sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Gladiaattorit



Aamut eivät näillä leveysasteilla valkene, ne sinertävät, ensin hennosti, sitten intensiivisemmin. Alkutalvi on pitkä sininen hetki. Aamun sinerryksen vaihtuessa valkoiseen alkoi gladiaattorien taisto, tarkoitusta varten rajatulla areenalla. 


Valmentajat ja valvojat ja muu väki muodosti puheliaita ryppäitä radan solmukohtiin, aidan taakse. Gondolin siniset korit purjehtivat sumuisen taivaan keskellä.   


Yksi kerrallaan nämä vartalonmyötäisiin asuihin pukeutuneet nuorukaiset mutkittelivat rinnettä alas. Joku törmäsi keppiin ja karjaisi voimallisesti, toinen laski ulos radalta ja sadatteli hiljaa. Joku tuli radan alas paukkeella ja kolinalla, seuraava lähes äänettömästi, elegantisti keppien lomassa sujutellen.


Hitainkin oli niin nopea, että kuvan ottaminen pikkukameralla oli vaikeaa. Nopeimman ja hitaimman ero näkyi paitsi ajanottolaitteessa, myös tyylissä ja eleganssissa. Suoraa toimintaa, ilman hidastuksia.





Mikä tekee urheilijasta huippu-urheilijan? Laskeminen, laskeminen, rinteen tahkoaminen niin, että rutiini kasvaa ja taito karttuu. Tärkein oppi ei ole suksen ja lumen välissä, vaan pipon alla. Keskittyminen, kyky sulkea muu maailma omien ajatusten ulkopuolelle on avain. Lipsua ei saa, ei suoritus eikä mieli. Maltti, uskallus ja oikea tilanteen arvioiminen tekevät mestarin. Eikä mestarin tarvitse rehennellä, tyyli ja vakuuttavuus tulevat muusta. Sitä voisi varmaan kutsua kypsyydeksi.


Lounastauon aikaan gladiaattorit kansoittivat ravintolan. Sukset jäivät ulos odottamaan. Varusteita kevennettiin, kypärät riisuttiin, toppavaatteita höllättiin. Ravintola oli portaita myöten täynnä ruokailijoita. Poikamaista leikinlaskua, iloista hölinää, huutelua ja naurua monelle eri kielellä, testosteronilla maustettuna. Tähän joukkoon kuuluminen koukuttaa, varmasti.


Ai että kukako voitti? Muutama jenkki teki komean nousun korkeammille sijoille, ruotsalaisilla oli homma hallussa, italialaisilla oli temperamenttiset valmentajat, kaksimetrinen sveitsiläispoika pärjäsi kai aika hyvin ja paras suomalainen laskija oli paras suomalainen laskija. Jos tulokset oikeasti kiinnostavat, kai ne jostakin voi lukea. Rehtiä kilpailua.

Niin, ja sitähän myös kysytään, oliko lunta. Metsässä muutama sentti, niin että pienimmät varvut peittyivät ja polut muuttuivat valkoisiksi. Rinteessä reilusti metrin verran, jäisen kovaksi pakkautunutta.



Ei kommentteja: