Joulu oli taas ovela

Ennen vanhaan joulun pyhät vietettiin pyhinä. Rauhoituttiin, oltiin yhdessä, hiljennyttiin ja lopulta tavattiin tuttavia. Tapaninpäivän iltana postiluukkuun ilmestyi ensimmäinen mainos ilotulitteista. Nyt niitä alkoi sinkoilla jo aatonaattona. Joulu on ollut ovela – vai oliko se sittenkin kauppamies, joka kävi ovella?

Koko syksyn naistenlehdet hehkuttivat tavaroista luopumista ja komeroiden raivaamista. Sitten alkoi laatukeskustelu, sillä mikä voisikaan olla järkevämpää kuin harkittujen, hyvälaatuisten tuotteiden hankkiminen. Ja tottahan pukinkontti nyt ainakin pitää täyttää hempeillä ja hellyttävillä, ihanan turhilla esineillä. Lahjat voi pakata kierrätyskelpoisesti ja samalla halpuuttaa antimensa arkisiksi. Vanhanaikainen emäntä voisi kuvitella, että siinäpä se oli, mutta eipäs ollutkaan. Joulupäivän ykkösuutisena ovat muotibloggareiden kootut alennusmyyntivinkit. Joulu on taas ollut ovela – vai onko se edelleenkin se katala kauppamies?

Suomalainen joulu on ainutlaatuinen perinteineen ja tuttuine seremonioineen. Mutta tarvitaan vain yksi naapurimaan bulevardilehden – luultavasti kieli oikein isosti poskessa – laadittu uutinen tai analyysi suomalaisen joulunvieton kamaluudesta, kun koko kansa jo hermostuu ja hiiltyy. Niin että mitä ne oikein luulevat olevansa? Tärkeämpää olisi katsoa peiliin, naurahtaa hyväntahtoisesti naapureille ja viettää joulua ilman itsetunto-ongelmia. Joulu on ovela – se nostaa kansalliset traumat ja ikiaikaisen alemmuudentunnon esiin, mutta ainakin se yrittää saada kansakunnan ryhdistäytymään, ihan omin voimin.

Joululauluja soitettiin radiossa ennen vain jouluna. Kummasti se muutaman tutun laulun repertoaari riitti kattamaan kansan tarpeet. Nyt joulutingeltangel helisee ja kilisee marraskuusta asti. Helisee ja kilisee, antaa sähäkkää rytmiä askelille kaupassa ja markkinoilla. Joulu soi kansainvälisesti ja kun englantilaisilla on ’one-horse-open-sleigh’, me suomalaiset tyydymme pelkkään nelikirjaimiseen rekeen. Joulu on aika ovela – mitä enemmän jouluiskelmiä tulee, sitä tiukemmin sielu tarttuu vanhoihin, kotoisiin säveliin. Niihin, joissa on paitsi melodiaa, myös sisältöä.

Jouluvirren aikana, kun koko seurakunta veisaa hartaana tuttuja sanoja, sielu liikuttuu ja sykähtää. Kuuntelen virttä, kuuntelen tekstiä, joka toisaalta tulkitsee tarkkaan Martti Lutherin ajatuksia, toisaalta suomentajansa elämän ankaria kokemuksia. Miten vaatimattomilla apuvälineillä, mahdollisesti vain muutaman sanakirjan turvin, tämä teksti on laadittu. Miten paljon se silti tavoittaa, yhä edelleenkin. Joulu on ovela – se pakottaa peruskysymyksien ääreen, antaa ajatuksille kiinnekohtia.

Aika ovela juttu, koko joulu. Viikkojen touhu ja valmistelu – ja sitten, PUM ja POKS. Kun jouluateria on syöty ja paketit avattu, arki kurottautuu esiin ja haluaa jo kurkistaa olkapään yli.

Ovela juttu, mutta kaikkeen ei pidä suostua. Pyhiä on vielä, ja välipäiviä. Oikein ovela viettää ne juuri niin kuin itse haluaa – pyhinä. Luulen tietäväni, että se on joulunkin tavoite.