Muistelen sinua lämmöllä, Kusti!

Kuvituskuva.

Olen pari kertaa nähnyt ja kuullut Kari Kuuvaa tanssipaikalla. Jos joku nuorempi erehtyy lukemaan tätä: olen ollut Kari Kuuvan keikalla. Historiallisella aikakaudella se oli vain tansseissa käymistä. Ja Kari Kuuvakin on jo historiaa. 

Siksi on ehkä ymmärrettävää, että muistan 90-luvun Lama-Suomenkin. Talous oli syöksykierteessä ja julma kierre täynnä ajopuita. Laman kourissa ja kynsissä yritykset kärsivät, pysyivät hädin tuskin pinnalla, osa upposi. Kysykää tarkemmin taloushistorian tuntijoilta, minä olin se pienyrittäjä, jolla ei ollut työtä eikä ainakaan työlleen maksajia. 

Ostin palakaupasta pesemätöntä farkkukangasta, joka oli kuin kattopeltiä, leikkasin, ompelin ja lopuksi pesin tekeleeni kuumalla ohjelmalla ja niin niistä tuli käyttökelpoisia arkihousuja. Olisivat varmaan ehjiä vieläkin, jos en nousukauden huumassa olisi niitä vienyt roskiin. Kun olin tikannut tarpeeksi monta hikistä saumaa, soittelin töiden perään, tein tarjouksia. Vastauksista suivaantuneena purin kiukkuani kovaan kankaaseen. 

Oli yhdentekevää, oliko joku firma laman kärsijä vai sivustakatsoja, lama kävi kaikessa ja kaikin tavoin selitykseksi sille, ettei raha eikä työ liikkunut eikä mitään sopimuksia noudatettu. Laskuja ei maksettu, lupauksia ei pidetty, vietettiin lamaa, eikä millään ollut väliä. Kukaan eikä mikään toiminut. 

Käänne tuli, kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden. Mehän olemme mestareita! Mehän pärjäämme! Maksut alkoivat hoitua, hommat pyöriä. Harvoin olen ollut mistään niin kiitollinen hikisille jääkiekkoilijoille. Remutkoon, mutta saivatpa tämän maan taas järkiinsä. 

Postin lakko on tätä kirjoitettaessa pahimmillaan. Tukilakot paisuvat, ratkaisua odotellaan, auttaako tässä enää mikään? Toivottavasti käänne on jo lähellä. 

Lakolle tuskin on hyvää aikaa tai paikkaa. 

Lakko tai lama menee alitajuntaan ja tekee pahaa jälkeä. Miten lakot kypsyvät muualla? Mitä tapahtuu seuraavaksi, mikä on seuraava askel, jatkuuko kierre ja kuinka se voimistuu? Jos elämä on epävarmaa, jos joku tärkeä taho voi milloin vain mennä lakkoon – kannattaako suunnitella remonttia, uutta kotia, auton vaihtamista, joulupöytää, uusia kenkiä…

Varmuuden vuoksi, ei tehdäkään mitään, ollaan vielä vähän aikaa näissä asemissa. Kaupankäynti vähenee, rahan liike hidastuu, rattaiden liike muuttuu jähmeämmäksi. Lama alkaa tuntua ja näkyä. 

Laman olen kertaalleen kokenut. Kertauksesta ei niin olisi väliksi. Toisaalta, jos lama tulee, kai siitä samoilla konsteilla selvitään kuin edellisestäkin. Säästäväisyyttä ja sumeilematonta työntekoa. Kivikovaa farkkuakin taitaa olla jäljellä. Ja Kari Kuuvaa voisi taas kuunnella, juutuupista löytyy. 

Kari Kuuva määritteli maalaiskirjeenkantajan toimenkuvan laulussaan ”Kusti polkee”. Kusti kävi kierroksensa aikana jokaisessa reittinsä savussa, kantoi postit ja osallistui asiakkaittensa elämään. Ilmestymisaikanaan Kuuvan kuvaus oli tarkka otos todellisuudesta, nykyajan päättäjille se voisi olla maksuton ja teostovapaa idea, jos hoksaisivat idean. Ja jos ilmainen idea kelpaisi ja jos sitä arvostettaisiin, jos jos jos… 

Postin kantaminen maaseudun asukkaille on palvelua, ei liiketoimintaa. Entisajan postinkantaja tuli työnsä ohella varmistaneeksi, että mummon tuvassa oli valo ja joskus ehti poiketa kahvillekin, juttelemaan kuulumiset. 

Postin kantaminen niille, joille tietokone ja sähköinen asiointi on ylivoimaista, on palvelua ja perusoikeuksien turvaamista. 

Kaikkea ei voi siirtää nettiin. Huolenpito muuttuu vain pieneltä osaltaan biteiksi. Mutta jos kirjeenkantajan tehtäviä voitaisiin monipuolistaa ja yhdistää niihin muitakin yhteiskunnan palveluja…  

Vaikka sitten harjoittelisivat tanssikurssia! 

Dinosaurus, Heurekassa, ei vielä ihan omakuva...