Taidekeskus Salmela, täynnä kiinnostavia dialogeja

Laila Pullisen hallittua muotokieltä.

Aloitan kierroksen päärakennuksen, vanhan pitäjäntuvan alakerrasta. Sieltä on aina ollut hyvä aloittaa, sillä ensimmäisten salien mestarit virittävät sielun vastaanottamaan tämän kesän taide ja tunnelmat. En tälläkään kerralla pety. Näin alkaa kesän paras päivä, vaellus läpi Taidekeskus Salmelan salien ja rakennusten.

Rafael Wardin merellisiä sävyjä 

Laila Pullinen ja Rafael Ward. 

Rafael Wardi on ollut taiteilija jo silloin, kun olen ollut lapsi. Huikea ura jatkuu edelleen, tuoreella otteella. Tutut, mahtavan mehevät värit – vaikka suurten maalausten aiheena on meri ja purjehdus, veneessä matkaavilla on yllään Wardin keltaista, elämän väriä. 

Merellisten maalausten rinnalla on Laila Pullisen postuumi veistosnäyttely, hahmoja, jotka taipuvat tuulessa, nöyrtyvät notkeasti, mutta eivät murru. Hieno materiaalin käsittely, taidokas viimeistely, hallitut muodot. Pullisen taidetta pitää katsoa läheltä, mutta samalla siihen pitää saada perspektiiviä. 

Ulla Rantanen: Henkilöt huoneessa. 

KImmo Kaivannon viivaa - ja kyllä, myös tuttua sinistä. 

Ulla Rantanen - piirtäjä, Esko Tirronen - edelleen moderni, Reino Hietanen - hallittu sekä Kimmo Kaivanto - tamperelainen. Päärakennuksen alakerrassa mestarit käyvät dialogia keskenään, tuttuina, tutuin teemoin. On upeaa nähdä näin monta hienoa taideteosta samassa näyttelyssä – yhdessä monista saleista. 

 

Esko Tirronen, naisvartaloiden kuvaaja.

Reino Hietanen, vaihteeksi punertavaa.
Uksi Merikannon veistos etualalla. 

Dialogi on avainsana, joka tulee monta kertaa mieleen Salmelan näyttelyä kiertäessä. Teosten ja tekijöiden välinen dialogi, tilojen ja teosten dialogi, ikkunoista avautuvien maisemien ja teosten dialogi, kesätuulen ja valon dialogi teosten ympärillä.  

Taiteilija on osa vuosisataista kuvaamisen ja tulkinnan jatkumoa, esimerkiksi Sofia Kukkonen ja Joel Sievers ovat ottaneet töidensä lähtökohdaksi suurten mestarien aiheet – dialogi viriää perinteen ja modernin välillä. 

Sofia Kukkosen Vermeer-tulkinta ja Marianne Sirin kissa. 

Tuomo Saalin maisemakuvat päärakennuksen yläkerrassa ovat taidokkaita, mieltä kiehtovia, mutta onko niissä mukana pelon elementti? Jokaisen työn ytimessä on ihminen, vaeltaja. 

Tuomo Saalin maisemia. 

Kuvissa ollaan matkalla jonnekin, tuntemattomaan, ilmaisuvoimaisiin väreihin. Joka ei ole kokenut ruskaa eikä syysvärien ilotulitusta tai vuoriston komeaa jylhää kauneutta – voisiko tämä jopa pelottaa. Pidin Saalin kuvista, joku niistä olisi vaikka voinut päästä seinälle, muistikuvaksi tutuista maisemista. Juhani Saksan linnut voisivat olla mukana, kertomassa pihalintujen ja metsän siivekkäiden tarinaa. 

Jos Tuomo Saali on lähes järisyttävä, Jasmina Ijäs, Salmelan tämän vuoden nuori taiteilija on suloinen. Lintuja, satuasuisia lintuja, metsän eläimiä. Kuvien joukossa seikkailevat Samuli Alosen mielikuvitukselliset ja hupaisat eläinhahmot. Jos – siis iso jos – Saali olisi saatu kotiseinälle, joku näistä satulinnuista olisi lehahtanut lapsenlasten iloksi. 

Valo melkein varastaa kuvien roolin. 

Domanderin näyttelyalueella, Apteekkitalossa esittäytyvät Salmelan edellisten kesien nuoret taiteilijat. Tuttuja nimiä ovat Ilkka Lammi, Henna Pohjola, Pekka Parviainen, Tiina Suikkanen, Kia Taegen, Johanna Lumme ja Essi Peltonen. Käsialat ovat osittain tuttuja, kuvat uusia. 

Ilkka Lammi, mestari, jonka työ jäi kesken. 

Johanna Lumme maalasi talvea. 

Dialogia, dialogia

Essi Peltosen aiheena ovat kasvot.

Kia Taegen antaa värille pääroolin. 

Tuttujen tekijöiden rinnalla Salmelassa on koko joukko kiinnostavia uusia. Taiteilijoita on juhlanäyttelyssä esillä yhteensä 31.  

Joel SIevers ja venevaja. 

Joel Sievers ja dialogi mestarien kanssa.

Domanderin alueella, vanhassa postitalossa esittäytyy vahva ja ilmaisuvoimainen Joel Sievers. Marianne Sirin veistokset lomittuvat aiheillaan Sofia Kukkosen maalausten kanssa. Postitalon yläkerrassa on Tero Annanollin kukkia ja hedelmiä, taustana samanlainen avara kultainen taivas kuin vanhoissa ikoneissa. 

Tero Annanolli. 

Marianne Siri ja häkellyttävät yksityiskohdat.

Domanderin alueen aitoissa ja palvelijan asunnossa huipentuu tämän kesän näyttely. Erkki Saaraisen valoa hohtavat työt – Saarainen on paitsi taiteilija, myös lavastaja.  Palvelijan asunnossa on Antti Rytkösen fotorealistisia kaupunkikuvia, häkellyttävän tarkkaa ja oivaltavaa kuvaa. 

Erkki Saaraisen valotaidetta. 

Antti Rytkösen työt pitää nähdä. 

Taidekeskus Salmela avautui tänä suvena jo 30. kerran. Salmela on joka kerta tarjonnut vierailleen kauneutta, seesteisiä tunnelmia ja uusia näkökulmia elämään. Aina uusia valotuksia näyttäen. Salmelan toimintamalli varmistaa uudistumisen. 

Tätäkään näyttelyä ei koskaan enää nähdä uudelleen eikä samanlaisena: heinäkuun puolivälissä, kun itse ehdin paikalle, suuri osa töistä oli jo merkitty punaisella. Taideteokset sirottuvat eri puolille maata ja maailmaa, liittyvät kokoelmiin, aloittavat uuden dialogin ympäristönsä kanssa. Mukana voi olla työ, josta tulee jonkun kokoelman alku. 

Seuraavana suvena kokonaisuus on taas uusi, raikkaasti rakennettu. Vanha vakava museomies puhui joskus painokkaasti pölyntorjunnan tärkeydestä, mitähän hän sanoisi tästä perinteestä? Pölyä ei ehdi kertyä, ei edes katsojan mieleen, sillä valikoima uudistuu.  

Elinvoimaa, sitä on Salmela.

Onnea Salmelan ahkerille ja uutterille rakentajille: on ollut ilo tulla katsomaan uudistuvaa, kattavaa kokonaiskuvaa suomalaisen kuvataiteen nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. 

Kiitos Tuomas Hoikkalalle isosta visiosta ja peräänantamattomasta työstä taiteen hyväksi.

Salmelan toisessa toimipisteessä, Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalossa on esillä nuorten taiteilijoiden töitä Repoveden kansallispuiston maisemista sekä Hannu Hautalan valokuvia. Vuohijärven näyttelyä en ole nähnyt. 

Kuvat kirjoittajan, amatööritasoa.