Suuri tuntematon Adolf von Becker

Albert Edelfeltin muotokuva Adolf von Beckeristä.
Ateneumin Edelfelt-näyttely 2023.

 

Vuonna 1882 Adolf von Becker kirjoittaa ystävälleen: 

”Olisin jo lähtenyt Pariisista, jos minun ei olisi ollut pakko maalata täällä alttaritaulua Ukko Lönnrotille. Taulu on nyt lähestulkoon valmis”. 

 

Sammatin kirkon alttaritaulu asetettiin paikoilleen kevättalvella 1883. 

         Taulu on Elias Lönnrotin (9.4.1802-19.3.1884) lahja kotikirkolleen, nuorimman tyttärensä Tekla Natalian muistoksi. Tekla (23.9.1860-22.3.1879) oli menehtynyt tuberkuloosiin 18-vuotiaana. Tekla oli isälle perheen neljästä tyttärestä kaikkein kaunein, rakkain ja läheisin. 

          Elias Lönnrotin ja hänen perheensä muisto elää Sammatissa. Kirjasto ja kansakoulu ovat Lönnrotin perustamia, hän myös tuki niitä taloudellisesti.  

          Kirkkosalia oli korjattu vuoden 1879 suuressa remontissa, johon Elias Lönnrot oli osallistunut sekä mesenaattina että neuvonantajana. Hän tunsi Suomen kirkkoja, sillä harva aikalainen oli perehtynyt kotimaansa kohteisiin yhtä hyvin kuin Lönnrot. Matkoillaan hän tapasi pappeja ja kävi kirkoissa, hänellä oli yhteyksiä ja hän teki yhteistyötä sivistyneistön ja vaikuttajien kanssa. Elias Lönnrot osasi verkostoitua. 

         Arvokkain kotikirkolle tehdyistä lahjoituksista on alttaritaulu. Elias Lönnrot tilasi sen opettajansa ja ystävänsä Reinhold von Beckerin pojalta, Adolf von Beckeriltä.

 

Sotilassuvun tiedemies 

 

Reinhold von Becker (1788–1858) oli Elias Lönnrotin opettaja Turun akatemiassa. Hän antoi Lönnrotille ensimmäisen väitöskirjan aiheen "Väinämöisestä, suomalaisten Jumalasta" ja myöhemmin hänen kirjoituksensa antoivat Lönnrotille virikkeen Kalevalan kokoamiseen. 

            Reinhold von Becker laati suomen kielen kieliopin, hän julkaisi Turun Wiikko-Sanomat -lehteä ja toimi suomen kielen esitaistelijana. 

           Kuningatar Kristiina oli 1600-luvulla aateloinut suomalaisen Becker -suvun, sotilaallisista ansioista. 

        

Adolf von Becker (14.8.1831–23.8.1909) oli Reinhold von Beckerin seitsemästä lapsesta kolmanneksi nuorin. Tuleva taiteilija oli jo lapsena taitava piirtäjä. Hän aloitti koulutiensä Gripenbergin koulussa.  Myöhemmin hän siirtyi helsinkiläiseen lehtori Backmannin lyseoon. Poika joutui jatkuvasti ikävyyksiin ”tuhraustensa” takia ja sai lopulta potkut, koska oli piirtänyt koulun rehtorista liian onnistuneen pilakuvan. Hän suoritti opintonsa loppuun yksityisopettajien johdolla. 

         Ylioppilastutkinnon jälkeen Adolf von Becker lähti opiskelemaan oikeustiedettä. Aatelissuvun pojalle juristin ura oli sovelias vaihtoehto. Hänestä tuli Turun hovioikeuden auskultantti, myöhemmin ylimääräinen notaari.  

 

Maalaustaiteesta tulee elämänura

 

Turkulainen Robert Wilhelm Ekman kannusti von Beckeriä taiteilijan uralle. Adolf von Becker anoi virkavapautta ja sen saatuaan lähti, yhtenä ensimmäisistä, hakemaan taidemaalarin oppia maailmalta. Opinnot alkoivat Kööpenhaminassa ja jatkuivat Düsseldorfissa. 

           Vuonna 1859 Adolf von Becker matkusti Pariisiin. Pariisista tuli hänen taiteilijan uransa kaikkein tärkein kaupunki. Tuleva taiteilija opiskeli muun muassa Gustave Courbet’n, Thomas Couturen ja Denis Diderot’n akatemioissa. Hän oli yksi niistä harvoista suomalaisista École des Beaux-Artsin oppilaista, jolle myönnettiin vapaaoppilaan status.  

          Opiskelujaksot olivat noin viiden kuukauden mittaisia ja niiden välillä von Becker matkusteli Euroopassa, kesäksi hän palasi Suomeen. Pariisiin von Becker palasi myöhemminkin, hän työskenteli siellä ja piti yllä yhteyksiä suomalaisiin taiteilijoihin.  

         Tekniikan kehitys teki kansainvälistymisen mahdolliseksi myös taiteilijoille. 1800-luvun puolivälin aikaan Euroopassa oli jo kehittynyt rautatieverkosto.  Suomeen matkustettiin höyrylaivojen kyydissä. 

 

Pedagogi ja juristi 

 

Adolf von Becker oli paitsi maalari, myös pedagogi ja taidealan vaikuttaja. Opintojensa jälkeen hän toimi opettajana Helsingin yliopiston piirustuslaitoksella, joka on ollut Ateneumin ja Kuvataideakatemian edeltäjä. Hänen kaudellaan opetusta uudistettiin.    

           Maalaaminen vapautui, kun 1800-luvun lopulla alettiin käyttää ’tuubivärejä’, käteviin putkiloihin pakatut värit voitiin ottaa mukaan ja lähteä luontoon työskentelemään. 

          Adolf von Becker on ollut klassisen taideakatemiaopetuksen edelläkävijä, hänen nimekkäimpiä oppilaitaan yliopistossa ovat olleet Akseli Gallen-Kallela ja Albert Edelfelt. 

 

1870-luvulla Adolf von Becker perusti mannermaisen esimerkin mukaan yksityisen oppilaitoksen, Beckerin akatemian. 

          Beckerin akatemia otti oppilaikseen myös lahjakkaita naisia. Naisilla ei 1800-luvun lopulla ollut mahdollisuuksia opiskella yliopistossa, mutta Beckerin akatemiassa ei tällaisia rajoituksia ollut ja oppilaina ovat olleet muun muassa Helene Schjerfbeck, Fanny Lundahl, Helena Westermarck, Maria Wiik, Ellen Thesleff, Elin Danielsson-Gambogi, Venny Soldan ja useat muut. Myöhemmin von Becker kannusti oppilaitaan siirtymään eurooppalaisiin taideoppilaitoksiin. Hän halusi nostaa suomalaisen taiteen kansainväliselle tasolle, tuoda suomalaisten taiteilijoiden työt kansainvälisille foorumeille. 

           Adolf von Beckerin kerrotaan korostaneen, kuinka oppilaalla pitää olla hyvä piirustustaito, ennen kuin hänellä oli lupa kokeilla maalaamista. Helene Schjerfbeck on myöhemmin muistellut opettajaansa lämmöllä. ”Kaikki oli tervettä ja hyvää, eikä mitään ole tarvinnut muuttaa jälkeenpäin.”

           Adolf von Becker oli suosittu opettaja, jota oppilaat saivat puhutella lempinimellä Atte. Juristin koulutus näkyi hänen olemuksessaan, aikalaiset korostavat, kuinka hän oli käytökseltään ja olemukseltaan aina korrekti.  

 

Taiteen ja taiteilijoiden oikeuksien esitaistelija 

 

Adolf von Becker valittiin vuoden 1877–1878 valtiopäiville. Hänteki aloitteen tekijänoikeus- ja omistuslaista, ensimmäisenä Suomessa. 

        Von Becker oli aikaansa edellä ja tekijänoikeuksiin perehtynyt varatuomari Risto Ryti arvostaa häntä uranuurtajana. Adolf von Becker oli tietoinen taiteilijoiden tarpeesta saada taideteoksilleen lakiin perustuvaa suojaa, Euroopan maissa tämä oli jo tuolloin oivallettu. Von Becker ymmärsi tekijänoikeuksien merkityksen niin koko kulttuurielämän kuin taiteilijoidenkin näkökulmasta. 

         Adolf von Beckerille myönnettiin Pietarin taideakatemian suuri kultamitali ja akateemikon arvo vuonna 1873. Vuonna 1879 hän sai ensimmäisenä suomalaisena taiteilijana professorin arvonimen. 

 

Serlachius-museoiden amanuenssi Tomi Moisio on museokokoelmien verkkosivuilla esitellyt museon kokoelmiin kuuluvaa Adolf von Beckerin maalausta Maisema Sanarystä. Hän on kiinnostunut Adolf von Beckeristä ja toivoo, että von Beckerin taiteen merkitys tunnustettaisiin.   

         ”Adolf von Becker ansaitsisi uuden tulemisen, viimeisimmästä näyttelystäkin on jo yli 20 vuotta. Hän on omana aikanaan ollut merkittävä vaikuttaja ja suosittu taiteilija.  Von Becker toi ensimmäisenä ranskalaisen realismin vaikutteita Suomeen.” 

          ”Kenties von Beckerin oma tuotanto on jäänyt vähemmälle huomiolle johtuen siitä, että hänellä oli niin valovoimaisia oppilaita, kuten mainitsemanne Maria Wiik, ja erityisesti Helene Schjerfbeck”, toteaa Tomi Moisio.  

Gösta Serlachiuksen taidekokoelma on osa Mäntässä
toimivia Serlachius-museot -kokonaisuutta. 

 

Kissamaalari ja laatukuvien taitaja

 

Adolf von Beckerin töistä tunnetuimpia on Ateneumin taidemuseon kokoelmaan kuuluva Äidin iloa.  Hänen tuotantoonsa kuuluu paljon kansankuvauksia, niin Ranskasta kuin Suomestakin. 

          Pohjanmaan taloista maalatut teokset ovat yksityiskohtaisia ja tarkkoja, ne kertovat talonpoikaiselämästä ja tapakulttuurista. Suuressa tuvassa tehdään arkisia askareita. Lieden ääressä on toiselta nimeltään Pohjalainen kosintakohtaus, siinä nuoren parin ujo lähestyminen on kuvattu lempeästi.Elämä etenee, Pienokaisen esittely kuvaa vastasyntyneen ja isoäidin tapaamisen. Kuvissa on lämpöä ja tunnelmaa, taidokkaat maalaukset eivät ole pelkkiä laatukuvia. 

 

Nuorena taiteilijana Adolf von Becker oli mielellään maalannut kissoja. Kissat eivät vaatineet palkkioita vaan olivat ilmaisia malleja. Herttaisia kissoja, maisemia ja kukka-aiheita näkyy 1900-luvun alun julkaisuissa. 

          Suomalaisissa lehdissä on tuolloin ollut vähän kuvia ja kuvitusta, koska kuvien painaminen oli hankalaa ja kallista. Adolf von Beckerin töistä otetut kuvat ovat saaneet niiden sivuilla varmasti huomiota. 

          Adolf von Beckerin maalauksia on suomalaisissa kokoelmissa ja museoissa, esimerkiksi Presidentinlinnan kokoelmassa. Siitä, onko von Becker myynyt töitään kansainvälisillä taidemarkkinoilla, en ole löytänyt viitteitä. 

 

Eläkkeelle etelän lämpöön

 

Eläkeläisenä, täysinpalvelleena professorina Adolf von Becker muutti vuonna 1892 Ranskaan, terveyssyistä. Hän asui pitkiä jaksoja Pariisissa, muutti Nizzaan ja vietti talvet Välimeren lämmössä. Vuonna 1909 hän kuoli Sveitsissä, Veveyssä.       

          Kuollessaan Adolf von Becker oli 78 vuoden ikäinen. Hän oli kasvanut suuren perheen keskellä, mutta omaa perhettä hän ei koskaan perustanut. 

         Aikalaiset, suomalaiset taiteenystävät kirjoittivat Adolf von Beckeristä ylistäviä muistokirjoituksia. Helsingin Kaiku -lehdessä 4.9.1909 julkaistussa kirjoituksessa häntä mainitaan Suomen taiteen kunniavanhukseksi. Lehden mukaan hän toimi Suomen taiteen komissariona Pariisin maailmannäyttelyssä 1878 ja 1889. 

       Tuorein von Beckeriä käsittelevä kirja on vuonna 2002 julkaistu näyttelyjulkaisu Adolf von Becker – Pariisin tien viitoittaja – vägen till Paris. Taiteen asiantuntijat valaisevat Adolf von Beckerin elämäntyötä. Kirjassa on laaja lähdeluettelo ja paljon taustatietoa, mutta se on saatavissa vain antikvariaateista tai kirjastoista. 

        Nykyaika tuntuu unohtaneen tärkeän taiteilijoiden opettajan ja kannustajan. Kaikki, jotka tekevät luovaa työtä, ovat kiitollisuudenvelassa Adolf von Beckerille, joka ajoi tekijänoikeuksien asiaa. Suomen taidemaailmassa hän oli tärkeä vaikuttaja.  

 

Taulu tuotiin Sammattiin 

 

Ukko Lönnrot sai huhtikuussa 1883 kokea, kuinka hänen lahjoittamansa alttaritaulu asetettiin paikoilleen Sammatin kirkkoon. Kehyksen oli rakentanut pikkuserkku Karl Kristoffer Sylvanderin. Pariisissa maalattu taulu pääsi vihdoin paikalleen. 

        Aiheena on paruusia, Kristuksen toinen tuleminen. Tämän jälkeen Adolf von Becker maalasi vielä muutamia alttaritauluja, ainakin Haapajärven, Kaavin, Kalajoen, Lemu-Askaisen ja Ylistaron kirkkoihin. 

         Taulu on Lönnrotin lahja kotikirkolle Tekla-tyttären muistoksi. Taulu tuli maksamaan lahjoittajalleen 1 500 markkaa silloista rahaa. 

         Seuraavana keväänä tämän taulun edessä järjestettiin rakastetun professoorin siunaus. Elias Lönnrotin hautajaiset 140 vuotta sitten ovat olleet suurin Sammatin kirkossa järjestetty juhla. 

Lönnrotin perhehauta Sammatissa.

Alttaritaulun äärellä

 

Olen aina pitänyt Sammatin kirkon alttaritaulusta. Kristus seisoo maapallon päällä, asento on majesteettinen, taulun väritys toistaa kristillisen tradition hienoimpia värejä. Ihokkaan punainen väri symboloi koettua kärsimystä, uljaasti harteille heitetty sininen viitta on kuninkaan vaate. Kuningas lähestyy meitä paljain jaloin, vaatimattomana. Kristus on kohottanut katseensa taivaaseen, kädessään hänellä on ehtoolliskalkki. Hän on tullut jakamaan armoa, siunaamaan alttarin ääreen asettuneita. 

          Kristuksen jalkojen juuressa on hyvä olla ehtoollisvieraana, toimitusten yhteydessä. Kotikirkon ja sen esineiden, uskon symbolien merkitys korostuu käännekohdissa, perheen elämän eri vaiheissa. 

          Alttaritaulun maalari, Adolf von Becker on ollut itselleni tuntematon mestari. Häntä koskevien tietojen etsimisestä on tullut melkein harrastus. Taiteilijasta on olemassa tietoa, sirpaleina kirjallisuudessa. Adolf von Beckerin henkilökuva on mosaiikki, joka toivottavasti vielä täydentyy. 

Tervetuloa tiekirkkoon! 

 

Suomen kirkoissa on monia hienoja taideteoksia, joihin tutustuminen on elämys.  Alttaritaulu ja kirkon muut taideteokset pysyvät paikallaan, niitä ei siirretä taidenäyttelyyn tai museoon: taiteesta kiinnostuneen on tultava kirkkoon katsomaan taidetta ja kokemaan tilan tunnelma.

          Sammatin kirkossa on opastus kesä- ja heinäkuussa arkisin kello 11–15. Viikonloppuisin kirkkoa esittelevät seurakunnan vapaaehtoiset. Kirkko on avoinna la 11–15, su 13–16. Viikonloppuopastukset jatkuvat elokuun loppuun asti. Toimitukset voivat tuoda muutoksia aikatauluihin.  

         Matkailijat ovat tervetulleita messuihin ja jumalanpalveluksiin. Sammatin kodikas kirkko on yksi vanhimmista ympäri vuoden käytössä olevista puukirkoista.  

 

 

Lähteitä: 

 

Elias Lönnrotista on julkaistu paljon kirjallisuutta, uusimpana 2023 julkaistu sammattilaisen Risto Piekan Elias Lönnrot: Suurmies. Teos on kokonaisesitys Elias Lönnrotin elämästä ja se on ansiokkaasti taustoitettu.  

 

Joissakin Elias Lönnrotin elämää käsittelevissä teksteissä nuorimman tyttären Tekla Natalian nimi on muodossa Thekla Natalia. 

 

Viitteitä Adolf von Beckeriin löytää suomalaisten taiteilijoiden – esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan, Albert Edelfeltin ja Oscar Parviaisen elämäkerroista. Riitta Konttinen on julkaissut tutkimuksia suomalaisista kultakauden naistaiteilijoista ja hänen teoksissaan Beckerin akatemiasta on lukuisia mainintoja.  

 

Adolf von Becker – Pariisin tien viitoittaja – vägen till Paris on helsinkiläisessä Gygnaeuksen galleriassa, Pohjanmaan museossa ja Turun taidemuseossa vuosina 2002–2003 järjestetyn näyttelyn yhteydessä tuotettu kaksikielinen julkaisu.  Sen kirjoittajia ovat Tiina Penttilä, Marie-Sofie Lundström, Marianne Koskimies-Envall ja Satu Savia.  

 

Amanuenssi Tomi Moision lausunnon olen saanut sähköpostilla. 

 

Vanhoihin suomalaisiin sanoma- ja aikakauslehtiin voi tutustua digi.kansalliskirjasto.fi -sivustolla. Aikakauskirja Otava ja Helsingin Kaiku löytyvät näiltä sivuilta.

Helsingin Kaiku -lehdessä Adolf von Beckerin sanotaan olleen Pariisin maailmannäyttelyssä Suomen taiteen komissario. Nykyään puhuttaisiin varmaan komissaarista.  

 

Teksti on julkaistu Lohjan seurakunnan Lohkare-lehdessä keväällä 2024. 

Kuvitus on koottu kirjoittajan kokoelmista, se poikkeaa Lohkare-lehden kuvista. 

Sähköinen versio kirjoituksesta on luettavissa https://elohkare.fi/suuri-tuntematon-adolf-von-becker/#comment-3    

Uudempia Lohkareen artikkeleita voit lukea Lohjan seurakunnan sivuilta. 

Mitä sinulle kuuluu, Lady?

 

Olin asunut jonkin aikaa pikkukaupungissa, kun minua pyydettiin Hienojen Naisten Yhdistykseen (HNY). Noudatin kutsua, ajattelin, että pääsen sisälle kaupungin elämään, opin tuntemaan Hienoja Naisia ja olemaan itsekin sellainen. 

Kaikenlaista sitä voi kuvitella. 

 

Kukapa ei haluaisi olla hieno nainen. Käyttäytyä virheettömästi, pukeutua hyvin, seurustella oikeiden ihmisten kanssa.  

Kaapissa roikkui kaksi jakkua, yksi kesäksi, toinen talveksi. Kunnianhimoisena ja toiveikkaana ostin kolmannen, välikausimallin, kun se oli sopivasti alennuksessa ja sopikin jotenkuten. Freetöitä tekevän taaperoiden äidin tärkeimmät edustusvermeet olivat virttyneitä ja haaleiksi pestyjä. 

Kokousasiat etenivät verkkaisesti, keskustellen, juoruillen, juotiin kahvia, kokous kokoukselta jotain päätettiin ja tehtiin. Oikeassa elämässä olisi saatu aikaan...  niin, ainakin jotain. 

 

Pääsin mukaan Piirin toimintaan ja tutustuin Ladyyn. Hän oli säkenöivän kaunis, sosiaalisesti älykäs ja ui seurapiireihin kuin jalokala. Ihailin Ladyn huikeaa tyylitajua, ihailin tapaa, jolla hän kantoi itsensä. Tavattiin työpalavereissa, hetkittäin toiminta oli tehokasta ja mukavaa. Meillä oli paljon yhteistä ajatuspohjaa. 

 

Edettiin liittokokoukseen. Lady esiintyi, tyylikkäänä. Kun Lady pyysi puheenvuoron, kaikki pysähtyivät, katselivat hämmentyneinä, mutta myös kuuntelivat viestin. 

 

Keskusteltiin tulisesti jäsenmaksujen korottamisesta, jäsentietojen kirjaamisesta ja muusta. Viisikymmentä penniä korotusta, eihän meidän väellä ole varaa, ei ei ei. Kokoustauolla tädit tilasivat suurpiirteisesti konjakit ja kahvit, leivosten kera. 

Yhteen kokoukseen Lady asteli arvokkaasti minkkiturkki harteillaan. Asettui tuoliin ja antoi turkin valua päältään, paljastaen kiiltävän silkkipaidan. Puheenjohtaja yritti olla luonteva, pyylevät daamit tuijottivat hämmentyneinä: se vain tuli ja otti paikkansa! Lady hämmensi osanottajatädit, eikä se tietenkään ollut kaikille mieleen. 

 

Tiedätkö, minä en koskaan osta normaalihintaista vaatetta, Lady opasti.

Ehkä hän oli huomannut, miten yritin rakentaa erilaisia kombinaatioita kolmen jakun, huivien ja muutaman hameen avulla. Yritin, mutta en osannut olla yhtä vakuuttava. 

 

Ja sitten hiipi mieleen epäilys. Vaatteet, pukeutuminen, sekö tässä kaikessa touhottamisessa olikin tärkeää? 

Minne jäivät sisällöt ja kutsumus? Tärkeät arvot? 

 

Mitenkähän ne siellä kotona pärjäävät? 

Olin lupautunut hommiin vuoden ajaksi. Kun vuosi oli ohi, kieltäydyin jatkosta, viiristä ja ansiomerkistä. Pyysin kukkakimpun ja sen myös sain. Kiitos. 

 

Yhdistyksessä ei mikään ollut muuttunut, enkä palannut toimintaan. 

Joku toinen Hienojen Daamien Yhdistys kosi ja kutsui, mutta totesin, etten voi sitoutua, vaikka toiminta ansiokasta olisikin. Niin, mutta kun sinusta tulisi niin hyvä...

 

Freekuvioiden rinnalle tuli töitä, uusia tehtäviä. Aikuistuttiin. Tuli uusia sidosryhmiä, oikeaa toimintaa. Tekemistä ja tuloksiakin. 

 

Ladyn elämä muuttui, hän muutti toiseen kaupunkiin ja erkani yhteisestä sidosryhmästämme. Yhteydet katkesivat. Törmäsimme kerran kaupungilla, kiireisinä, vaihdoimme tavaratalon tarjoustiskin ääressä muutaman sanan. 

 

Sen jälkeen emme ole tavanneet. Joskus pohdin, mitä Ladylle kuuluu. 

Jostain kuulin, että hän on liukumassa omaan todellisuuteensa, hienosti, tyylillä. 

Yhtenä niistä ystävistä, joiden kanssa on kiva muistella entisiä.

Vain entisiä. 

 

Olisi ollut kiva joskus nähdä, kaikesta huolimatta. 

 

Jutun kuvituksena on syyskuisia otoksia Tallinnasta, Kadriorgin palatsin puutarhasta ja taidenäyttelystä. Taideteosten tarkempia tietoja en valitettavasti ole merkinnyt muistiin. Kaunis paikka, vanhaa taidetta.  

Näkemiin, Taimi

  

Pilvet, kesätaivaan utuiset

kutsuivat väsyneen

valkeuteen. 

Suvitaivaan hennot terhenet 

saattoivat uupuneen

autuuteen. 

Elämän alussa pieni taimi 

oli täyteen kukkaan 

ehtinyt.

Uutteran raatajan kaarisilta 

päättyi, eletty aika vei

kirkkauteen.   

 

 

Taidekeskus Salmela 2025 - taiteen tarinassa

Salmela, osa taiteen ja taiteilijuuden tarinaa 

 

Taide on olemassa, jotta me olisimme. Taide on tärkein osa elämää.  

Taide kertoo historiaa – tavoilla, joita emme edes aina tule ajatelleeksi. 

 

Ateneumin suurnäyttelyt Gothic Modern ja Rajojen rikkojat ovat jääneet mieleen tapahtumina, joiden viesti ei ole vain taitavan ja taidokkaan työn esittely. Molemmissa näyttelyissä kerrotaan samalla taiteilijuuden tarinaa. Nämä tarinat alkavat 1800-luvulta, mutta niitä on kerrottu jo paljon aikaisemminkin.  

 

Tanskalainen Bertha Wegman maalasi 1882 sisarensa muotokuvan. 
Ateneumin Rajojen Rikkojat -näyttelystä. 

Entisajan naiset rikkoivat rajoja antautuessaan taiteelliselle uralle. Naisen tehtäviin ei taide kuulunut, vaikka naisen työ on aina ollut arkisen taiteen tuottamista: kauniit tekstiilit, siisti ja kauniisti sisustettu koti, elämänpiirin kaikkinainen järjestys ovat todellista taidetta nekin.

Naiseuden arkitodellisuus nousee näkyviin 1800-luvun taideteoksissa. Sävyisä neito huolehtii vanhemmistaan, nuori vaimo miehestään, äiti imettää lastaan. Naisen työ on käden työtä ja sitä tehdään lähes tauotta. Nainen ompelee, keskittynyt työ pistojen parissa sujuu samalla, kun nainen on taiteilijan mallina. 

Pieni tyttö neuloo kulkiessaan, kantaa käsissään kudinta, nostaa hetkeksi kuuliaisen katseensa työstä, kun taiteilija sitä pyytää. 

Saksalainen Minna Heeren ja kutova tyttö, 1854 

Rajojen rikkojat olivat kaikki naisia ja se oli sensaatio. Taiteelle omistautuneet naiset kokivat ankariakin kohtaloita, lahjakkuus ei taannut varallisuutta eikä ehkä aina arvostettua asemaa. Taiteilijat uhmasivat aikaansa ja ajan käsityksiä naisen asemasta. Rautatieverkon kehittyminen helpotti liikkumista, vaikka matkanteko oli vielä verkkaista.  Muoti edellytti työläiden korsettien ja vannehameiden käyttöä, myöhemmin tapakulttuuria alettiin uhmata, onneksi. 

Olisin halunnut tavata heidät, mutta olisinko osannut kysyä oikeita kysymyksiä? 

 

Fanny Churberg on tunnetuimpia kultakauden taiteilijoita. 

Naisen – varakkaan tai varattoman – tie taideopintoihin oli hankala. Yliopisto tarjosi opetusta vain miehille, naisten oli turvauduttava yksityisiin oppilaitoksiin, esimerkiksi Adolf von Beckerin perustamaan Becker-akatemiaan tai Turun piirustuskoulussa opettaneen Robert Wilhelm Ekmanin opetukseen. 

 

Düsseldorfin, Pariisin ja muiden metropolien taidekoulut hyväksyivät naisia oppilaikseen, mutta naisten opintiellä oli sielläkin esteitä, korkeampia lukukausimaksuja ja muita rajoituksia.  Tarvittiin tukijoita, oli oltava rohkea. 

 

Taiteilijan toimeentulo tuskin on nykyäänkään ruhtinaallista, mutta 1800-luvulla avioliitto saattoi hankaloittaa etenemistä tai jopa lopettaa taiteilijanuran. 

 

Aleksandra Frosterus-Såltin  1837-1916.  
Ateneumin Rajojen rikkojat -näyttelystä. 

Sisukkaita poikkeuksiakin on. Aleksandra Frosterus-Såltin jäi nuorena leskeksi. Kolmen lapsen yksinhuoltaja selviytyi, uransa aikana hän maalasi 68 alttaritaulua ja toimi kuvittajana. Toinen menestyjä on ollut Venny Soldan-Brofelt, maalari ja uuttera kuvittaja. 

 

Nainen, taiteen keskiössä Salmelassa 

Kesän parhaita merkkejä on Taidekeskus Salmelan näyttelyiden avautuminen. Kesäkuun alusta elokuun ensimmäisille viikoille riittää Mäntyharjun vanhassa pitäjätalossa ja sen lähellä olevissa rakennuksissa nähtävää ja koettavaa. 

 

Joka vuosi uudistuva näyttely kokoaa yleisöä, ajankohtainen ja uusi taide kiinnostaa. Kulunut kesä on ollut huikea menestys, osoitus siitä, että Salmelan konsepti toimii. Rautaista osaamista, hyviä tuotteita ja miellyttävä, hyvin hoidettu miljöö, jossa viihtyy. Konsertteja, esiintyjiä, taidetta! 

Särestön mestarin maisemaa: värit, puut, porot, kuun sirppi...

Salmelan tämän kesän näyttely kunnioittaa Pohjoisen mestarin, Reidar Särestöniemen satavuotismuistoa, teoksia on myös Vuohijärven näyttelytilassa. Mukana ovat Kauko Kortelainen, kiven veistäjä, Tapani Mikkonen sekä Unto Koistinen, herkin viivoin piirrettyjen naiskuvien mestari. 

Tapani Mikkosen akvarelli. 

On aina yhtä hyvä palata tuttuihin värimaailmoihin, joissa pohjoinen valo saa luonnon hehkumaan. Särestön polku Ounasjoen rantapenkereellä vei unohtumattomiin elämyksiin. Pihapiirin kaltiot, metsien syli, tunturien vuodenajat ja valo, kaikki oli kuvissa ja on yhä, vaikka mestari ja hänen perinteelleen omistautunut Anton-veli ovat jo poissa. Muistot muuttuvat eläviksi gallerian sivuilla. 

 

Reidar Särestöniemi on saanut rinnalleen Nina Ternon veistokset, upeat eläinhahmot. Salmelan näyttelyissä Nina Ternon töillä on vakiintunut asema – veistokset ja piirrokset ovat klassikoita. 

Nina Ternon harmaa kissa on niin elävä, että sen melkein kuulee kehräävän. Kissan katse suuntautuu tiukasti näyttelyvieraisiin: oikea kissa tutkisi ikkunasta avautuvaa maisemaa ja sen kulkijoita.  Toisaalla näyttelyssä on Anne Kauppilan kodikkaita veistoksia.  

Nina Ternon kissa tutkii näyttelyvieraita, pihalla on Ternon hevospatsas. 

 

Salmelan näyttelyn kiinnostavimmasta annista vastaa viisitoista osaavaa tekijää, taiteilijoita ja naisia. Näitä tekijöitä ei todellakaan pidä niputtaa naistaiteilijoiksi, onneksi naiseus ei enää merkitse erityistä huomioarvoa. Kaikki ovat taitavia tekijöitä, jokaisella oma yksilöllinen käsialansa. Uusia, raikkaita puheenvuoroja ja lujaa otetta. 

 

Salmelan näyttelyssä jokaiselta taiteilijalta on useita töitä. Töiden kirjo takaa, että jokaisesta tekijästä pystyy luomaan mielikuvan, tutustumaan hyvin. Parhaat palaavat Salmelaan, jolloin jokainen kesä on samalla katsaus siihen, miten persoonallinen ote on kehittynyt. 

Katja Tukiaisen kentaurilla on tutut piirteet.

 

Taide on dialogia, sen todistaa Katja Tukiainen. Vaaleanpunaiset, vallattomat tytöt touhuavat juuri niin kuin tyttöjen kuuluukin, elämässä, joka vielä on ihanasti sadun ja toden rajalla. 

 

Vaaleanpunaiset tytöt ovat perehtyneet maalausten historiaan: Reidar Särestöniemi on muuttunut kentauriksi, jonka selkään tytöt nousevat, vauhdista nauttimaan. Albert Edelfeltin ihana Virginie on pukeutunut uhmakkaaseen pinkkiin, mutta hurmaava hymy on ennallaan. 

Jasmin Anoschkinin veistokset käyvät dialogia Katja Tukiaisen maalausten kanssa, sadunomaisuus yhdistää. Materiaalit ovat kovia – en tosin koskettanut veistoksia – keraaminen pinta näyttää ihanan pehmeältä. Malttaisiko lapsi olla silittämättä suloista satuhahmoa? 

 

Taidekeskus Salmelan kesän nuori taiteilija on tänä vuonna Raana Lehtinen, helsinkiläinen.  Raana Lehtinen on opiskellut Vapaassa Taidekoulussa ja Taideyliopistossa. Jokainen työ kertoo pienen tarinan: miten perhe kokoontuu vehreään siimekseen, miten puiden varjoisten lehvien keskellä viihdytään. Porttien takana on salainen puutarha, muistojen koti. 

 

Kia Taegen on Salmelan kävijöille tuttu.  Aikanaan kesän nuorena taiteilijana tutuksi tullut Taegen on uskollinen maisemien maalaaja.  Ensimmäisten vuosien tarkat ja kauniit kuvat ovat muuttuneet yhä abstraktimmiksi mielentiloiksi. Niiden ääreen pitää pysähtyä ja antaa katseen vaeltaa pintaa syvemmälle, poimia ornamentit ja muodot. Tänä vuonna maisemissa viipyy myös hahmoja, puiden alla liikkuvia kulkijoita.  

 

Kia Taegen on saanut seurakseen Mi Kuopan pronssiveistokset, luonnonhenget. 

Essi Peltosen kuvien salaperäiset kasvot ovat täynnä arvoituksia, luomien alla asuvat tunteet ja ajatukset. Suljetut, sulkeutuneet kasvot, ruskeaan ja harmaaseen sävytetty värimaailma, tehosteena kultaa: milloin Essi Peltonen antaa malliensa avata silmänsä? 

 

Satu Laurel maalaa unelmia, utuisia maisemia, pehmeästi toistensa lomaan liukuvia värejä. Samaa kieltä puhuvat Alma Jantusen lasiveistokset. Kuuma lasi tottelee puhaltajan taiteellista näkemystä, muotokieli tuo mieleen kurinalaisesti kasvatetut bonsait. 

Alma Jantusen lasiveistokset täydentävät abstraktien maalausten tunnelmaa: siniset, sinivalkoiset lasikukat, kuin bonsait ja lasiin ikuistetut tunnelmat. Alma Jantusen kukat tavoittelevat taivaita, niissä on sinisen puutarhan suloa. 

 

Sophia Ehrnrooth aloittaa luonnosta ja päätyy abstrakteihin maisemiin, luonnon kuviin, siniseen ja avaraan. 

Kateryna Yehorova on Ukrainasta, Odessasta kotoisin oleva taiteilija, vuoden nuori taiteilija 2024. Guassimaalauksissaan Kateryna on tavoittanut suomalaisen maiseman oleelliset piirteet, löytänyt herkän kauneuden. Ilo tavata taas, taulujen välityksellä!  

Katerina Yehorova kuvaa suomalaista luontoa todella kauniisti. 

Susanna Snellman kulkee hahmojensa kanssa maailmoissa, joissa tuuli ja luonnonvoimat luovat tunnelmaa. Hurmaavat uutisankat tallovat räpylöihinsä vanhat uutiset, rynnistävät kohti uusia elämyksiä.  

Kaiju Haanpään työt ovat harrastelijakraatarin unelmia: tilkut ja pienet kankaanpalat muodostavat kuvia, joiden värejä ja sommittelua ihailee, mutta joiden pinta tekee katsojan hiukan haikeaksi: osaisipa itsekin ommella yhtä hienosti.  Kankaan käsittely on todella taidokasta.  

Palvelijattaren asunnossa asuu tänä suvena satu.  Marja-Liisa Partasen eläinhahmot, tarkkaan piirretyt ovat kuin osa lapsuuden maailmaa, aikuisillekin avautuvaa.  

 

Taidekeskus Salmela ei ole vain kuvien ja veistosten taidetta, taidekeskus puhuttelee kaikkia aisteja.  

 

Tänä suvena osallistuimme upeaan konserttiin. Lohjalainen Alvi’s Dixie Stompers terästettynä New Orleans Stompers -kokoonpanolla soitti kesäisellä lavalla maailman iloisinta musiikkia.  Solisteina olivat Pasi Saarelma ja Bianca Morales. 

 

Oli ilo seurata herrojen svengaavaa musisointia, kuunnella ikivihreää dixielandia. Alvi, Kimmo ja Ilkka Leppälä, Robi de Godzinsky, Jukka Järvelä ja kaikki muut ikinuoret! Soittamisen ja elämän riemua! 

Salmelan miljöö on ainutlaatuinen, huolella vaalittu, kauniiksi rakennettu ja entisöity, tunnelmallinen. Salmelan henki asuu huvimajoissa, vehreän puiston katveissa, taiteen ja luonnon välisessä dialogissa, uudistuvana ja perinteisenä. 

Onnea kesäkauden hyvästä tuloksesta, työllä ja taidolla ansaitusta!

 

Kuvien amatöörimäinen ote johtuu kirjoittajan taidosta ja pikkukamerasta.