Mesenaattien kultainen aika

Hjalmar Munsterhjelm: Kuutamo 

Loppukesän tapaamisesta Jyväskylässä sukeutui kulttuuriretki keskiseen Suomeen.  Matkalla koettiin Petäjäveden vanha kirkko ja Serlachiuksen suvun tarina ja taidekokoelmat, antoisaa ja ainutlaatuista. 

Kun kirkko rakennetaan veden äärelle, sanankuuloon on helpompi tulla. 

Petäjäveden vanha kirkko on Unescon maailmanperintökohde, jykevistä hirsistä vuonna 1763 pystytetty ja alkuperäisessä asussaan. Nämä puukirkot ovat aarteita, joita tullaan ihailemaan kaukaakin. Millaista oli elämä silloin, kun tämä kirkko oli uusi? 

Tummaksi patinoitunut puu, vanhat kirkkotekstiilit kertovat tunnelmasta. Verkkainen virrenveisuu vain puuttui, lukkarin aitio saarnastuolia vastapäätä oli tyhjä. 

Kirkossa kuuntelee opastusta ruotsinkielinen ryhmä. 
Vasemmalla saarnastuoli, oikealla lukkarin aitio. 

Kirkkomaa on rajattu jykevällä lankkuaidalla.  Kirkkomaalla on vanhoja hautapatsaita. 

Jyväskylästä länteen ajettaessa kaupunki vaihtuu pian metsäiseen maaseutuun. Petäjävesi oli nimensä veroinen, paljon komeita honkametsiä, siellä täällä yksinäinen talo.  

Kun lähestytään Mänttää, alkaa metsän lomassa kiilua yhä enemmän sinisiä vesistöjä. Keskisuomalaista, levollista maisemaa. Loppukesän aikaan vilja on tuleentunut, osin jo korjattu, peltojen ja metsien värimaailma kypsän kultainen.  

 

Akseli Gallen-Kallela kutsuttiin Mänttään maalaamaan G A Serlachiuksen Siri-tyttären muotokuva. 

Serlachiukset ovat suomalaisen taiteen mesenaattien aatelia, ykköskastia. Mesenaatteja on toki muitakin ja heidän työnsä ansiosta suomalaisilla on monta upeaa kokoelmaa. Ennen itsenäisyyden aikaa työnsä aloittaneet talouselämän ykkösnimet eivät pelkästään koonneet omaisuuksia, heillä oli kulttuurin tajua ja he käyttivät varojaan suomalaisen taiteen hyväksi. 

Olen tutustunut Amos Andersonin museoon, jonka nimi nykyään on Amos Rex, olen vaeltanut Andersonin kesäkodin, Söderlångvikin kartanon kodikkaassa tunnelmassa, aarteita ihailemassa. 

Olen viihtynyt Sinebrychoffin panimosuvun taidekodissa ja museon alakertaan sijoitetuissa vaihtuvissa näyttelyissä. 

Villa Gyllenberg ja Didrichsenin taidemuseo Helsingin Kuusisaaressa ovat kävelymatkan päässä toisistaan. Museoiden anti täydentää toisiaan, raikkaalla tavalla. 

Emil Aaltosen kokoelma Pyynikinlinnassa on ainutlaatuinen, sekä teollisuushistorian että taiteen vuoksi. 

Yksi uusimmista mesenaattien teoista on Kyösti Kakkosen kokoelma Espoon Emmassa.  

Eikä tässä ole todellakaan kaikki. Monta museota ja kokoelmaa on vielä tutkimatta. 

Suomalainen taide on kiitollisuudenvelassa mesenaateilleen. Olisiko Suomen taiteen kultakausi yhtä kultainen, elleivät valistuneet mesenaatit olisi tukeneet taiteilijoita, hankkineet töitä kokoelmiinsa ja aikanaan antaneet yleisön tulla ja tutustua aarteisiin. Olisiko parhaat työt menetetty maailmalle, elleivät nämä mesenaatit olisi niitä kotiuttaneet? Mesenaattien tuella taiteessa koettiin kultainen kausi.

 

Pääkonttorin näyttelyssä Eero Järnefeltin upea Koli-aiheinen maalaus. 

 

Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmiin voi tutustua Mäntässä, nykyisen Metsä-Serlan metsäteollisuuskonsernin syntysijoilla. Jyväskylän suunnasta lähestyvälle matkailijalle on luontevaa aloittaa tutustuminen Gustaf-museosta, joka taustoittaa Serlachius-konsernin syntyvaiheita. 

 

Gustaf Adolf Serlachius ehti kokeilla yrittäjyyttä eri aloilla, ennen Mänttään tuloa hän toimi Tampereella apteekkarina. Kilpakumppanina ja aluksi ehkä jonkinlaisena esikuvana oli Fredrik Idestam, jolla oli puuhiomo Nokialla, Emäkosken rannalla. Idestamin tehtaasta alkoi Nokia-konsernin tarina.

 

Gustaf Adolf – G. A. Serlachius lähti Mänttään, tiettömien taipaleiden taakse. Puuta niillä seuduilla riittäisi, paikkakunnalta löytyi hyvää työvoimaa tehtaan tarpeisiin, mutta kaikki oli rakennettava alusta. Maanteitä ei ollut, vesireitti palveli kesäkaudella, yhteydet pääkaupunkiin ja sieltä maailmalle oli luotava. 

 

Paperiperkele -näyttely kertoo Gustaf Adolf Serlachiuksen yrittäjäntiestä. 
Puuta riitti laajoissa metsissä ja työväki tuli Mäntän seudulta. 

 

Paperiperkele -näyttelykokonaisuus kertoo yhtiön perustajan, Gustaf Adolf Serlachiuksen tarinaa. Näyttely on osa Gustaf-museota, joka on sijoitettu Serlachius-yhtymän vuonna 1934 rakennetun pääkonttorin tiloihin. Komea pääkonttori on Gösta Serlachiuksen aikaansaannos, aikansa parhaiden arkkitehtien ja taiteilijoiden suunnittelema yhtiön käyntikortti. Yhtiön perustamisen vaiheita kertaavat sisääntuloaulan freskot, Lennart Segerstrålen maalaamat. 

1934 rakennetun pääkonttorin sisääntuloaulassa on Lennart Segerstrålen taidetta. 
Kuvat eivät täysin tee oikeutta tilan värimaailmalle.  

Pääkonttorin tilojen yksityiskohdissa näkyy 1930-luvun tyyli. 

Gösta Serlachius oli Gustaf Adolf Serlachiuksen veljenpoika, dynaaminen yritysjohtaja ja taiteen suosija. Gustaf Adolf Serlachius aloitti taiteen keräämisen, hän ystävystyi Akseli Gallen-Kallelan ja Emil Wikströmin kanssa. Gösta Serlachius jatkoi setänsä työtä yrityksen johtajana, taiteen keräilijänä hän on tehnyt toisen elämäntyön.  

Joenniemen kartano Gösta-museon ikkunasta kuvattuna. 

 

Mänttä-Vilppulan kaupunkia markkinoidaan taidekaupunkina. Mäntän hiljaisen keskustaajaman toisella laidalla on toinen museoista, Joenniemen kartanon alueelle sijoittuva Gösta. 

Taidekokoelmia ja museoiden toimintaa hallinnoi ja kehittää nykyään Gösta Serlachiuksen taidesäätiö. Kokoelmassa on paljon suomalaista taidetta, mutta myös eurooppalaisten taiteilijoiden teoksia. Joenniemen kartano, entinen toimitusjohtajan residenssi on täynnä näitä klassisen taiteen aarteita. 

 

Joenniemen kartanon yhteyteen vuonna 2014 rakennettu Göstan paviljonki täydentää museokokonaisuuden. Paviljonki on puurakenteinen, modernille taiteelle omistettu ilmeikäs tila. Siellä esitellään nykytaidetta, hyvin kansainvälisesti ja mielenkiintoisesti. Samalla paviljongin ravintola ja kauppa palvelevat museon vieraita, tiloissa voidaan järjestää myös tapahtumia. 

Akseli Gallen-Kallela: Neiet niemien nenissä

Helena Schjerfbeck: Wilhelm von Schwerinin kuolema. 

Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmissa on laaja edustava otos Akseli Gallen-Kallelan, Helene Schjerfbeckin ja muiden kultakauden taiteilijoiden töitä. Niitä on hankittu suoraan taiteilijoilta, mutta valikoimaa on täydennetty myöhemmin. 

Museon toimintaa hallinnoiva säätiö jatkaa edelleenkin perustajien esimerkin mukaisesti kokoelmien kartuttamista. 

Vilho Sjöström: Tenniksen pelaajia

Adrian Brouwer: Mies ja olutruukku  (1600-luku) 

Eurooppalaista taidetta on mukana eri aikakausilta. Klassisia aiheita ja modernia taidetta. Teemoja, jotka toistuvat, kulttuurista toiseen. 

Claude Monet: Heinäsuova ilta-auringossa

Nils Kreuger, ruotsalainen taiteilija: Osterinpyytäjät Bretagnessa. 

Gösta-museon uusin osa on omistettu vaihtuville modernin taiteen näyttelyille.  Käynnin aikana esillä oli suomalaista nykytaidetta ja amerikkalaisen Lorna Simpsonin mittava näyttely. 

Lorna Simpsonin Hash - Sumu tuo esiin tummaihoisten amerikkalaisten elämää ja ongelmia.

Lorna Simpsonin omakuva on valtaisa veistos. 

Sumu - installaatioon kuuluu neljä maalausta ja lasikuutioiden alle koottuja Ebony-lehtiä. 
Ebony on tunnettu mustan vähemmistön lehti. 

 

Kokoelmien hallinnoimisen ohella säätiö tekee merkkittävää kulttuurityötä. Säätiöllä on julkaisutoimintaa: museokaupassa on kirjoja, muita julkaisuja ja taidetuotteita. Elämäkertoja, taiteilijamuotokuvia, historiaa. Museoiden verkkosivuilla taideteokset esitellään kuvin ja ansiokkain, taustoittavin artikkelein. 

 

 

Vieläkö Suomen taiteella on mesenaatteja? Kiinnostuuko nykyaikainen yleisö taiteesta niin, että alkaa rakentaa taidekokoelmaa? Kuka tunnistaa lahjakkuuden ja auttaa lahjakkaita tekijöitä ponnistamaan kohti huippua? Syntyykö tekijöiden ja yleisön välille vuorovaikutusta? 

 

Nykysuomalaisin silmin tarkasteltuna Suomen taiteen kultakausi on ollut taiteen juhlaa. Taidehistorioissa kerrotaan – ikään kuin anekdootteina – siitä, millaisia ongelmia töiden vastaanotto saattoi tekijöille aiheuttaa. Taiteilijan ammatti vaati ja vaatii edelleenkin paljon kovaa työtä ja sitkeyttä, niukkuuden sietämistä. Menestys ei tule helpolla. Aikana, jolloin muita apurahajärjestelmiä ei ollut, mesenaattien tuki on ollut ensiarvoista. 

Kultakauden taiteilijoista tuli arvostettuja ja ansioituneita, mutta tukijoita ja ymmärtäjiä hekin uransa aikana tarvitsivat. 

Kuvat taideteoksista ovat kirjoittajan. Monin verroin parempia kuvia ja laajan, asiantuntevasti taustoitetun aineiston Serlachius-museon taideaarteista löytää Serlachius-museoiden verkkosivuilta. Suosittelen, ehdottomasti.  

 

Jyväskylässä, yön hiljaisuudessa.