Ensimmäinen kappale, eläimistä
Tunnistin kivun, kun luin kuvauksen rakkaan lemmikin
hiipumisesta. Olenhan itsekin tuon kivun tuntenut – ei samaa, mutta
samanlaisen.
Lemmikki tulee taloon pienenä, suloisena karvapallona,
kasvaa tavoille, kiintyy laumaan ja oppii luottamaan. Jokainen pieni ystävä on
omansa, jokainen suhde samoin. Täynnä kiintymystä ja joskus melkein palvovaa
rakkautta. Tulkitsemme sen pyyteettömyydeksi, ehkä aivan oikeinkin.
Lemmikin aika on lyhyempi kuin ihmisen. Jäähyväiset tulevat
aina liian pian.
Sitoutuminen vaatii siksi rohkeutta. Eräänä päivänä, joskus
kaukaisessa tulevaisuudessa, on uskallettava luovuttaa.
Viisas tietää, että aika on rajallinen ja oivaltaa, että
väistämätön on ajallaan hyväksyttävä. Mutta ennen sitä taipaleella on niin monta
hyvää rastia, vastuun ottamiseen kasvattavaa, lämmintä ja hellää hetkeä, yhdessäoloa,
välittämisen kokemusta, että leikkiin lähteminen on hyvä valinta. Rakkauden
riskiarvioissa rakkaus lemmikkiin saa kaikki plussapisteet.
Välikappale, luonnonvoimista
Suurten merien rannikoilla elämää säätää vuorovesi, vuoksi
ja luode. Kun vesi nousee, pinta- ja pohjavedet syöksyvät kohti rannikkoa.
Uimari liikkuu turvallisemmilla vesillä, sillä jos voimat loppuvat, nousuveden vesimassat
työntävät kohti rantaa.
Laskuveden aikaan pintavesi saattaa nopeasti katsoen näyttää
siltä, kuin se liikkuisi kohti rantaa, mutta pohjavirta vie ulapalle,
voimakkaana ja arvaamattomana. Uimaan ei ole hyvä mennä, sillä virtaus voi
viedä mukanaan. Vesi paljastaa meren pohjaa ja näyttää harvinaiset aarteet –
mutta myös kaiken sen, minkä joku on halunnut kätkeä.
Toinen kappale,
lähimmäisistä
Turvapaikanhakijat, maahanmuuttajat, pakolaiset, evakot,
seikkailijat. Rajojen yli tulvivalla ihmiskansalla on monta nimeä ja lajia.
Nimillä luokitellaan, kategorisoidaan, ärsytetään, liennytetään – tavoitteesta
ja taustasta riippuen. Toistaiseksi useimmat nimet ovat olleet suomenkielisiä:
voi olla, että ne eivät siirry muihin kieliin täsmälleen samansisältöisinä.
Onneksi?
Ensin näkyvä kerros on kuin laskuveden pinta, yksiselitteinen: viluisia, väsyneitä, reissussa nuhjaantuneita. Lähimmäisiä,
joilla on hätä. Onko virran alla pohjavirta, joka viekin jollekin tuntemattomalle
ulapalle, ankariin tuuliin?
Turvapaikanhakijaa ei voi ottaa lemmikiksi, luottaa siihen,
että kulttuurit kohtaavat sopuisasti ja tulokas sopeutuu laumaan mukisematta.
Turvapaikanhakija on aikuinen ihminen, jolla on jo oma kulttuurinsa, tapansa,
perheensä. Sielu voi olla rikki, sydän lyö vielä kauan toisen maailman tahtiin.
Millainen on se rakkaus, jonka kohde on tuntematon lähimmäinen,
joka tulee lähelle, paljaana, pelokkaana, epäluuloisena, pettyneenä? Lähimmäisenrakkaus,
humaani asenne. Ellei rakkaus, niin ainakin rehellinen yritys oppia rakastamaan
tai ainakin elämään sovussa rinnakkain.
Ehkä on hyväksyttävä sekin, että lähimmäisenrakkaudelle ei
heti voi odottaa vastarakkautta. Tuskin kaikki edes haluavat ottaa meidän
positiivisiksi tarkoitettuja ajatuksiamme ja tekojamme vastaan. Mutta
isäntämaan kansalaisella tuskin on muuta vaihtoehtoa kuin lähimmäisenrakkaus.
Silti: siihen saa sisältyä lujuutta ja rajojen asettamista.
Yhteen sopeutuminen on kuin vuorovesi, joka vuoroin peittää
eroavaisuuksia, vuoroin tekee kipeitä paljastuksia. Pinnan alla voi olla terävä
kivi, iholla vihlova meduusa. Jonakin päivänä voi olla parasta tunnustaa
tosiasiat, kipeät.
Lähimmäisenrakkaus edellyttää rohkeutta. Kaikilta.
Lopuksi pieni runo
Syksy on matka ja mahdollisuus
Tummuvat illat, yön hiljaisuus.
Sytytän kynttilän, lyhtyni valon
Taivaiset tähdet turvana talon.
Myrskyjen, tuulien maailmassa
Lämmössä, suojassa kotoisassa
Kuuntelen tarinaa muukalaisen
Koskettaa sielua lähimmäinen.
