Maiseman rytmi

Kesken harmaan, sateisen päivän. Arjessa.

Katselen maisemaa bussin ikkunasta. Juuri nyt ei ole kiire, sillä kiirehtiminen ei saa matkantekoa nopeutumaan.

Ensin on kylä. Lato, joka on ollut aina, on romahtanut, sammaloitunut lähes tuntemattomaksi. Vanhan kaupan seinä on lähes tiessä kiinni, valkoiseksi rapattu, tyhjissä ikkunoissa läpinäkymätön lasi. Pienet tuvat, vanha koulu, jossa toimii metalliverstas, talot peltoaukean takana. Risteys, toinen kauppa, mutka ja matka jatkuu. Oikealla pellot, notkelma ja notkon takana uudet pellot, tutut talot ja metsän tumma vahva viiva, kuin jykevä siveltimenveto, rajaus taivaan ja maan väliä.

Tullaan suoralle ja tien molemmin puolin jää peltojen kulottunut vihreä, lähes symmetrinen kuvio. Sukelletaan vähitellen tihenevään kylään, talot paikoillaan, koulu, entinen kauppa, seuratalo, kaikki, mitä tavalliseen elämään on ennen tarvittu.

Kylän tuolla puolen kalliot, kallioiden jälkeen järvi, monta kilometriä ajetaan niin, että oikealla maa laskeutuu kohti vettä, vasemmalla kohoaa itsepäisenä töyräänä.

Tie noudattelee rannan viivaa, veden ja asfaltin välissä on kaistale, jolla kasvaa harvakseltaan puita, tinanharmaa vesi odottaa jäätä ja hiljaisuutta. Vielä muutama peltoaukea ja asutus tihenee taas. Tullaan kaupunkiin, entiseen kauppalaan, otetaan energinen ilme kasvoille, palautetaan mieleen suunnitellut askelmerkit, kiire, joka hetkeksi talttui, on taas täällä.

Satoja kertoja olen tämän matkan tehnyt. Astunut kyytiin vanhan seuratalon kohdalla, kuunnellut, miten moottori huokaa ja kerää voimia ylämäissä, katsonut, miten pysäkeiltä nousee kyytiin punaposkisia koululaisia. Ei pysäkin kohdalla ole kuin muutama talo, moni on kävellyt kauempaa, hengästynyt, ei kai aamulla kenelläkään voi olla muuta kuin hoppu, pieni pelko sydänalassa, ettei vaan jättäisi.

Maiseman, maantien rytmi on levollinen, hengityksen kaltainen. Syksyn ja alkutalven lumettoman maan ja sulan veden väripaletti eleetön, hiljainen. Puut ovat paljaat, syksy on pelkistänyt maiseman, huuhtonut yksityiskohdat pois.

Maisema näkyy sen ihmisissä. Täälläpäin ei ole ollut tapana huutaa ja tuoda julki itseään, vähempikin riittää. Täälläpäin eletään, kasvetaan kiinni vuodenaikoihin.

Juuri tätä tiedän kaivanneeni.