Runoilusta

Olen monena vuotena kirjoittanut joulurunoja perheen kortteihin. Ensimmäisen jouluaiheisen runon taisin tuhertaa alakouluikäisenä, siinä pukki seisoi kuusen takana, parta valkoinen kuin lakana. Loppusoinnut rankemman jälkeen. Sain opettajalta joskus kiltteyslahjaksi tyhjiä kirjoitusvihkoja, joku niistä on vielä maalla tallessa, viimeistä riviä myöten täyteen kirjoitettuna. Antoiko opettaja sysäyksen ammatinvalinnalle vai valitsiko kirjoittajan ammatti minut? Kirjoittamista olen jaksanut harjoitella, muissa jutuissa olen toistaitoisempi. Vajavuuksiin pitää sopeutua.

Onko jouluruno tilapäälyriikkaa? Se syntyy hetkessä, kirpoaa tunnelmasta, hakee sanat jostain sielun pohjalta ja riimittyy yksinkertaisesti. Joulurunoakin toki hioo, katselee muutamana päivänä ennen kuin printtaa sanat paperille. Mutta sellaista aherrusta kuin kokonainen kokoelma, ei jouluruno saa osakseen. Joulu nostaa esiin piileviä taipumuksia, enkä tiedä, onko hyvä niin.

Runojen laita on niin kuin kaiken muunkin tekstin. Ensin se on kuva, vasta sitten sisältö. Ensin lukija hahmottaa tekstipinnan ja sen muodon, arvioi, jaksaako kahlata kaiken läpi vai siirtyykö seuraavalle sivulle. Tiiviisti sivun reunasta reunaan ykkösvälillä ja pienellä kirjasimella ladottu teksti näyttää saksalaiselta teoriakirjalta eikä houkuttele lukemaan. Sopivasti väliotsikoita, ajatusviivoja, lyhyitä kappaleita ja eläkeläisystävällinen fonttikoko - näillä mennään mukavasti ja joku jaksaa lukeakin.

Silmiin pistävän usein moderni proosateksti toimii kuten televisiosarja. Nopeita leikkauksia, lyhyitä lukuja, kolme-neljä eri tarinaa lomittain, lopussa solmu, joka yhdistää kaiken. Jokaisella viestinnän keinolla ja tavalla on tehtävänsä, mutta miksi maneerit siirtyvät genrestä toiseen? Maailma pirstaloituu ja viihteellistyy. Muuttaako televisio tajuntaa syvällisemmin kuin oivallammekaan? Muuttuuko maailma sähköisen viestinnän myötä vai paljastaako sähköinen viestintä maailmassa aina vallinneen lyhytjännitteisyyden. Vai uppoanko minä pohdinnoissani liian syvälle? Kirjoittaja kirjoittaa aina, olipa aihe mikä tahansa, myös itsestään, omista arvoistaan ja käsityskyvystään.

Laadin tänäkin vuonna pieniä joulurunoja, julkaisin ne ensimmäistä kertaa blogissa ja hämmensin keitosta parilla vanhemmalla tuotoksella. Vielä ennen jouluaattoa julkaisen yhden runon. Sitten kirjoitan taas enemmän proosaa.

Sellainen jouluruno, joka muistuttaa komeaa kuusta ja joka kiehtoo rakenteellaan ja kuvallisuudellaan jo ennen lukemista, voisi olla hyvä. Sellaista en vielä ole osannut sommitella. 

Pyhä lähenee

Jouluiltaan, tyveneen

Joka vuosi matkaa teen.

Kuljen muiston polun päähän

Arjen tiedän taakse jäävän.

Juhlan sydämeen kun rakennan

Valot sytytän ja kiireen taltutan.

Tumma taivas tähtineen

Kutsuu joulun ihmeeseen.

Liekin lämpö, kimmellys

Juhlan tyyni täyteys.

Kolmas adventti

Jouluna, taas kerrotaan

Lapsi syntyy maailmaan

Silmin kirkkain katsomaan.

Tähti suuri loistamaan

Syttyy ylle tumman maan

Juhlan tuoden mukanaan.

Lapsen lailla tuntemaan

Ilon, riemun kokemaan

Tulla saat näin uudestaan.

Joulun sanaa kuulemaan

Rakkaat säkeet laulamaan

Kansat kaikki kutsutaan.

Talvipäivä, pituus 14 min

Päivä on aloitettu säälliseen aikaan. Rakennustyömaalla on ulkotyöryhmä täydessä työn touhussa. Tehokasta pihapuiden huoltoa.

Lähellä Sammun tupaa tulee vastaan toinen työporukka. 

Onko lumen alla aarteita? 

Golfkentällä ei ole yhtään pelaajaa tai puttaajaa tai mitä niitä nyt onkaan. 

Valot syttyvät ladun ylle, hyvää hiihtoaikaa on vielä jäljellä vaikka kuinka. Taivas loimuaa punaisena.

Engelsmannit viihtyvät pulkkamäessä. 

Kun brittilapsi laskee mäkeä, kiljuminen kuulostaa ihan suomalaiselta.

Keskustassa on täydellinen iltatunnelma kello kahden aikaan iltapäivällä.

Kaukana taivaanrannalla ovat Pallaksen valkopäiset kerot. Immeljärven takaa ne tuskin erottuvat eivätkä tartu kuviin.

Enteitä, ennusmerkkejä

Mikä vilahti ikkunassa?

Näitkö punaisen nutun ja tupsun?

Mikä rapsahti pihapuussa?

Pieni varpunen oksalla kotikoivun?

Mikä jälki pientareessa?

Askellus kepeä pikkuisen tossun?

Mikä tuoksu on tuvassa kotoisassa?

Tunnetko kanelin, omenan, luumun?

Kuka koputtaa porstuassa?

Kuuletko äänet joulu-ukon ja tontun!

Pukin poro on pihassa kuopimassa,

Tuo lapsille oikean joulun.

Lapastelua, Lappia

Lempeän pakkasen päivä kaamosmaassa. Aurinko nousi kello 11.51, laski 12.36.

Lähdimme ladulle, hyvissä ajoin ennen auringon nousua ja saavuimme tukikohtaan vasta auringon laskettua.

Huurteinen metsä oli musta-valkoisempi kuin milloinkaan, kuuraiset puut ja pehmeä lumi. Taivas kirkastui vaaleanharmaasta melkein valkoiseksi, sitten tummui hitaasti. Välillä sateli lunta, välillä tuuli tuprautteli lunta puiden oksilta.  Koparanjälkiä ja papanoita näkyi, mutta ei yhtään sarvipäätä sattunut samalle reitille. Ladut oli vasta kunnostettu, hienoa jälkeä.

Hiihtäjiä tuli vastaan harvakseltaan, mutta ladulla on vanhanaikainen hieno Lapinmaan meininki, jokaista vastaantulijaa tervehditään ja välillä muutama sana jutellaankin. Jo vain se on niin tässä maassa, ettei koskaan tiedä, milloin tarvitsee toisen apua ja siksi on pidettävä tiplomaatit kunnossa. 

Kun ei talven ihmemaasta ole yhtään uutta kuvaa todisteena, muistutetaan lapasista. Viime joulun aikaan kokosimme lapaspuun myyjäispöytään. Lapaset ovat löytäneet uudet omistajat, kuva ja loru ovat muistoina jäljellä. 

Pitäkää pää ja kädet lämpiminä, kun talvella ulkoilette!

Lapaspuu on rakennettu

Joulutorin pöydälle

Lapasia ripustettu ompi puumme oksille.

Lapaset on paritettu

Vasen löysi oikean

Kätösiä vailla vielä ovat uudet lapaset.

Talven parhaat hiihtoretket

Odottavat lapasta

Reppuun laita toinen pari ihan kaiken varalta.

Tule jouluostoksille

Lapasia katsomaan

Sovittele kätösiisi talven kylmät voittamaan!

Kaamos, kuurainen ja kaunis

Päivän pituus tunti ja kaksi minuuttia. Huomenna vielä vähemmän.

Sitten ei enää sitäkään?

Aamu alkaa keltaisena kajona eteläisellä taivaalla, voimistuu, punainen kehrä vaeltaa metsikön yläpuolelle. Kun auringon valon on tajunnut, se on jo hiipumassa.

Pieni kamera tekee tenän pakkasessa. Se hyytyy ja vaatii lämmittelyä. Kameraa pitäisi kuljettaa kuin pientä lasta, lähellä vartalon lämpöä. 

Värit eivät toistu täsmälleen samanlaisina kuin silmä ne erottaa, valo ei tunnu riittävän kuvaan. Hennot roosan sävyt ja siniset kajastukset jäävät tallentumatta.

Katse tarttuu lämpömittariin monta kertaa päivässä. Aamusta alkaen lukema on alkanut kolmosella, nyt kakkosella. Lauhtuuko se huomiseen mennessä hiihtokeliksi? 

Lumen valoa!

Jouluksi Sinulle ennustan

Valkoista lunta satavan

Pihaan, pientareelle.

Jouluusi näin nyt toivotan

Valoa taivaan hohtavan

Tielle, taipaleelle.

Juhlaasi lahjoittaa haluan

Tunnelman parhaan, aidoimman

Sielulle, sydämelle.

Juna matkalla

Kun Lapissa lähdetään matkaan, lähteminen käy verkkaan. Mitä sitä suotta kiirehtiä, tien päällä voi tulla vastaan vaikka mitä, parempi valmistautua huolella, miettiä ja lähteä harkiten.

Varasimme liput hyvissä ajoin. Olimme lastauksessa hyvissä ajoin ja ilmoittauduimme Rovaniemen junaan. Auto kuormattiin uuteen kuljetusvaunuun, kolmannelle paikalle, me siirryimme junaan. Hytti oli mukava, ravintolavaunussa sopivasti matkustajia, konduktöörit ystävällisiä. 

Kun juna pysähtyi Riihimäellä, hytin ikkunasta näkyi puutavaralastissa olevia vaunuja.

Juna jolkotteli kohti pohjoista. Välillä pysähdyttiin ja aina, kun kurkistin hytin ikkunasta maisemaa, vastassa oli tavaravaunuja, täydessä tukkikuormassa. Isänmaan äidinkasvot olivat huurteisten tukkien peittämät.

Rovaniemellä etelän vesisade oli vaihtunut reiluun kymmeneen pakkasasteeseen. Lunta oli niin paljon, että jäniksenjäljetkin jo näkyisivät. Tunturiin!  

Niinpä, jo vain. Auto oli kadonnut. Sitä eikä sen edellä vaunuun ajettuja autoja ollut missään. Kun oli neuvoteltu kuormauspuolen miesten ja VR:n asiakaspalvelun kanssa, alkoi näyttää siltä, että auto olisi muutaman hetken kuluttua päätymässä Kolariin. Juna oli matkalla, tarkastamaan ei autovaunuun päässyt. Valistunut arvaus siis.

Ei muuta kuin taksiin ja Rovaniemeltä Kolariin, Raanujärven, Pellon ja Sieppijärven kautta.

Taksimiesten tietotoimisto on Rovaniemelläkin se luotettavin. Puhuttiin turisteista ja kuultiin, että venäläisiä tulee joka vuosi enemmän. Kovasti ovat kuulemma esittämishaluisia. Ostavat vaikka pullokaupalla konjakkia, kun se täällä on edullista ja ehtaa tavaraa.

Puhuttiin rekkaliikenteestä ja siitä, miten ulkomaalaiset oikaisevat Jäämeren reiteillä Suomen kautta. On siinä äkkiä rekka kellellään tienposkessa kun ei bulgarialainen kuski hallitse jäisen tien tekniikkaa. Ja valtakunnan radiossa tulee taas liikennetiedote.

Puhuttiin etäisyyksistä ja terveydenhuollon haasteista. Rovaniemelle on Nuorgamista nelisen sataa kilometriä, yhtä pitkä matka kuin Napapiiriltä Vaasaan. Utsjoen äidit on määrätty synnyttämään Rovaniemellä - kuinka moni vaasalainen äiti lähtisi polttojen alkaessa Rovaniemelle? Ensimmäinen helikopterisynnytys oli tänä syksynä koettu.

Ja jo vain, siellä se oli, Kolarin rautatieasema, autovaunut ja meidän automme – sekä sen taakse jääneet autot omistajineen. Juna oli ollut myöhässä, Pasilan päässä tehty virhe oli viivyttänyt purkausta vielä melkein tunnin lisää. Kun Lapissa lähtee liikenteeseen, mitä vain voi sattua. Mikä oli täten todistettu. Onneksi odottajilla oli lomamieltä, kiitos siitä. 

Oli melkein puolipäivä ja horisontissa näkyi punainen auringonnousu. Suuntasimme kohti tunturia. Tien vierellä, peltoaukeilla oli poroja, kaksi uljasta hirveä tarkkaili liikennettä Teurajärven tienoilla. Aurinko oli korkealla, kun pääsimme majapaikkaan.

Tehtiin ostokset, käytiin syömässä ja kun päästiin takaisin majapaikkaan, aurinko oli jo laskenut. Terävä kuunsirppi loisti Eturinteen yllä, Kätkätunturin luminen laki sai valoa kuun säteistä.

Ensimmäiset kilometrit on hiihdetty. Tuvassa on kaksikymmentä astetta, ulkona enemmän, eri etumerkillä. Yöksi on luvattu kireää pakkasta, taivas kirkastuu.  

Matkalla Jouluun, talveen

                                                                                                                                                          

Hämärässä maa ja metsä

Vaiti seisoo, odottaa.

Pakkaslunta hartioilla

Kuuset taivaan tavoittaa.

Tähtipeitto välkehtivä

Koko taivaan koristaa.

Tuikkii tuvan jouluvalot

Lumen pinta kimaltaa.

Sininen on kaamospäivä

Pohjoisessa pakastaa.

Pikkutonttu Touhutossu

Joulun ihmeen nähdä saa.

Vakavasti, vakaumuksellisesti itsenäinen

Tumman alkutalven tummasieluinen juhla on ovella. Eteläisen Suomenmaan lumeton, marto kamara ottaa vastaan itsenäisyyden juhlijat. Pohjoisemman taivaan alla kimmeltää puhdas lumi, tähtien kirjoma. Kynttilät syttyvät, siniristiliput nousevat salkoihin, sinivalkoiset värit tummaa taivasta vasten.

Suomalainen Itsenäisyyspäivä on ilmeeltään vakava, lähes ankara. Suomalainen itsenäisyysjuhla keskittyy sankareiden ja sankaritekojen muistamiseen. Joulukuun kuudentena me itsenäiset suomalaiset yksimielisinä osoitamme kiitollisuutta menneille polville. Ohjelmaan kuuluu hienoja konsertteja, sykähdyttäviä puheita, parasta suomalaista taidetta.

Norjalaisten kansallispäivää vietetään keskellä heleintä kevättä. Sveitsiläiset juhlivat elokuun alussa, kun kesä on vielä lämmin. Ruotsalaiset muistavat kuninkaitaan kesäkuussa, Yhdysvalloissa ja Ranskassa juhlitaan heinäkuussa. Juhlitaan tavoilla, jotka meidän juhlaamme verrattuina tuntuvat lähes riehakkailta.

Aikanaan, pienten lasten äitinä kapinoin itsenäisyysjuhlan ankaraa kaavaa vastaan. Olen toivonut kansalliseen juhlaamme enemmän iloa, värejä ja lapsenmieltä. Pienen tytön mummina palaan taas näihin ajatuksiin. Pitäisikö Itsenäisyyspäivän olla enemmän kansallispäivä vai pitäisikö sen rinnalle vakiinnuttaa kansallispäivä, esimerkiksi Juhannus tai kesäkuun neljäs? 

Sotainvalidin tyttärenä olen syvästi tietoinen kaikista itsenäisyyden puolesta tehdyistä uhrauksista. Olen kiitollinen niille sukupolville, joiden raskas, epäitsekäs työ on antanut meille vapaan isänmaan, mutta en vieläkään tiedä, miten kertoisin tarha- tai alakouluikäiselle tämän kaiken. Omat lapseni ovat kasvaneet Itsenäisyyspäivän merkityksen tajuamiseen vasta aikuisuuden kynnyksellä.

Itsenäisyyspäivään kuuluu, oikeutetusti, kiitollisuus menneiden polvien saavutuksista, mutta siihen pitäisi kuulua myös rohkea luottamus tulevaisuuteen. Itsenäisyyspäivän tehtävänä on kannustaa uutta polvea uusiin tekoihin yhteisen Suomen hyväksi. Juuri nyt, kun kansantalous kompuroi kivikossa, tarvitaan samanlaista tahtoa kuin vaaran vuosina. Tavoitekin on sama: suomalaisille hyvä ja oikeudenmukainen Suomi.

Edesmennyt isäni ei koskaan jättänyt Itsenäisyyspäivää väliin. Hän kunnioitti sitä, vaikka vuodet rintamalla olivatkin olleet ankaria, hän ei koskaan kyseenalaistanut  juhlaa tai sen merkitystä.

Vuonna 1957, kun Suomi oli ollut 40 vuotta itsenäinen, toivottiin, että kaikki julkiset rakennukset valaistaisiin. Mittava juhlavalaistus oli iso asia sodasta, sotakorvauksista ja jälleenrakennuksesta toipuneessa maassa. Isäni oli saanut – varmaan mieluisana velvollisuutena – oman työpaikkansa juhlavalaistuksen hoidettavakseen. Isän kanssa me kiersimme kahdestaan koko hiljaisen tehtaan läpi. 

Jokaiseen tehdassaliin, jokaiseen toimistoon ja kaikkiin muihin tiloihin sytytettiin valot. Siihen aikaan se ei onnistunut keskitetysti yhdestä napista kääntämällä, vaan valot sytytettiin kymmenistä kytkimistä, jokaisesta tilasta omalla katkaisijallaan, erikseen. Kun kaikki valot oli sytytetty, me kävelimme tehtaan ulkopuolelle ja ihailimme talvisessa illassa loistavaa rakennusta. Kun valot aikanaan piti sammuttaa, isä lähti kierrokselleen yksin. Ekaluokkalaisen oli jo mentävä kotiin.

Itsenäisyyspäivänä sytytän valkoisen kynttilän. Ennen kuin itsenäisyyttä edes olikaan, kun oli vain haave ja toive valtiollisesta riippumattomuudesta, ikkunoille asetetut valkoiset kynttilät kertoivat siitä, että talon väki oli itsenäisen Suomen puolella.

Sillä puolella ollaan, edelleen. 

Matka jouluun on alkanut

Sytytän ensimmäisen kynttilän

Liekin aran, lämpimän.

Adventin näin aloitan.

Sytytän toisen kynttilän

Keskellä kiireen, hälinän.

Joulun tiedän tulevan.

Sytytän kolmannen kynttilän

Muistan jouluja, läpi elämän.

Juhlan aidon taas tavoitan.

Sytytän neljännen kynttilän

Tunnelman rakennan säilyvän.

Joulun valosta iloa ammennan.