perjantai 21. huhtikuuta 2017

Huhtikuun tuuli



Avasin tiedoston yhä uudelleen. Suljin ja avasin taas.
Sanat jossakin, sanat ja aiheet kadoksissa.
Aivan kuin Heinrich Böllin runossa Meine Muse, muusa luopui kitsaasti sanoistaan.



Huhtikuu on kuukausista julmin, sanotaan. April is the cruellest month – onko T.S. Eliotin alkuteksti edes yhtä hyvä kuin suomennos? Pidän suomennoksen rytmistä enemmän. 
Oikukas kuin huhtikuu, on tapana sanoa.



Kiertelimme pääsiäispyhinä kylän peltoteillä ja poluilla, järveä ja maan kamaraa katsellen. Viileä tuuli pyrki puseron sisään, piti kiskoa pipo korville ja työntää kädet anorakin taskuihin, edes vähän lämpimämpään. Aurinkolasit olivat tarpeen, tuulta ja lopussa sadettakin vastaan, vaikka kameraan tarttuessa lasit on nostettava nenältä.



Viivyttelevän viileän kevään kulottuneet, vaimeat värit ovat kauniisti tasapainossa. Haalistuneet korret ja paljaat, harmaaoksaiset puut muodostavat harmonian. Järven pinnalla sulan ja jäätyneen veden muodostama kuvio, valkoinen lumi ja vapaa vesi. Rannat ovat sulat eikä kukaan enää pääse tekemään jälkiään sinne, missä vielä muutama viikko sitten oli hiihtolatu. Silloin kierrettiin rannan muotoja noudatellen.




Huhtikuu on taas erilainen. Lämpimän jakson jälkeen viimainen takatalvi, lumisade, jonka jäljiltä varjopaikoissa lumi säilyi iltapäivään asti. Kohta lämpenee, ensimmäiset leskenlehdet ovat jo. Sanatkin vähitellen versovat, muusa raottaa verkkaan kaappinsa ovea.




Kun perhekuntaan kuuluu kolme eri-ikäistä huhtikuussa syntynyttä naista, tämän ajanjakson oikullisuuden tietää ja tuntee perin pohjin. Krooninen uhmaikä jokaisella, ainakin pilvisinä päivinä. Kaikilla omat tapansa kiukutella. Aivan kuten kirjoittajan muusallakin. 

Ja silti: elämän tärkein valuutta, rakkaus säilyttää kurssinsa. Kaikissa tuulissa. Huhtikuu näyttää esimerkkiä. 

Tuulen jälkeen ilmestyy aurinko ja kaikilla on ihanaa.
Kun aloitin hitaan kirjoittamisen, taivas oli sateenharmaa, ränneissä kohisi.
Nyt kirkastuu.

Siinä se, kevään oikukas onni.


Runon Meine Muse löydät hakemistosta, klikkaa tunnistetta Heinrich Böll.  




Ei kommentteja: