileirille, kielikurssille,
reppumatkalle ja maailmalle, ymmärsin lopultakin täydellisesti, miksi oma äitini
oli itkenyt lastaan maailmalle saattaessaan. Tiesin vihdoin, millaiset pelot ja
aavistukset kiersivät sydänalassa. Oivalsin myös, miten järki ja tunne olivat
haastaneet toisiaan – onhan se hyvä, että – niin, mutta jos… Luottamus
punnitaan käännekohdissa, rajapinnoilla.
Jokainen matka muuttaa matkaajaa eikä maailmalta kukaan
koskaan tule täsmälleen samanlaisena takaisin. Jos tulisi, ei matkalle olisi
edes kannattanut lähteä.
Muutto on matka ja muuton jälkeen palikat ovat uudessa
järjestyksessä. Pöytä pitää tyhjentää ja järjestää uudelleen, konkreettisesti
ja allegorisesti. Jokainen muutos on mahdollisuus.
Onnea matkaan!
Terveisin Liisa
Luminen latu ei ole tältä talvelta. Mutta luotettavien
tietojen mukaan tähänkin maisemaan on jo avattu uusi latu. Puhtaalle lumelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti