Äidinkielen päivä

Kalevalainen metsämies lähti hirvenhiihtoon kevättalven hankiaisilla. Vyötti nuttunsa ja asetti päähänsä karvareuhkan, tarkisti, että kuras, uskollinen veitsi oli tupessaan vyöllä. Työnsi pieksunsa mäystimiin, alla olivat lyly ja kalhu, pohjissa voiteena palat hirventaljasta, kädessä seiväs, joka oli sekä vauhdittaja että ase, keihäs. Jotenkin näin se kai oli.

Pukeudun softshell-hiihtopukuuni, kiskon lippalakin päähän, jätän polaroid-lasini pois, sillä lakki, joka on enemmän ruma kuin ihana, on hyvä tapa kuitata bad hair day, samalla se suojaa vesipisaroilta, häikäisyltä ja tuulelta. Otan esiin alkuperäiset suomalaiset Optigrip-sukset ja pujotan käteni suomalaisten sauvojen kädensijoihin, joissa lukee selvyyden vuoksi Right ja Left. Näillä keleillä ei tarvita voitelua, mutta joskus on aihetta vetää pohjaan luistostoppia. Oikein menee. Varmistan, että taskuissa on kaikki tarpeellinen: kamera, kännykkä, avaimet ja taukopaikkaa varten pikkurahat, puhdas nenäliina. Let’s go!

Kaikki tämä tapahtuu huhtikuussa, suomen kielen päivän aikaan. Hikinen pipokansa vaihtaa ajatuksia taukopaikoilla ja vertailee optikrippejä ja teippejä, päivittelee keliä, joka on aina päivittämisen ja päivittelyn veroinen, kyselee reittivalinnoista.

Huhtikuun yhdeksäs on kahden suomen kielen kehittäjän merkkipäivä. Mikael Agricolan kuoleman muistopäivä on samalla Elias Lönnrotin syntymäpäivä.

Mikael Agricola loi perustan kirjakielellemme, Elias Lönnrot teki siitä tieteen ja taiteen monipuolisen työvälineen.

Mitä ihmettä me olemme tekemässä kauniille äidinkielellemme?

Korvaamme hyvät suomenkieliset sanat englanninkielisillä väännöksillä, viennin nimissä. Virtaviivaistamme viestejämme ja pudotamme pois possessiivisuffiksit. Kongruessit, yksikön ja monikon yhteensovittamiset takeltelevat.

Visuaalisessa, ääneen ja musiikkiin orientoituneessa maailmassa kirjoitettu kieli on risuaitaa, harmaata massaa, välttämätön paha, jota täytyy sietää. Voisitko vähän vähentää tuota harmaata massaa, että kuville jää paremmin tilaa? Ai jaa, onko siinä sisältöäkin? En jaksanut lukea…  Et jaksakaan, yhä vähemmän jaksat, ellet harjoittele, valitan.

Minä en osaa elää ilman äidinkieltä. Ilman Paulaharjua ja Kiveä, ilman Väinö Linnan Pohjantähteä, ilman Huovista ja Hotakaista. En selviä maailmasta, jossa ei ole Leinoa eikä Mukkaa, Ollikaista tai hiljaista Hyryä. Maailmanselitykseni lähtee Waltarista ja päätyy jonnekin Joenpellon pientareille.

Kuuntelen murretta, eikä Murre ole pelkästään naapurin vahtikoira. Diggaan slangista, ainakin sen, minkä ymmärrän. Kieli on miljoona vivahdetta, tuhansia löytöretkiä mielikuvituksen ja luovuuden maailmaan, sanoja, joilla vaikutamme toisiimme ja maailmaan. Yhä edelleen kieli on tärkein työvälineemme. Hyvä niin.

Suomen kielen päivänä haluan siniristiliput saloissa, kuulla kaunista suomen kieltä ja uskoa siihen, että näin kauniilla ja ilmaisuvoimaisella kielellä on tulevaisuus!

Hyvää jatkoa, suomen kieli!

Minulle sinä olet tärkeä.