Oikea taivas

Se nousi kuin ukkospilvi. Se iski kuin salama. Viha. Vihapuhe.

Vastaukset eivät ankaruudessaan jääneet jälkeen.

Paljon jyrkkää puhetta suvaitsevaisuudesta, monikulttuurisuudesta, erilaisuudesta. Mielipidemyrsky, jossa vahinkoja on tullut kaikille osapuolille. Vaurioiden tarkempi arviointi lienee vuorossa vasta, kun kuohunta on asettunut.

On puhuttu lyhyillä virkkeillä isoista asioista, jotka eivät mahdu yhteen twiittaukseen tai repliikkiin.

Sananvapautta on myös sellaisten asioiden sanominen, jotka eivät ole miellyttäviä. Sananvapautta ei ole erimielisen kumppanin leimaaminen ja vähättely. 

Sananvapaus saattaa edellyttää sitä, että eri osapuolien on maltettava mielensä ja kuunneltava toisiaan. Kuunneltava, eikä puhuttava päälle. Vaikeaa. Sananvapauden ja vihapuheen välillä eron pitää olla selvä.

Normeja ja sääntöjä on helppo rakentaa. Häthätää kyhättyä sääntöäkin voidaan puolustaa, vaikka aika olisi jo ajanut sen ohi, sillä se on sääntö, jotakin isompaa.  Normit ja säännöt ovat tapa hallita. 

Kuinka paljon hallitsemista me tarvitsemme? Kuinka paljon säätelyä ja ohjausta me suostumme ottamaan vastaan? Minkälaisia sääntöjen pitäisi olla, että ne hyväksyttäisiin?

On niin helppo sanoa: tämä on oikein. Vain tämä on oikein. Puut kasvavat alhaalta ylös, eivät niinkuin veden peilissä, ylhäältä alaspäin. 

Näin kuuluu olla ja tehdä. Älykkäät ihmiset laativat ohjeita, joita älykkäiden ihmisten oletetaan osaavan noudattaa. 

Kun mieli on kirkas ja ajatus selkeä, on helppo olla niin kuin kuuluu. Entä sitten, kun väsymys, masennus tai elämän karikot jäytävät voimia?

Vihapuheen asemesta pitäisi raivata tilaa rakkaudelle. Lähimmäisenrakkaudelle, perheen sisäiselle rakkaudelle, rakkaudelle kaikissa muodoissaan. Rohkealle ja ennakkoluulottomalle rakkaudelle.

Kuvakirjoissa taivas on aina sininen, mutta oikealla taivaalla on monta erilaista, oikeaa väriä. 

Tarkoittaako se sitä, että taivas on avoinna kaikenlaisille ajatuksille ja kaikenlaiselle rakkaudelle?

Valossa

Vaimot kumarat mustine silkkeineen

Kulkevat pyhisin palvelukseen

Sanan saavat ja siunauksen

Taivaan valon, sen kirkkauden.

Harmaa sarka ja puhdas aivina

Sana rukiinen elämän turvana

Valo ikuinen sielua koskettaa

Lohtua, armoa heijastaa.

Puhe nöyrä on hiljaisten sydänten

Rukous tuttu ja yhteinen

Taivaan korkeuden saavuttaa

Valo lempeä sielua vahvistaa.

Muisto kulkee maailmaan entiseen

Se kantaa yhä, vie huomiseen

Saat sieluusi ikuisen säkeneen

Läpi aikojen, sielujen loistaneen.

Garderobini salaisuudet (sisältää paljastuksia)

Aamulla heräsin sateeseen. Tupatyöpäivä.

Ei se silti sade ollut, joka oli viskonut vaatekaappini sisällön lattialle. Minä itse se olin. Eilen. Sateen rapistessa oli jatkettava komeron järjestämistä.

Olen joutessani (ja vaikka en olisi joutanutkaan) lukenut amerikkalaisia elämänohjeita. Kymmenen tapaa selvitä keljusta esimiehestä/työtoverista/työtehtävästä. Kaikki kategorisoidaan, numeroidaan ja sitten noudatetaan, numerojärjestyksessä. Elämä on NIIN helppoa, kun sen osaa. Elämä on aina helppoa, kun noudattaa amerikkalaisten ohjeita ja muistaa hymyillä. Ei kyllä juuri nyt naurata.

Vaatteita on iso kasa, koska olen huono heittämään mitään pois. Kaikki käyttökelpoiset yhdessä on hyvin paljon pienempi ryväs. Kategorioita on useita, mutta montako oikeasti? Siis aikuisten, tehän tiedätte.

1. SITKU, NIIN SITKU. TAI SITTEN KUN.

Toivossa voi elää. Mutta sitten kun muoti palaa tähän pisteeseen tai mahdoton väri muuttuu mahdolliseksi tai vartalo kapenee mittaan, joka vallitsi muutama suklaalevy sitten, mikään ei enää olekaan ennallaan. Sitten kun. Eihän se ikinä kuitenkaan niin mene. Miksi tämä täällä edelleen kummittelee? Pois.

2. TÄSSÄ JAKUSSA OLEN PITÄNYT ESITYKSEN ISOLLE KOKOUKSELLE JA SAANUT APLODEJA.

Karmeat kasarihartiat ja tiukka raitakuosi. Ihan hyvässä kunnossa, ei edes rypistynyt. Teryleeni kun tunnetusti ei rypisty. Rintapielessä on (toppausten takia, arvasittekin) tilaa ansiomerkeille. Niitä, joita en sitten kuitenkaan koskaan jäänyt odottamaan. Järjestökin on tainnut muuttaa nimeään vai onko kokonaan lakannut olemasta. Aika tuo, aika vie, kuka hullu niiden perässä pysyisi, ei ainakaan ihminen, jolla ei ole yhdistysgeeniä. Jakku lähtee kierrätykseen, vaikka ei maata kiertävälle radalle vaan keräyslaatikkoon.

3. MEKKO, JOTA KÄYTIN, KUN MOLEMMAT NEUVOKSET JUHLAN JÄLKEEN PURISTIVAT KÄTTÄNI.

Ihan ihana mekko edelleenkin. Neuvokset ovat poissa, onkohan edes kuvia jäljellä.

Hyvää materiaalia, kalliskin. Menee harkintaan.

4. HYVÄNMALLINEN JA TOIMIVA MEKKO.

Miten se on voinut näin kauhtua ja haalistua? Kunnon pellavaahan tämän piti olla. Onkohan tässä kaapissa sittenkin UV-säteilyä? Vaikuttaako meillä ilmankosteus näin kutistavasti? Juurihan minä tätä töissä käytin! Ei siitä ole kuin… ai niin, on siitä jo aika kauan. Mitähän sinne firmaan kuuluu? Olihan siinä duunissa puolensa, ne hyvät ja ne muut. POIS.

5. IHANA HUIVI, VAIN PARI REIKÄÄ.

Sanovat, että silkki syö itseänsä, jos ei sille muuta ravintoa anna. Tämä riepu näkee nälkää. Pois.

6. PARITTOMIA SUKKIA???

Meidän perheessä kaikilla on kaksi jalkaa. Millainen elämänkohtalo tässä on takana vai sittenkin edessä? Onko tämä ennustus? Äkkiä roskikseen. Olisi liian julmaa etsiä yksijalkaista kierrätyskohdetta.

7. MAINOSPAITA

Mikään ei ole niin hyvä ja niin huono vaate kuin mainospaita. Eikä mikään muu vaate muutu yhtä nopeasti sopivasta epäsopivaksi kuin mainospaita. Et voi pukea sitä päällesi hyvän asiakkaasi mieliksi, koska iltapäivällä tapaat toisen hyvän asiakkaan, joka loukkaantuisi vaatetuksestasi. Onneksi olen ruinannut isoimman koon. Tätä voi käyttää mökillä yöpaitana. Pois kaupungista.

8. TARJOUSFARKUT

Tai ei oikeastaan edes farkut, tavalliset alennusmyyntihousut. Pari kertaa paremmin kokeiltuani tiedän, miksi ne olivat alennuksessa. Mutta pitikö ne silti ostaa? Mittatappioita tulee, sanoi entinen asiantuntija. Lopetan hyllyltä toiselle kierrättämisen ja annan jollekulle vielä omituisemman muotoiselle mahdollisuuden.

9. KENGÄT

Tein kaiken ohjeiden mukaan. Kävelin aamusta alkaen vanhan kaupungin kujilla ja kaduilla, katselin nähtävyyksiä ja poikkesin kahville välillä. Illalla, ennen hotellille palaamista kävin ostamassa ne ihanat, joita olin jo aamulla ennen kierrosta ihaillut.

Jalkani olivat ainakin kävelleet riittävästi, ne olivat turvoksissa, mutta myös ihan turtana ja mikä vaan tuntui sopivan. Ei sovi enää. Olisikohan suutarilla joku konsti? Venytyshoitoon ja ellei auta, pois poispois. Onhan siltä reissulta kuviakin, eikö olekin?

10. ALUSVAATTEITA

Nimettömiä, sanattomia, muodottomia. Ei kun roskiin. Kulutustavaraa.

11. MUSTA MEKKO

Vanha, melkein kuin uusi. Edelleen käyttökelpoinen. Tehty viisaan, elämää nähneen tädin hautajaisiin. Toivottavasti sille ei taas tule käyttöä. Mutta jos tulee, valmiina ollaan. Kuka sanoo, että vaate, jota ei ole käytetty, joutaa pois. Ei jouda, jos sillä on tehtävä. 

12. EPÄONNISTUNUT NEULE.

Tekevälle sattuu. Valitsenko pölypilven ja monta kerää hankalaa mutkaista purkulankaa vai keltaisen laatikon ja ehkä uuden omistajan? Vahinko kiertämään, hihihihhh…

13. JOS SE ENTINEN HEILA SATTUISI VASTAAN NIIN SE TUNTISI MINUT TÄSTÄ.

Ei kannata haikailla. Entinen heila, nykyinen hyvä kaveri tuntee minut ruttuisesta naamasta ja muutenkin. Sitä paitsi ei se pyydys enää vuosikymmeniin ole päälle mahtunut. Pois.

Kolmetoista kohtaa, vielä enemmän tyhjiä vaatepuita. Aika hyvä, minä! JESS!