Tukka tuuliajolla

Tampereen kirjeenvaihtaja soitti. 

Ajoitus oli oivallinen. 

Olin mökillä, pihakeittiössä, taistelin tuulta ja kylmää vastaan. 

Olin odotellut sorsaperhettä seuraksi, mutta siipiveikkoja ei näkynyt. 

 

Puolen tikkuaskillisen, viiden tuohenkäppyrän ja parin improvisoidun sytytyskukkasen jälkeen – olin saanut tulet tiskivesikattilan alle. Oli siis aikaa jutella ja samalla odotella, että vesi kuumenisi ja voisin upottaa kumihanskakädet pesuveteen ja tehdä puhdasta jälkeä. Vahva suositus ohuille kumikäsineille, helpottaa kummasti, kun vesi on kuumaa. 

 

Mitä ne muuten aina puhuvat kynsitulista? On välillä ihan oikeasti työn takana saada liekkejä aikaan. Ei se pelkillä kynsillä onnistu. Minusta ei taida olla pyromaaniksi, jotain hyvää tässäkin taitamattomuudessa. 

 

Aloitimme uutisella, josta emme todellakaan tienneet, olisiko se iloinen vai kamala. Yhteinen luottokampaajamme on kadonnut. Lappu ovella ja ovi kiinni. 

 

Kirjeenvaihtaja tunsi tukkansa olevan tuuliajolla. Pystyin eläytymään tilanteeseen ja tuskaan. Olin neuvonut kirjeenvaihtajan saman taitajan asiakkaaksi ja hän oli ollut näihin asti sekä tyytyväinen että uskollinen. 

Silloin, kun kauan sitten itse muutin Hämeenpuistosta, olin menettänyt tärkeitä kontakteja ja jäänyt samalla tukastani tuuliajolle. Kuka nyt hoitaisi näitä itsepäisiä kutreja? Kesti hetken, ennen kuin löysin Tiisin (ja Tellen, josta tuli perheen miesten mielitietty monen vuoden ajaksi), Tiisin lopetettua Leilan. Onnelliseksi lopuksi pääni pääsi Tuijan hoiviin. Kiitos teille kaikille! 

 

Oma kampaaja on must, jos tukassa on jotain omaperäistä. Esimerkiksi pyörtyväinen, joka ei ole myöntyväinen.  Oma kampaaja on ihan must, ellei halua kertoa kutriensa koko elämäntarinaa jokaisella käyntikerralla. Kun kampaaja tuntee tapauksen, hän ei kuluta aikaa mahdottomiin ehdotuksiin, vaan tekee täsmätyötä ja antaa järkeviä ehdotuksia. Kiitos luottokampaajan mielikuvituksen ja ammattitaidon, yksi elämän alueista on hyvässä hoidossa ja kutrit kunnossa.  

 

Kirjeenvaihtaja raportoi myöhemmin, että kampaaja on pysynyt kadoksissa. Aloimme jo suunnitella eläkelakeihin täydentävää säädöstä, jonka mukaan hyvä kampaaja saa jäädä eläkkeelle vasta sitten, kun kaikki hyvät asiakkaat on hoidettu, valmiiksi. Mutta. 

Yhteinen kampaajamme on aina ollut fiksu ja osaava. Siksi taustalla saattaa olla myös hyvä uutinen. Jopa parhaalle ammattilaiselle kuuluu ansaitusta eläkkeestä nauttiminen. Onnellisia vapaampia aikoja!  

 

 

Kirjeenvaihtajan kanssa meillä on paljon yhteistä. Esimerkiksi se, että ikää tulee koko ajan lisää. Elämän lainalaisuudet tulevat tutuiksi. Joskus kolottaa, toisinaan ketuttaa, mutta on maailmassa omat hauskuutensakin. Nuorempia pitää tietysti jo viran puolesta paheksua, mutta pitää niille välillä nauraakin. 

 

Lähipiirikin pitää välillä päivittää. Kuka on lähtenyt ja miten. Miten pitäisi päästä pois, sitten kun se aika on kohdalla. Se aika on, lähempänä, mutta ei lähellä. Miksi elämisen osaa kunnolla vasta sitten, kun ei enää ole rajattomasti aikaa nauttia siitä taidosta? Me kyllä tiedämme. Kerromme sen välillä kysymättäkin. Simmottis. 

 

 

Aika moni repliikki alkaa: kun sinä tiedät/osaat/olet kokeillut, kerro. Ja niin vaihtaa vertaistuki vastaanottajaa ja elämä järjestyy. 

Suhteen paras puoli on molemminpuolinen taitamattomuus. Sinä osaat sen, mitä minä en koskaan ole oppinut ja päinvastoin. Palikoilla on kolot, joihin ne kopsahtavat. Jos olisimme saman alan mestariluokalla, kilpailuksi tämä kaikki menisi. Onneksi ei. 

 

Nuorempana harmitti, kun ei jotain asiaa oppinut. Ikä on lieventänyt keljutusta. Olemme pohtineet, miksi kaikkien pitäisi osata kaikkea, puhua kuutta kieltä sujuvasti, tanssia klassisia seuratansseja ja hallita kaikki ruokareseptit ja neulemallit, virkkauksista puhumattakaan. 

 

Ajoittain törmää ihannekuviin siitä, mitä kaikkea naisen tai miehen pitäisi olla. Me tiedämme, oman kokemuksen kautta, ettei näiden besserwissereiden sanelema ihanne koskaan toteudu eikä voi toteutua.  Voi jo ottaa hiukan rennommin. Jos jokainen juttu ei ole minun juttuni, entä sitten? 

 

Me katselemme sujuvasti niitä, jotka osaavat ja ymmärtävät ja joiden osaamisesta mekin välillä saamme osamme. Mistä me toisiamme kehuisimme, jos meillä olisi samat bravuurit molemmilla? Mitä mielenkiintoista elämässä silloin olisi? 

 

Juttu luisti, padan alle piti lisätä puita, vesi alkoi kiehua.

Maailma saatiin järjestykseen ja astiat saatiin pestyä. 

Oli mukava jutella. 

Sorsia ei näkynyt.