Aamukahdeksalta autot tulivat talon eteen.
Hetken tuumaustauon jälkeen brasilialainen metsuri – pitäisikö sanoa puunkaataja – kiipesi sahoineen katolle, toinen kaveri tuli mukaan auttamaan. Kolmas otti vastaan maahan putoavaa tavaraa.
Piikikkäin tolppakengin varustautunut kaataja kiipesi puuhun, katkaisi oksan toisensa jälkeen, pudotteli ne maahan ja siirteli työn edetessä köysiään.
Puu harveni tasaisesti, oksat kertyivät pihalle. Pihaan tulee enemmän valoa. Lentokoneiden hahmot eivät huku oksistoon. Millaiseksi pihan äänimaailma muuttuu?
Kymmenen aikaan saha ulvahti viimeisen kerran, paksu rungontynkä kaatui ja kantoa viimeisteltiin. Jälkisiivous sujui tyylikkäästi, haravalla ja lehtipuhaltimella.
Was it difficult?
Quite normal, vastasi brasilialainen.
Ainoatakaan linnunpesää ei oksistosta löytynyt.
2 kommenttia:
Vaahterapuu oli terve, ei juuri lahonvikaa--vielä-- merkittävästi.
Mutta puun kasvupaikka oli tosiaan väärä, liian lähellä taloa ja talon salaojia.
Pikkupuuna ollut varmasti sievä ja kaunis, nytkin oli varmasti kaunis, mutta ei sopiva paikalleen.
Alppiruusu sopii siihen paremmin, paljon paremmin.
Hyvä puuhan se oli, mutta sai jo mennä.
Talon 1960-luvulta, onkohan arkkitehti sen siihen halunnut jättää - ja oliko osannut ajatella, miten se voi kasvaa.
Kaataminen lykkääntyi siksikin, ettemme tienneet, miten tuollaisesta selviäisi. Ammattilaisilta se sujui todella jouheasti.
Lähetä kommentti