tiistai 1. syyskuuta 2015

Ensimmäinen harmaa



Illalla katseltiin vastarantaa. Auringon laskussa oli persikanväriä, malvaa, kalpeaa hopeaa, kontrasteina, värikenttien kehyksinä rannan puut, vastaranta. Iholla vielä viimeinen uintireissu, kalpeaan siniseen ja hopeaan sointuva tunne.



Aamulla maailman raja on kadonnut usvaan. Aurinko on lähellä veden pintaa, katselee puiden takaa, valo leikkii veden pinnalla, kirjoo kimmeltäviä kuvioita kuin koruja aamun harmaaseen sumukauhtanaan. Veden viileys kohtaa uimarin, jokaisesta vedosta jää nopea viiva tyveneen.


Sumu rajaa erilleen saaret, jotka päivänvalossa sulautuvat toisiinsa, vihreäksi muuriksi. Joutsen lausuu iskevän repliikkinsä, aamun ensimmäisen kalastajan veneen staccato kantaa vaimeana ulapalta, matkalla verkoille. 
Hiljaisuuden katkaisevat vain lyhyet viestit, nyt puhutaan tärkeimmät, kootaan joukot, käskytetään täsmällisin sanoin. Soitimen helinä, kilpakosijoiden lörpöttelevät laulut, houkutusten helskytys on vaiennut. Syksy, totisesti totisesti, syksy.  




Veden liike on lähes pysähtynyt, pinnalla keinuu keltaisia koivunlehtiä, joka kerta niitä on enemmän. Järvi huokaa ja hengittää, sumu vaeltaa hakkuuaukealla, rannan laitaan jätettyjen puiden muodostamasta, aamu aamulta harvenevasta risuaidasta erottuu jokainen oksa ja lehti.


Tunnistan merkit maisemassa, harmaat hetket, värien verkkainen taittuminen talven sävyihin. Luonnon kiertokulku.



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit kuvat! Itsekin asun joen rannalla, joten saman tapaisia havaintoja täälläkin. Kyllä eri vuodenajat on niin hieno asia ja niiden vaihtuminen saa maisemat aina uusiksi. Luontoa on hieno seurata.

hilpi

Sanataito kirjoitti...

Kiitos sinulle ja hyvää syksyä sinne joen rannalle! Nautitaan väreistä!