… törmäyskurssikin.
Se ui syvässä vedessä, ääneti ja melua itsestään pitämättä.
Kun ajolinjamme risteävät, olen törmäyskurssilla. Kiinni ja karilla. Lastut
lentävät, vesi roiskuu, tulee kolhuja.
Ei
puhettakaan diplomatiasta, keskustelusta tai sovittelusta. Ei ja vielä kerran
ei.
Oma syysi, miksi törmäilit. Olisit ottanut selvää. Mistä?
Miten? Niin, mutta: olisit ottanut selvää. Kaikkeen ei ole kompassia.
Kun
on kyse byrokratiasta, törmäyskursseja on vaikka kuinka monta: Järjestelmiä,
joissa anotaan, pyydetään, haetaan. Poltetaan aikaa ja voimavaroja, annetaan
ajan kulua ja laskun kasvaa, vaikka lopputulos olisi ollut itsestään selvä heti
ensimmäisen yhteydenoton aikana. Pitää sietää pomotusta ja pitää osata olla
(näytellä) nöyrää.
Jos
urakka kusee, sitä sanotaan fiinimmällä kielellä tuottavuuden äkilliseksi
alenemiseksi. Yhtä paljon se kaikilla tavoilla sanottuna keljuttaa.
… konkurssikin.
Putkimies oli varmasti pätevä. Kurssin käynyt, nimittäin
konkurssin.
Onko
se siitä sitten jotain oppinut, on eri asia ja tavallisen hanankäyttäjän
mahdotonta tietää, ennen kuin työ on tehty. Toimiiko vai vuotaako, tiedetään
vasta sitten, kun perävalot eivät enää näy.
Ei
silti, ei kaikkien putkimiesten kanssa ongelmia ole ollut. Kunpa niiden äänestä
kuulisi, onko puhtaat jauhot ja missä.
… täydennyskurssikin.
Elämä opettaa, joka ikinen päivä.
Taas
eletään niitä päiviä, jolloin huomaa, ettei mikään kurssi, jonka elämänsä
aikana on käynyt, ole valmentanut juuri tähän. Elämä on oppimistapahtuma. Tässä
iässä.
Kaikista ei ole pakko tykätä.
Kaikista
ei koskaan tule sydänystäviä. Eikä pidäkään, sieluansa jokainen jakaa harkiten.
Aina on ihmisiä, joiden kanssa asialliset välit ovat käypä tavoite. Se, että ei
käytetä luuvitosta eikä yläfemmaa, vaan hoidetaan asialliset hommat
asiallisesti ja liikoja tunteilematta. Kun saadaan homma pois
päiväjärjestyksestä, huomenna ei enää tarvitse veljeillä.
Kaikkien
kanssa ei voi jakaa samaa arvomaailmaa, intohimojen kohteita ja hämäriä
tunnelmia. Mutta sittenkin. Voi sanoa päivää, vaikka ihan tavallinen kiitos
hyvää riittääkin kuulumisiksi.
On
tässä vielä kurssia käytävänä. Kaikilla.
1 kommentti:
Iso Kiitos!! Juuri näin se on, asialliset hommat pitää hoitaa, mutta kun siihen(kään) ei aina tahdo tahto riittää.
Ollaan niin pikkusieluisia, kerätään omat hiekkalapiot ja ämpärit pois, tyyliin; en leiki sun kaa!! Ihan kuin lapset.
Olemmeko me tosiaan jääneet keskenkasvuisiksi, riekkumaan sinne murrosikään ja mikä pahinta ei ole merkkiäkään, että murkkuikä helpottaisi, vaikka puolivuosisataa on jo takanapäin ja tukanväri on vaihtumassa siihen viimeiseen väriin.
Tässä näitä mietin muutama vuosi jäljellä ja vielä pitäisi löytää uusi paikka, kun se pikkusieluisuus syö kaikki voimavarat.
Osaisin hyvinkin kertoa mille tuntuu, kun vertaiset jättävät ulkopuolelle, henkinen väkivalta on sitä julminta väkivaltaa monta kertaa.
Lähetä kommentti