perjantai 9. marraskuuta 2018

Maailmalla, taidetta ihmettelemässä


Henry Mooren veistos taidemuseon edustalla. 
Matkailu mittaa jaksamista ja sietokykyä. Viimeisin testitulos: kestän mainiosti kaksi pientä taidemuseota ja historiallisen kokoelman samana päivänä, kestän, vaikka vähän petynkin toiseen taidekokoelmaan. 


Kaikki museot toimivat entrance free -periaatteella. Oliko sisäänpääsyn maksuttomuuden ansiota myös se, että kaikkialla oli paljon lapsia, tutustumassa kokoelmiin vanhempiensa tai isovanhempiensa kanssa. Taidemuseon tiloissa oli lisäksi erillinen, oma avara tila lapsille, paperia ja kyniä oli tarjolla pikkutaiteilijoille. Nämä tenavat eivät ainakaan opi vierastamaan museoita! 
Perinteistä kuvataidetta. 
Senga Nengudi työnsä ääressä.
Henry Moore -instituutti houkutteli vahvasti, jo nimellään. Henry Moore on aikanaan ollut Leedsin taidekoulun ensimmäinen kuvanveistoon erikoistunut oppilas. Suuren mestarin töitä ei ollut näkyvissä kuin pari, instituutin tilat oli täyttänyt Senga Nengudi, joka esiteltiin performanssitaiteilijana.  

Senga Nengudi; kristallivalaisin betonilattialla. 
Pitääpä kysyä Kainulaisen Pekalta, mikä tämä Senga-täti on naisiaan, itse en oikein pysynyt kartalla. Ehkä performanssi vaatii avautuakseen esiintyjän läsnäoloa, pelkkä viiden sentin hiekkakerros museon lattialla ei ihan kaikkea kerro. 

Museon kaikuvassa, kaakeliseinäisessä kahvilassa tarjottiin kahvia ja leivonnaisia, tyylikkäät vanhat herrat viihtyivät pöydissä, lukivat keskittyneesti kirjoja, keskustelivat. Tila kaikui hillitystä tee- ja kahvikuppien kilinästä. 



Sotarompemuseoiden laita on toisin. Leeds Royal Armouries Museum esittelee viiden laajan ja lavean kerroksensa voimalla sotahistoriaa, aseita, haarniskoita ja mustaa metallia kaikissa kammottavissa olomuodoissaan. Kokoelma on järjestetty kronologisesti, ylimmässä kerroksessa on nykyaikaa ja metsästystä. Yhden kokonaisen päivän ohjelma, josta jaksan loistavasti kolme ensimmäistä kerrosta, neljännessä alkaa jo väsyttää ja viides ei enää… vaikka siellä ovat esillä myös James Bond ja muut aikuisten satuolennot. 


Museorakennus on hienosti suunniteltu, näyttelyosastot komeita ja talon keskellä olevan avoimen tilan ansiosta rakennelmia voi tarkastella monesta eri kulmasta. Näyttelyä havainnollistavat videonäytöt, kosketuksesta aktivoituvat ääniefektit ja monet muut rakennelmat. Kosketa tauluun kiinnitettyä miekkaa ja ääni kertoo, miten sitä on käytetty ja mitä saatu aikaan. 


Miekat, kiväärit ja pistoolit esitellään tarkasti. Lunttulukot, rataslukot ja piilukot ovat kaikki silmiä hivelevän kauniita rakennelmia. Jokainen yksilöllistä käsityötä. Teknologia kehittyy, mutta estetiikkaa säilyy. 

Vanhojen aseiden toimintaperiaatteita esitellään näyttelyn videotauluilla. Lataaminen on hidasta, se vaatii tarkkaa kädentaitoa, tähtääminen voimaa ja vakaata kättä. Kovan työn takana ollut lataus pitää saada osumaan oikein. Ampujan varustukseen kuuluu kuulia, sarveen pakattua ruutia ja palavia lunttuja. Ase on miehen koru, ainakin jos ase on riittävän vanha ja runsaasti koristeltu. 


Patruunatoimiset aseet näyttävät kehityksen myötä muuttuvan yhä enemmän arkisiksi käyttöesineiksi ja teollisen näköisiksi tuotteiksi, glamour katoaa. Kun lataaminen ei enää ole taitolaji, ampuminenkin arkipäiväistyy, siitä tulee metallin – ja kuoleman – kylvämistä. Kun voi ampua sata patruunaa minuutissa, aina joku niistä osuu, vaikka tähtäisi miten huolimattomasti tahansa. 


Vanhoja haarniskoita on säilynyt, hämmästyttävän hyväkuntoisina. Englannin Henrik VIII jää kai useimmille mieleen avioliittojensa ansiosta, mutta haarniskan perusteella kuningas on ollut myös todella raamikas. 

Sotapäälliköiden haarniskat ovat juhlakunnossa – onko niiden kanssa vain näyttäydytty rintamalla? Onko lommot naputeltu pois? Nuolenreiät paikattu? 

Haarniskat ovat taidetta intarsiakoristeineen, kaiverruksineen, pakotuksineen ja muine tehosteineen.  Työn määrä on ollut valtava. Sääli tuollaista olisi taistelukentän ravassa ryvettää. Ja kuinka ketterästi peltipurkissa voi liikkua? 


Oikein hienon herran hevonenkin puetaan peltiin, osastoille rakennetuissa asetelmissa sotaratsut ja turnajaishevoset ovat jättiläiskokoisia, niiden sieraimet laajentuneet uhmakkaiksi ja asennot uhmaavat painovoimaa. Italiassa käyty Pavian taistelu vuodelta 1525 on ikuistettu yksityiskohtia myöten tarkkaan dioraamaan, luonnollisen kokoiset hahmot käyvät loputonta kamppailuaan museon toisessa kerroksessa. 


Museon osastoilla on havaintoesityksiä ja esittelyjä. Pihalla Spitfire lentäjineen. Lentäjän asuun pukeutunut esittelijä kertoo koneesta ja sen saavutuksista. Toisen maailmansodan aikaisiin asuihin pukeutuneet näyttelijät pitävät havaintoesityksen siitä, miten aseetonkin voi puolustautua kimppuunsa hyökkäävää vihollista vastaan.


Kun välskäri sitoo maailmansodan taistelussa osuman saaneen mallinuken haavoja, en voi edes kunnolla katsoa. Mieleen nousevat kaikki ne muistot, joita isäni joskus omasta haavoittumisestaan kertoi. Olen syntynyt sodan jälkeen, mutta sota on ollut läsnä minunkin elämässäni. 


Metsästys kulkee taistelujen rinnalla, värikkäänä, eksoottisena. Metsästäjien aseet ja sotilaiden aseet - maallikkona en osaa erottaa niitä toisistaan. 


Oikea sota näkyy kaupungilla, Leeds – kuten koko Britannia – muistaa Flanderin taisteluja ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa. Muistelun symboleja ovat unikonkukat, joita on kaikkialla, ihmisten rintapielissä, kukkalaitteissa. 

» In Flanders fields the poppies blow
Between the crosses, row on row,
That mark our place; and in the sky
The larks, still bravely singing, fly
Scarce heard amid the guns below.
We are the dead. Short days ago
We lived, felt dawn, saw sunset glow,
Loved, and were loved, and now we lie
In Flanders fields.
Take up our quarrel with the foe:
To you from failing hands we throw
The torch; be yours to hold it high.
If ye break faith with us who die
We shall not sleep, though poppies grow
In Flanders fields 
John McCrae (1872–1918)





Ei kommentteja: