perjantai 19. joulukuuta 2025

Valon ja hämärän leikki ennustaa joulua



Hämärä on pihamaa, 

ikkunoista valo kajastaa.

Lumen pintaan hohtavaan

varjo kuvioita rakentaa. 

 

Vielä pitää kiiruhtaa, 

juhlaa joutuin valmistaa.

Täyttyy kaapit, konttuurit 

kun ahertavat leipurit. 

 

Pienen tontun jälkiä 

on jäänyt lumeen, pieniä.

Niistä voi vain aavistaa, 

kuka tupaan kurkistaa.



 

Joulun valot syttyvät jälleen, 

jokaiseen sydämeen

Juhlaa parhainta,

rauhaa, rakkautta,

oikeaa Joulua!


 

 

Kotiin on kannettu 

tuoksuva, vehreä puu. 

Kruunukseen nostettu

kultainen tähti.

 

Kynttilöillä on valaistu 

oksat vehreän puun. 

Kultaan ja hopeaan puettu, 

uljas joulupuu. 

 

Hiljaa kuuntelee,

kodin joulua katselee 

kaunis joulupuu.

On valoa, lahjoja, loistoa,

on rauhaa ja tyyntä iloa: 

soi enkelten laulun 

suloinen sävel. 

 


Onnellista joulun aikaa!

Tähtien loistetta,

juhlan taikaa!

 


Juuri tämän Joulun 

haluan aina muistaa. 

Painaa mieleeni tähtivalon,

joka lumella kimmeltää.

Tuntea herkut ja tuoksun, 

jotka tuttuna tuvan täyttää. 

Tavoittaa laulut ja soiton, 

jotka sydäntä lämmittää!

 

Muistaa, miten aina uusi,

onnellinen Joulu  

maailmaa valaisee, 

kaikkein parhain juhla! 

 








 

torstai 18. joulukuuta 2025

Odotan valkoista joulua!


Syksy vaihtuu valkeuteen,

lumi peittää pientareen,

talven juhlaan kuljetaan!

Onnellista joulun aikaa

puhtaan lumen taikaa!




Kirjoita kortteihin, 

kun tahdot toivottaa

juhlaa suurta ihanaa,

kiittää ystävyydestä. 

 

Kiedo paketteihisi

sylintäysi rakkautta, toivoa,

onnen, ilon ajatuksia, 

muistojen lämpöä. 

 

Sytytä lyhdyt loistamaan

oppaaksi talven askeliin. 

Vie muistoihin sinisiin,

jouluihin entisiin.

Kulje uutta polkua 

Kohti uutta joulua! 

 


Huurteinen aamu

askelten alla

lumi kuiskaa,

ennustaa

suurta juhlaa tulevaa,

onnellista juhlan aikaa!




 

Aamulla puut ovat valkoiset, 

huurrepuvussa, puhtoiset,

lumi laulaa askelissa.

Talvi on totta!

 

Pakkaspäivien kirkkauteen 

talvisten tuulien raikkauteen 

käy kepeät askeleet.

Talvi on tullut! 

 

Jouluna tähdet korkeuteen 

syttyvät, loistavat sydämeen,

sielu riemusta pakahtuu. 

Joulu on totta! 


 

Pian kynttilät syttyvät

Lämpö täyttää sydämet

Joulu on täällä!

Onnellista juhlan aikaa!




 


sunnuntai 30. marraskuuta 2025

Kirjoilla on kohtalonsa, myös LUKUKIRJALLA


 

Julkaisin vuonna 2019 kokoelman, jonka nimeksi tuli 


LUKUKIRJA SAMMATISTA.


Kirjalla oli menekkiä, eniten tietysti Sammatissa, normaalia hiukan enemmänkin, mutta sitten menekki hiipui ja vaimeni.


Tänä vuonna kirjaa on taas kyselty vilkkaammin.  Lukukirjan tarinoita luetaan ääneen seniorien tapaamisissa ja joku haluaisi kirjan omakseen.  Huomasin, että kirjavarastoni alkoi huveta. 

 

Päätin vastata kysyntään ja tilasin kirjasta lisäpainoksen.  Vielä en tiedä, milloin kirjat ovat valmiit, mutta todennäköisesti ehditään saada kirjoja jouluksi. 


Kun uusi painos on minulla, ilmoitan facebookissa ja kerron, mistä ja miten kirjan saa. Viestejä saa myös lähettää. Kirjan hintaa en vielä tarkkaan tiedä, mutta se lienee kohtuullinen.  

 


Lukukirja on kirjava kokoelma, juttuja, haastatteluja, runoja. Niin kuin lukukirjoissa aina on ollut. Haastattelut lienevät kirjan kestävintä antia – vaikka taidan olla jäävi tässä asiassa. 

 

Sammattilaiset haastateltavani ovat olleet iäkkäitä, moni on jo edesmennyt, onneksi näitä mainioita tuttavia on vielä olemassa, heitä on mukava tavata. Terveisiä! Halataanko? 

 

Sodanjälkeisen Sammatin väki oli työteliästä ja monitaitoista. 

On viljelty maata, tehty työn ohella muutakin, on yritetty ja uskallettu, nähty vaivaa. Päivät ovat olleet pitkiä, mutta työn tulos on palkinnut tekijänsä. Joskus tuloksia on pitänyt odottaa, mutta kärsivällisyys on palkittu.

 

Jälleenrakennusajan Suomessa on ollut pulaa kaikesta, on tarvittu luovuutta. On keksitty ratkaisuja tavarapulaan, tehty itse, kun valmista ei ole voitu ostaa. 

 

Kun haastattelin ihmisiä, minulla oli kysymyksiä, joilla vauhdittaa kertomusta, mutta haastateltavat innostuivat kertomaan siitä, mikä heille oli tärkeintä, käytiin läpi mieleen jääviä kokemuksia ja saavutuksia. Kun oli juteltu, kirjoitin tarinan, järjestelin palikoita, sillä ajatus ei kenelläkään aina kulje kovin suoraviivaisesti, vaikka kaikki tärkeä tuleekin kerrottua. Haastateltavat saivat lukea ja tarkistaa oman tekstinsä ennen julkaisemista. 

 

Kun paino lähetti vedoksen tarkistettavaksi, aloin lukea tuttuja tarinoita. Kirjan kokoamisesta on jo sen verran aikaa, että lukeminen ei enää ollut samalla tavalla kiusallista kuin silloin, kun kirja oli uusi. Korjauksia ei tule, uuteen painokseen en muuta mitään. 


Suomi on lamassa ja elämä syväkyntöä. Sen huomaa kaupoissa, sen voi lukea alennusmyyntimainosten rivien välistä, sen huomaa myyjäisissä. Ei uskalleta käyttää rahaa, ollaan tarkkoja ja säästäväisiä. Tulevaisuus tuntuu epävarmalta, epävarmemmalta kuin se ehkä onkaan. 


Tavaroita kyllä katsellaan, mutta sitten joku toteaa, että ehkä ei sitten kuitenkaan, onhan meillä jo ennestäänkin tavaraa. Elämän pienet kauniit turhuudet, pienet ilot ja piristykset jäävät kauppaan, kahvilaan. Ei heräteostoksia. Ei ylimääräistä. 


Jälleenrakennusajan ihmisillä oli paljon vähemmän houkutuksia kuin meillä. Arki vaati paljon ponnistelua. Silti jaksettiin, uskottiin tulevaisuuteen ja päästiin elämässä eteenpäin. Omin voimin. 

 

Olisiko meillä opittavaa näiden ihmisten kertomuksista? Tarttuisiko mieleen sitkeyttä, määrätietoisuutta, luottamusta omiin voimiin? 


Kun aikanaan tarinoita kirjoitin, en ajatellut näin syvämietteisesti. Nautin elämänkokemuksesta ja viisaudesta. 

 

Mitä mieltä te olette, rakkaat lukijat?



Keskiviikkona 3.12. 2025 uudet kirjat noudettiin painosta! 

Jos haluat ostaa kirjan, ota yhteyttä  sanataito@dlc.fi

Lähetän sinulle mielelläni lisää tietoa!  KIITOS 




maanantai 17. marraskuuta 2025

Elma vai Elsa?




Elma ja muut Elmat 

 

Siihen aikaan, kun kaikki maailmassa oli kohdallaan tai ainakin melkein, tuntemallani perheellä oli kotiapulainen, Elma. 

Elma teki kaikki ne työt, joita perhe ei ehtinyt, siivoukset, tiskit, pyykit, ruoat.  Niin kuin pätevän kotiapulaisen tulee. 

 

Meille ei tullut kotiapulaista. Kun saatiin astianpesukone, annettiin sille nimeksi Elma. Muuttojen ja muiden vaiheiden jälkeen meillä olisi voinut olla jo Elma vaikka mitenmones. Pyykit meillä on aina pessyt Hilma. Rautainen tyyppi se Hilma – ja samannimiset seuraajansakin – on ollut, täyttä terästä ainakin kulumattomilta osiltaan. 

 

Ensin hajosi maalla toimiva Elma. Soitettiin korjaajalle, joka hetken kuunneltuaan totesi, että ei auta, hankkikaa uusi, noin vanhaa (yli 10 vuotta) ei voi korjata. Pian tuli uusi kone ja asentaja, joka oli se sama korjaaja, joka oli suositellut uuden koneen hankkimista. 

 

Myöhemmin kaupunkikodin Elma hajosi. Ostimme uuden – joo, ei niin vanhaa voi korjata – ai että ette edes tiedä sen ikää, vanha sen täytyy olla, kun kerran hajosi – asentaja tuli ja vaihtoi koneen.  

 

Mitä opimme tästä? Kodinkoneen kestoikä on reilut kymmenen vuotta. Oli nimi tai merkki mikä tahansa, kymmenen vuoden suhde on jo hyvä juttu. Ilmeisesti kalliskin merkki hajoaa ennen aikojaan?   

 

Mitä vanhoille koneille tapahtuu?  Kuormittavatko ne kaatopaikkoja vai sulatetaanko ne uusiksi lyhytikäisiksi koneiksi ja myydään meille uusina? Jos olisin poliitikko, miettisin tätä. En ole poliitikko enkä jaksa miettiä. 





Elsa ja Elsan uudet nimet

 

Lapsuudenperheeni onni oli pieni kesämökki läntisellä Uudellamaalla. Vaatimaton, vailla ns. mukavuuksia. Mukavuuksiin kuului metsäinen piha, kirkasvetinen puro, suuret puut, eläimet pelloilla, uimaranta ja naapurit. Naapuritupien lapset ja pienen kylän turvallinen rauha. 

 

Kun kesämökki on valmistunut, joku vanhempien vanhempi tuttava tuli käymään, ihasteli mökkiä ja maisemaa ja totesi sitten:     Kivan mökin rakensitte, mutta kuinka käy, kun tänne rakennetaan kohta se Elsa-rata. Joutuu mökkikin radan alle. 

 

Säikähdin kunnolla. Isä lohdutti minua, ekaluokkalaista ja sanoi, että ei rata niin pian tule. Ei se niinä kesinä tullut, jotka me mökillä vietimme. Aikanaan mökki myytiin, mutta siellä se mäensyrjällä on vieläkin. 

 

Elsa-rataa ei ole niillä main vielä näkynyt. Ensimmäisestä kuulemastani ennustuksesta on jo seitsemän vuosikymmentä ja eikä Elsa-suunnitelmasta enää puhuta. Nyt puhutaan Tunnin junasta tai Länsiradasta ja välillä on ollut vaikka minkä nimisiä suunnitelmia. 

 

Jos kodinkoneelle kymmenen vuotta on korkea ikä, miten vanhaksi voi virkamiesten suunnitelma elää, ennen kuin se hylätään?  Riittääkö minulla elonpäiviä Elsa-radan tai sen seuraajien näkemiseen? 

 

Kodinkone, joka ei kestä käyttöä kuin muutaman vuoden ajan, ei ole pelkkä kone, vaan rahastusautomaatti, hidasliikkeinen, mutta takuuvarma. Olipa laitteen takuu millainen tahansa, joudut taatusti uusimaan Elmasi tai Hilmasi epäekologisen usein. 

 

Onko ratasuunnitelma, jota päivitetään vuosikymmenien ajan, samanlainen tai parempikin rahastusautomaatti? Rahastusta voi olla vaikeampi huomata, kun oma aika ja mielenkiinto tuhlaantuu koneisiin etkä ehdi seurata, miten paljon joutuu maksamaan siitä, kun samat suuret suunnitelmat suunnitellaan joka vuosi uudelleen. 

 

Niille veromarkoille ja -euroille olisi ehkä löytynyt järkevääkin käyttöä? 

Olisiko pitänyt mennä politiikkaan? 

 

 

Mökkiä lämmitettiin puulla. Tämä tikku löytyi Kiasmasta. 

 


Otsikkokuvassa on vati, joka on pestävä käsin. Valmistaja Pentik. 

Olen kirjoittanut kodinkoneiden nimistä ennenkin, otsikolla Arvuutellaan. Siinä mainittuja koneita ei enää välttämättä ole käytössä. Tai sitten niin, että kone on vaihtunut, nimi ei.  Hassua, vai mitä? 

https://sanataito.blogspot.com/2020/04/arvuutellaan.html