Älkää tuhlatko minuun mainoksianne, olen jo äänestänyt!
Kun muutettiin Hämeeseen, oli ymmälläni. Kun tultiin Radanvarteen, hämmennys palasi. Kun ikää on tullut enemmän, hämmennys on tullut takaisin.
Kunnallisvaalit ovat aina olleet minulle kummallisvaalit. Olen vakaasti sitä mieltä, että äänioikeus on kansalaisoikeus, jota ei saa jättää käyttämättä. On kunnia-asia ja ilo saada äänestää.
Uuden paikkakunnan kunnalliselämä on tuoreen paikkakuntalaisen silmissä usein tolkuton härdelli. Vaalien aikaan lupauksia sinkoilee, vaalien jälkeen jurnutetaan entisissä kuvioissa. Kuka muistaa mitä luvattiin ja kuka muistaa kysyä, pidettiinkö hyvät lupaukset. No ei ihan, kun nuo ja ne ja... Ei me, mutta kun muut.
Radanvarren ensimmäisinä vuosina tutkin ehdokaslistoja ja yritin löytää ehdokkaan, suunnilleen ikäiseni naisen, jonka elämäntilanne muistuttaisi omaani: koulutus, velkaa, pieniä/kouluikäisiä/teini-ikäisiä lapsia. Puolueesta viis.
Toivoin, että elämän realiteetit olisivat samanikäisillä suunnilleen samat ja oletin, että ehdokkaalla olisi ymmärrystä pitää oman viiteryhmänsä puolia. Politiikan syövereihin en ikinä ole halunnut sukeltaa, tuskin olisin niissä kuvioissa osannut sukkuloida.
Ehdokkaan valinta on nykyään tehty ’helpoksi’. Vaalikoneesta löytää tyyppejä, joiden fraasit ovat yhtä ympäripyöreitä kuin muidenkin, eivätkä he kerro elämäntilanteestaan mitään todella oleellista. Minun ikäluokassani on tarjolla arvokkaan näköisiä herroja, puku ja kravatti, jäykkä asento, vakava ilme ja suora katse.
Yksi etu vaalikoneista on. Postiluukusta ei enää tursu lapukkeita eikä lipukkeita. Niitä tuli, mainoskielloista huolimatta. Kertonee jotain ehdokkaiden lukutaidosta?
Olen aina äänestänyt naista. Tai ainakin melkein. Presidentinvaaleissa ei aina ole ollut naisehdokkaita. Nytkin piti lipsua periaatteesta.
Puhuin ongelmastani Tampereen kirjeenvaihtajan kanssa. Hän mietti, kannattaako äänestyspaikalle edes yrittää. Matka on sitten viime kerran taas pidentynyt, tie entistä kuoppaisempi, vaikka samassa kodissa on asuttu vuosikymmenet.
Sopivaa ehdokasta ei ole ollut helppo löytää. Tietokone tarjoaa ’apua’, mutta varttuneelle kansalaiselle tietokoneen käyttäminen on lähes mahdottomuus. Näkö heikkenee, muisti reistailee ja ikivanhan koneen tilalle ei uutta enää hankita. Nykyaika jyrää seniorit, tarjoaa auliisti ’apua’, jonka käyttäminen ei kypsillä kymmenillä enää onnistu.
Olisin voinut äänestää Arjaa tai Stiinaa tai jotakuta muuta tuttua topakkaa naista. Mutta: me emme ole kirjoilla samassa vaalipiirissä. Äänestin nuorempaa miestä, jonka tiesin omalla urallaan saaneen paljon aikaan. Valitsin sote-ehdokkaan, melkein tikkataulutekniikalla.
Olen siis äänestänyt, minuun ei enää kannata mainoksia tuhlata!
