Puhetta pitämässä

Muuan naakka.

Katon lappeen alta se siivilleen

nousi ja laskeutui parhaalle paadelleen.

Tämä sangen korkea-arvoinen siivekäs.

Kirkkomaalainen.

Niin naakka

Sai aatteen ja aihetta pohtien  

sanojaan punnitsi tovin, ja harkiten,

näin kuuluu, kun arvoisa lintu on, ja kyvykäs.

Jumaluusoppinen.

Sitten naakka

kurkkuaan käheää karaisten

takin lievettä harmaata tuulettaen,

sanalle verkkaan jo ryhtyi, mestari iäkäs. 

Paadellaan.

Aloitti naakka,

hiipui torailu nuorukaisten  

kun rahisi ääni arvovaltainen

Hiljeni oksilleen, lauma äänekäs.

Kotipuistossaan. 

Olen naakka. 

Lentänyt ylitse maisten taivallusten 

Nähnyt elämän vaiheet ja päättymisen,

on kohtalo harvoin helppo tai säästeliäs.  

Parhaillekaan.

Jatkoi naakka.

Sydänten painona syntien taakka, 

kantavat sieluissaan perille saakka. 

Kuormaa lisäämään ryhdy ei se, ken on älykäs.

Puheissaan.

Lausui naakka

Ja sukien harmaata takkiaan 

Loi katseensa kiviin kirkkomaan. 

Moni rahoistaan ennen niin räyhäkäs,

asettuu. 

Sitten naakka

Miettien tovin, aloitti uudestaan. 

Kun arkku vajoaa syvyyteen maan,

yhtä köyhä on jokainen, yhtä lailla äveriäs.

Kuolemassaan. 

Katseli naakka 

hallavaa joukkoaan. Muistakaa, 

yhden elämän, kuoleman, kukin vain saa. 

Viisas taiten ne käyttää, puhui mestari iäkäs. 

Vaikeni. 

Lopetti naakka. 

Nousi siivilleen, paadeltaan.  

Liiti korkeuteen, yli kirkkomaan,

pesään, jossa turvana tervattu räystäs. 

Lepoon armolliseen.

Laskeutui naakka.