Eeva Joenpelto 17.6.1921-28.1.2004
Sata vuotta sitten Suomi oli vasta itsenäistynyt, repivästä sisällissodasta toipuva, köyhä ja maatalousvaltainen maa. Oli säädetty yleinen oppivelvollisuus, espanjantaudin kurimus alkoi vähitellen helpottaa. Kieltolaki teki alkoholista laitonta ja trokaamisesta, ellei ammatin, niin jonkinlaisen kansallisurheilun.
Suomalaisia oli 3,4 miljoonaa, joista kaupunkilaisia noin 16 %. Vuonna 1920 oli syntynyt 84714 lasta, mutta alle vuoden ikäisiä kuoli samana vuonna 8190. Suurin kuolleiden ikäryhmä olivat pienet lapset. Suurin osa suomalaisista kuului johonkin uskontokuntaan.
Suomessa oli 1124 kestikievaritaloa, niissä kyytihevosia 1993, reservihevosia 1158, Oulun läänissä lisäksi 8 poroa. Rautatieverkko oli jo varsin kattava ja junilla kuljetettiin niin ihmisiä kuin tavaraakin, eniten tavaravaunuihin lastattiin polttopuuta. Autoja tiettävästi oli jo muutama, mutta ne eivät vielä päässeet Tilastollisen vuosikirjan 1922 sivuille.
Sammattilaisia oli 522 miestä ja 584 naista, yhteensä 1106, emäseurakunnassa Karjalohjalla oli 2172 asukasta, joista miehiä 1055, naisia 1117. Lohjalla oli asukkaita 8307, Lohjan keskustan alueesta tuli kauppala vuonna 1926. Vuonna 1997 perustettiin Lohjan kaupunki, johon kuului sekä kauppala että maalaiskunta.
Tilastot pelkistävät elämän numeroiksi. Se maa, jossa ihmiset elävät, kohtaavat kohtalonsa, tekevät työtä, rakastavat ja vihaavat, se elää Eeva Joenpellon kirjoissa. Numerot antavat vain kehyksen, todellinen elämä on tunteita, värejä, kipua ja välillä myös iloa.
Kauppiaan tytär Sammatin Myllykylästä
Eeva Joenpelto syntyi sata vuotta sitten Sammatin Myllykylässä, hänen vanhemmillaan oli kauppa maantien varrella. Eeva oli perheen kuopus, yksinäinen lapsi, sillä vanhemmista sisaruksista kolme oli kuollut jo ennen Eevan syntymää, isoveli Erkki oli sisartaan seitsemän vuotta vanhempi. Lahjakas tyttö oppi varhain lukemaan ja luki paljon, Myllykylän koulusta hän siirtyi Lohjalle. Keväällä 1940 Eeva Joenpelto sai ylioppilastodistuksensa Lohjan yhteislyseosta. Hän muutti Helsinkiin, opiskeli, meni naimisiin ja aloitteli kirjailijanuraansa.
Eeva Joenpelto julkaisi ensimmäisen kirjansa Seitsemän päivää salanimellä Eeva Helle vuonna 1946, viimeinen hänen teoksistaan on Uskomattomia uhrauksia, joka ilmestyi vuonna 2000. Pitkän uran aikana syntyi 26 romaania, yksi näytelmä ja yksi kokoelma kysymyksiä ja vastauksia, naisten lehden palstalla julkaistuja. Ja lisäksi valtava määrä muitakin tekstejä.
Eeva Joenpellon varsinainen läpimurtoteos oli vuonna 1950 ilmestynyt Kaakerholman kaupunki. Maalaiselämän kuvaus Neito kulkee vetten päällä (1955) oli menestys ja sen jatko-osa Kipinöivät vuodet (1961) toi vahvasti esiin uusmaalaisen mielenmaiseman. Eeva Joenpellon pääteoksena pidetään vuosina 1974-1980 ilmestynyttä neliosaista Lohja-sarjaa, Hännisen kauppiassuvun vaiheista kertovaa saagaa.
Viidenkymmenen vuoden aikana syntyneet teokset ovat jokainen omalla tavallaan vahvoja kertomuksia, klassikoita. Vuonna 1994 ilmestynyt Tuomari Müller, hieno mies sai kirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Vaikka palkinto nosti esiin yhden kirjan, se oli varmasti myös kunnianosoitus pitkälle kirjailijantyölle.
Aika on ainoa mitta, sanoi Eeva Joenpelto joskus. Tämä proosa on kestänyt aikaa.
Voimavarana kotiseutu
Eeva Joenpelto on ollut uskollinen Sammatille. Hän kirjoitti kesäisin Sammatissa, lapsuudenkodin lähelle rakennettu saunamökki oli hänen työtilansa monien vuosien ajan. Avioeronsa jälkeen Eeva Joenpelto muutti takaisin Sammattiin, rakennuttamaansa Vares-Kantolan taloon, joka nykyään on kirjailijaresidenssinä.
Sammattilaisessa maisemassa talot, kylien ja niiden ihmisten maamerkkejä, muistojen kiintopisteitä. Sammatti on edelleenkin ainutlaatuinen miljöö, vanhoja taloja ja niiden pihapiirejä on pitäjällä, kaikissa kylissä. Ei kartanoita, mutta vauraita taloja ja niiden lomassa pieniä tupia, ihmisten koteja eri vuosikymmeniltä. Nykyään Sammattia yritetään pelkistää vain yhdeksi Lohjan kyläksi, vaikka jokaisella kyläkunnalla on oma äänensä. Sammatin raitit kertovat historiasta ja tämän historian Eeva Joenpelto tunsi tarkkaan.
Kaikki perinteikkäät talot eivät enää ole elämänsä kunnossa. Niiden olemassaolo on vaarassa, ellei joku pian tule ja pelasta. Maisema muuttuu, mutta Sammatin talot ja niiden pihapiirit muodostavat ihmisenkokoisen ympäristön, jonka toivoisi säilyvän.
Eeva Joenpelto tallensi talojen tarinat ja tunnelmat kirjoihinsa. Hän ei kirjoittanut näköiskuvia, mutta tämä seutu, sen elämänmuoto ja arvomaailma ovat se maaperä, josta nämä tarinat versovat. Ihmiset, jotka talojen pihapiireissä ja niiden saleissa ja tuvissa ovat eläneet, ne hän osasi kuvata uskottavasti.
Kouluvuosinaan Eeva Joenpelto oppi tuntemaan Lohjan ja lohjalaiset, koulutovereidensa elämänpiirin. Kirjojen henkilöt, elämän koulimat ja kolhimat, tunnistaa itsepäisiksi
rosoisiksi uusmaalaisiksi. Jäykkänä ja pystypäin, kuin maakuntalaulua siteeraten.
Joku voi aavistaa, kuinka jollakin hahmolla olisi elävä tai ennen elänyt esikuva, ehkä useampiakin, vaikka ihmisille annetut nimet ja ammatit ovatkin kirjailijan jakamia.
Ihmisiinsä Eeva Joenpelto oli perehtynyt. Hän tiesi, millaista on kauppiaan, eläinlääkärin, opettajan, johtajan, opettajan, nahkurin, työmiehen tai virkamiehen elämä. Kuvausten taustalla on uuttera taustatyö, paljon haastatteluja ja keskusteluja, havaintoja ja muistoja. Kun kuvausta lukee, kaikki on luontevaa, läheltä katsoen näkyviin kirjoitettua.
Eeva Joenpelto ei ole maisemamaalari eikä rakennusperinteen tallentaja, hän keskittyy ihmisiin ja kohtaloihin. Silti talot ja niiden pihapiirit ovat tärkeä kehys, sillä niihin elämä keskittyy. Elämän näyttämöinä ovat uljaat parituparakennukset, niiden ääripäinä ovat tupa ja sali, välissä kamarit ja keskellä porstua. Talojen lomassa ja liepeillä mökit ja pienet tuvat, vaatimattoman väen karummat asumukset. Pihoilla ulkorakennukset, tallit ja vajat, jossain hienommassa puutarhassa syreenipensaista istutettu lehtimaja, kesähuone. Ladossa, heinien alla on paikka, jonne kätkeä aseet tai kanisterit, sillä jokaisella talolla on salaisuutensa, oma uhmakas tapansa ottaa elämältä omansa.
Tulevaisuus on kauppalassa, mutta kauppalan ihmistenkin juuret ovat maalla, maaperässä, joka jokaisella on omalla tavallaan karu tai viljava.
Eeva Joenpellon juhlavuoden kunniaksi hänen kustantajansa WSOY julkaisee teoksista uusia painoksia. Eeva Joenpellon elämäntyöstä on ilmestynyt kaksi monografiaa.
Tiina Mahlamäen vuonna 2009 ilmestynyt Kuinka elää ihmisiksi – Eeva Joenpellon kirjailijamuotokuva valottaa Joenpellon teoksia ja analysoi niitä.
Helena Ruuskan teos Eeva Joenpelto, elämän kirjailija (2015) kertoo kirjailijan elämäntarinaa.
Sammatissa lokakuussa 2016 perustettu Eeva Joenpelto -seura on kirjailijan elämäntyöstä kiinnostuneiden yhdysside.
Tavoitteena on edistää Eeva Joenpellon elämäntyön tutkimusta ja tehdä sitä tunnetuksi. Seura toimii yhteistyössä Eeva Joenpellon kirjailijatalossa, Vares-Kantolassa asuvien ja asuneiden kirjailijoiden kanssa.
Seuran toimintaan voi tutustua verkkosivuilla https://eevajoenpeltoseura.wordpress.com
Jäseneksi ovat tervetulleita kaikki Eeva Joenpellon kirjailijantyöstä kiinnostuneet. Tarkemmat liittymisohjeet seuran verkkosivuilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti