Kolme arkista kertomusta ennustamisesta

Jostain syystä se oli keltainen. Keltainen päältä, tavallinen sisältä. Edellisen tai sitä edellisen asukkaan hankkima kotimainen laatukone.

Oli jouluvalmistelujen aika ja melkein viimeinen tilaisuus käydä rauhassa ostoksilla. Kuopus oli vaunuissa köllöttelevä vauva ja esikoisella viimeinen iltapäivä leikkikoulussa ennen joululomaa. Ostoksille siis, tavarat mahtuisivat vaunun koriin ja tehokkaasti asiat hoitaen voisin hankkia lahjoja ilman, että utelias melkein kolmenvanha huomaisikaan.

Kauppoihin toki päästiin, mutta lelukaupan ja tavaratalon asemesta iltapäivä hurahti kylän sähköliikkeissä, silloin niitä vielä onneksi oli. Vanha keltainen palvelija oli aamulla kyllästynyt uusiin omistajiin ja lakannut toimimasta.

Alkoi olla kiire löytää uusi ja kaapistossa olevaan tilaan mitoiltaan sopiva pakastin. Aamulla en vielä ollut marjarasioiden kohtalosta tolkuttoman huolestunut, sillä pakkasta oli 14 asetta. Illansuussa, kun uusi pakastin tuotiin taloon, oli jo melkein suoja. Sain viime hetkellä kohmeiset säilykkeet turvaan.

Miten ne muut ostokset hoidettiin? Jotenkin, kai.

*****

Se ei juuri koskaan komeroon asti ehtinyt. Se seisoi melkein aina eteisessä ja aloimme nimittää sitä adjutantiksi, vaikka se oikeasti olikin tavallinen pölynimuri.

Lasten sisään tuomat hiekat (myös mustana jouluna) oli viisainta imaista heti pois eikä odottaa, että ne kulkeutuisivat jaloissa kaikkialle. 

Jouluaatonaaton imurointisessiota säesti outo ääni ja kaamea haju. Hyvä, ettei pahempaa.

Siellä, missä nyt on lääkärikeskuksen toimipiste, oli silloin vielä koneliike, jossa jouluruuhkan jäljiltä tarjolla enää vain yksi kelvollinen perhekäyttöön sopiva imuri. Varasto oli tyhjä eikä uudesta kuormasta toivoakaan ennen vuodenvaihdetta.

Teimme kaupat pikavauhtia ja ryntäsimme kotiin jatkamaan joulusiivouksen tekemistä. 

Lapset olivat olleet kotona kiltisti.

Siitä imurista tuli ihan kelvollinen adjutantti. Se on ollut siivouskomerossakin, sillä lapset ovat kasvaneet ja oppineet pyyhkimään jalkansa.

*****

Vatkasin ja vaivasin taikinoita, vispasin kakkuja ja huushollin jokainen pilkkumi oli käytössä ja kaikki vispilät ja kaapimet suttuisia. Hilmalla riittäisi hommaa, kunhan ehtisin sen ladata täyteen ja käynnistää. 

Esikoisen lakkiaisiin oli pari päivää aikaa.  Isäntä oli työmatkalla ja palaisi kotiin juhlan aattona.

Sodanjälkeisinä vuosina oli tavallista, että maalaistytöt pääsivät kaupunkikulttuurin makuun ja oppivat työntekoa pestautumalla kotiapulaiseksi. Nykyään piikalikan tehtäviin pitää kysellä apua koneliikkeestä – joita niitäkin on yhä harvemmassa.

Meillä oli Hilma, ainoa apulainen, joka meillä jaksaa pitää tiskit kurissa ja palvella nurkumatta, vuoroja laskematta.

Olihan se jo iällä, mutta kuka olisi arvannut, että sen aika tulisi täyteen juuri ennen suurta perhejuhlaa. 

Onneksi tuore ylioppilas oli saanut ajokortin. Seikkailimme koneliikkeissä - joita alkoi olla yhä harvemmassa ja uusi tiskari hankittiin. Se tuotiin päivää ennen lakkiaisia ja arvaatte kai, mitä isäntä teki heti työmatkalta tultuaan. Juuri niin, värkkäili putket ja letkut paikoilleen.

Oli helpottavaa tietää, että pilkkumit ja muut kupit saadaan puhtaiksi juuri ennen juhlaa. 

*****

Kodinkoneilla on ajantaju. Ne osaavat ennustaa ja päättävät mennä lakkoon tai irtisanoutua kokonaan juuri silloin, kun tilanne vaatisi ahkeruutta ja nöyrää palvelumieltä.

Tampereen kirjeenvaihtaja raportoi jääkaappinsa simahtamisesta: apua on tulossa, joulu pelastuu, jouluruokia ei tarvitse evakuoida parvekkeelle.

Sukulaiset Helsingistä viestittivät tarvitsevansa uuden pesukoneen, edellinen sanoi sopimuksen irti. Juurikin jouluksi, tietysti.

Onhan näitä, ennustuskoneita, meilläkin tullut vastaan. Muitakin kuin nämä kolme. Mutta kun nyt eletään juhla-aikaa…

Huom. Kuvituksena olevalla pesukoneella ei ole mitään tekemistä jutussa mainittujen täysinpalvelleiden rakkineiden kanssa.

Perhejoulun virheetön suorittaminen

On taas SE aika. Perhejoulu vaanii nurkan takana, oletko varmasti valmis? Tarkistetaan nyt vielä. Siis: joku Joulu-niminen on nyt tulossa, meillekin, teillekin, heillekin.

Ei ihme, että Muumipeikkoakin pelotti, Taikatalven tuoksinassa. Talviuninen peikko sai shokkiherätyksen jouluhössöilyyn, jossa kaikilla oli kauhea paniikki päällä.

Valmistelut piti aloittaa jo ????kuussa. Tai vähän aikaisemmin. 

Keväällä piti istuttaa perunat (imelletty perunalaatikko), lantunsiemenet (lanttulaatikko), porkkanat (porkkanalaatikko), herneet (herneet), sinapinsiemenet (sinappi), riisit (riisipuuro ja viktuuriakiisseli), luumut (väskynäsoppa) ja mitä vielä?

Teurastaa sika ja laittaa takajalka suolaveteen lillumaan, eikö niin? Ja sitten liottaa suolaa pois ennen paistamista? Ja mitä niille muille ruhonosille pitikään tehdä?

Nykyaikainen versio lienee se, että herkkukinkku tilataan heti pyhäinpäivän jälkeen ja laatikot valmistellaan pakastimeen viimeistään ensimmäisenä adventtina… Niin että varmasti on, ja kaikille riittää. Varautumista jaksetaan hehkuttaa. Ehkä siihen todellakin on syynsä?

Tässä maankolkassa kaupat ovat auki aamusta iltaan ja ahneimmat koko yön ja ylimääräistä riittää roskistettavaksi asti. Varautumista arvostetaan maailmassa, jossa sinkkutalouksien määrä ylittää kohta kahden hengen kotitalouksien määrän, perheistä puhumattakaan. Voihan lumimyrsky tulla ja jumittaa liikenteen tai trooppinen hurrikaani vesittää kadut tai heinäsirkkalauma rouskuttaa suihinsa pienimmätkin näreet. Uhkakuvien maalaaminen kun on meilläpäin kansallisurheilua. 

Talo siivotaan, siis jynssätään lattiasta kattoon ja päinvastoin, myötä- ja vastapäivään. Uuninpankko ripsotaan katajaluudalla ja ikkunoihin asetetaan puhtaat uutimet.

Joulukuun alusta meitä muistutetaan, kannustetaan, kehotetaan ja vähitellen iloinen opastus  muuttuu painostukseksi. Naistenlehdissä, mainoksissa, mediassa. Jalo tavoite on aito perhejoulu, näköisjuhla, jonka jokainen piirto on tarkka 1:1 jäljennös fiktiivisen isoäidin joulusta. Suoritus, josta palkitaan tiskivuorella, uupumuksella ja mitä-ihmettä-minä-näilläkin-hitsin-pöperönjämillä-teen -oireyhtymällä.

Monena jouluna etsin keittokirjan välistä äidin laatiman muistilistan. Se muistutti äidistä, vaikka äiti oli jo poissa. Se antoi rungon joululle, jonka valmistin paitsi perheelle, myös iäkkäille läheisille. Joukkue, joka ei koskaan ole ollut suurensuuri, on pienentynyt, lapset ovat omillaan, rakkaat jouluvieraat poissa. Joulun valmistelu enää ole kokkaamisesta kiinni.

Listaa en enää tarvitse, ainakaan ostoslistan tukena. Ne jouluherkut, joita todella haluan maistella, ovat kyllä mielessä, ei niitä niin monta ole. Ne joulun rakkaat esineet ja muistot, jotka haluan nostaa esiin, ovat kyllä tiedossa.

Rakastan joulua, mutta tärkeintä lienee sittenkin kiireetön rauha, yhdessäolo, muistot.

Ei perhejoulun virheettömään suorittamiseen ihan niin paljon tarvita.

Välillä saa olla ja lepuuttaa jalkoja, käsiä, ajatuksia, sielua.

Vaikka meille ihan jotain muuta uskotellaankin.

Rauhaisaa jouluvalmistelujen aikaa!

Nyt sytytetään kolme kynttilää

Paljon lunta ja talvea!

Paljon pakkasta,

Punaa poskilla!

Joulua ja riemua!

Parasta aikaa kaikilla,

Kilteillä tontuilla touhua!

Sinulle toivon iloa,

Jouluusi kauneinta valoa,

Juhlaa ja rauhaa parhainta!

Kuvassa edesmennyt nukkeni Gretchen, jonka kuudenvanhana (niin ainakin muistan) sain naapurin perheeltä lahjaksi. Gretchen oli syntyperäinen saksalainen ja niin hieno, ettei sillä raatsittu leikkiä kuin suurina juhlina, syntymäpäivillä ja jouluna. 

Muutama vuosi sitten Gretchen loukkaantui erittäin vakavasti. Guttaperkkakasvot olivat haurastuneet eivätkä kestäneet pientä, tahatonta kolhaisua. Voi Gretchen, nuoruutesi ei ollut ikuista!

Toivottavasti kaikki kiltit tontut muistavat tästä, että pienille tytöille saa aina ostaa kauniin nuken, sillä se voi olla ilona koko elämän ajan.

Ihanaa joulun odotusta!

Kahden kynttilän päivä

Sata vuotta sitten Suomi oli autonomia, osa Venäjän keisarikuntaa.

Sata vuotta sitten, kaamoksen kynnyksellä itsenäisyys oli unelma, mutta lähellä toteutumistaan.

Autonomian viimeisiä vuosia sävyttivät sortokaudet. Kansalaiselle nykyään itsestään selvinä kuuluvat vapaudet puuttuivat. Sananvapautta rajoitettiin, isänmaallisten sanomien lähettäminen edellytti luovuutta.

Sortokausien ja jääkäriliikkeen ajalta on peräisin tapa polttaa kahta kynttilää ikkunalla. Nykyään kynttilät juhlistavat itsenäisyyttä, silloin ne olivat viesti siitä, että talo oli turvallinen majapaikka isänmaan asialla liikkuville. Kahden pienen kynttilän valo loisti kauas maassa, jossa öitä valaisivat vain tähdet ja kuu.

Vaikka kynttilöitä ja erilaisia rasvalamppuja on käytetty vuosisatojen ajan, suomalaiset tekivät arkisia puhdetöitään päreiden ja muiden tulien valossa. Vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla alkoivat kynttilät tulla yleisempään käyttöön, ensin vain juhlaviin tilaisuuksiin.

Vaatimaton valkoinen kynttilä tuskin oli edullinen valonlähde. Steariini oli kallista, samoin muut raaka-aineet. Kynttilänvalossa nautittiin juhla-ateriat, kynttilä loi hohteensa kodin jouluun. Jumalanpalveluksissakin jouduttiin toisinaan tinkimään kynttilöiden määrästä.

 

Kaksi valkoista kynttilää on hieno perinne, jolla on syvällinen sisältö ja historia.  Itsenäisyyskynttilöiden moderneille versioille, siniselle ja valkoiselle värille on helppo löytää perustelu – kotimaamme omat värit.

Silloin, kun kaksi kynttilää todella merkitsi paljon maamme tulevaisuudelle, valkoinen oli ainoa mahdollisuus. Muun värisiä ei edes ollut.

Itsenäisyyspäivänä nostetaan lippu kotisalkoon. Sotainvaliditunnus muistuttaa siitä, että itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys. Illan tullen sytytetään kynttilät, valkoiset.

Toinen adventti

Joulu on lähellä

Askel, ja askel vielä.

Muistatko, hoidatko?

Päivien kiireessä

 Arki käy mielessä,

Juhlaa saa etsiä…

Iltojen sinessä

Hämärän hetkissä

Kirkkaissa tähdissä

Lempeissä hymyissä

Joulu on lähellä tässä.

Tähtenä taivaalla

Kuusena tuvassa

Lahjana parhaana

Juhlana, riemuna

Joulu on ovella!

Mahdollisuus ja ainutlaatuinen tilaisuus

Tänään päätetään Guggenheimista. Toivon, että suomalaiset käyttävät mahdollisuutensa ja lähtevät rohkeasti mukaan maailmanlaajuiseen taidemuseoiden verkostoon. Tämä on tilaisuus, käyttäkää se NYT!  

Guggenheim on brändi, joka tunnetaan kautta maailman. Helsinki ei ole, vaikka ETYKin aikana sitäkin kokeiltiin. Siitäkin on jo aikaa. 

Guggenheimilla on jo nyt ollut stimuloiva vaikutus suomalaiseen kulttuurikeskusteluun. On alettu perätä sitä, miksi meillä ei tehdä omin voimin mitään vastaavaa. Ei siis ole tehty, on vain meuhkattu ja vaadittu. Jos meillä olisi oikeasti kipinää ja aloitekykyä, jotain vastaavaa olisi jo valmiina ja toiminnassa. 

Guggenheimilla on kokemusta näiden projektien rakentamisesta. Uskon, että siitä on hyötyä: me saamme, varmaankin aika lailla ajallaan ja sovituin kustannuksin. 

Minulla on sellainen etiäinen, että Guggenheimista ei tule uutta metrotyömaata tai atomivoimalaa, jos ammattilaiset pääsevät aloittamaan työt. Ikuisuusprojekteja meillä jo on riittämiin, kiitos ei, en halua niitä lisää. 

Suomalaiset designerit kaipaavat tuotteilleen markkinoita ja markkinapaikkoja. He tuntuvat odottavan, että joku niitä naps naps vaan, tulisi, perustaisi ja avaisi. Markkinoisi ja tiedottaisi. Lakaisi lattiat kuntoon...

Vastoin yleistä luuloa hyvä tuote ei myy itse itseään vaan näivettyy mainonnan puutteeseen. Hälyä ja kohinaa on kaikkialla enemmän kuin liikaa, mutta fiksut onnistuvat aina erottumaan. Luulisi designväellä tätäkin kapasiteettia riittävän. Luulisi. 

Tavallisen arkikuluttajan silmiin todellisuus näyttää toisenlaiselta. Tyhjää liiketilaa on hehtaarikaupalla ja kauppakeskuksia joka lähtöön. Muutama vuosi sitten perustettiin isoja, riemunkirjavia ostosparatiiseja pitkin peltoja, meteli ja markkinahumu oli valtaisa. Nyt kauppakeskusten käytävillä on tyhjää, ketjukaupat ovat vallanneet ne tilat, joissa alkuun oli designereita. 

Eikä kaupunkilainen ehkä sittenkään aja kymmentä kilometriä halvan maidon tai kahvitarjoilun perässä, kun läheltäkin saa ja samat ketjut ovat kaikkialla vastassa. 

Jos kysyntä ja tarjonta ei kohtaa, onko sekin Guggenheimin syy, vai pitäisikö valittajien sittenkin katsoa peiliin? 

Halutaan tapahtumia ja actionia. Lisää fanfaareja ja puuhamaita ja mitä niitä onkaan ollut, eikö aikaisemmista kokemuksista ole todellakaan opittu yhtään mitään? 

Haluan Tuuliviirin paikalle uuden Guggenheimin, joka on ammattitaitoisesti toteutettu ja markkinoitu. Minä haluan museon, jossa uutuudenviehätys riittää vuosikymmeniksi, näillä resursseilla se voi jopa onnistua. 

Mutta haluaisin myös, että suomalainen kulttuuriväki ja designheimo ja muu kansa lopettaisi narinan ja nurinan ja miettisi, millaista tarjontaa Guggenheimin rinnalle voisi perustaa. Ihan omaehtoisesti, yhdessä ja omin voimin. 

Avatkaa designin ja pikkugallerioiden kirjoma, hyvin opastettu reitti Eteläsatamasta Ateneumin kautta Kiasmaan ja HAMiin ja takaisin! Luokaa elämyksiä ja kertokaa niistä. Liittoutukaa Guggenheimin kanssa niin, että yleisö löytää teidätkin. Sillä se, joka tulee yhden taidemuseon takia kaupunkiin, katsastaa kernaasti muutakin mielenkiintoista. 

Mutta tehkää nyt jo se päätös ja lopettakaa ruikuttaminen!

Tekstiin liittyvät kuvat ovat eri vuosilta Taidekeskus Salmelan näyttelyistä. Salmela menestyy, sillä takana on yrittämisen henkeä, luovuutta ja markkinoinnin osaamista. Joka kesä lähden yhä uudelleen katsomaan, mitä ne nyt ovat saaneet aikaan. Ja tietysti, kaiken pontimena on suuri rakkaus taiteeseen. Kulttuurikierros Guggenheim – Mäntyharju?