Taidekeskus Salmela 2022 – kuvia ja mielikuvia

Helena Vaarin työ Postitalon yläkerrassa

 Tätä näyttelyä piti pohtia. 

Vai oliko se niin, että elämää pitää aina välillä pohtia? 

Tänä suvena Salmelan taide oli – taas – kokemus. 

 

Taidetta ei kai kukaan osaa katsoa puhtaana, kaikesta ylimääräisestä riisuttuna kokemuksena. Ajatukset ja mielikuvat sekoittuvat taiteeseen, syntyy omia kuvia. 

Ehkä juuri se saattaakin olla taiteen tehtävä. 

Tero Laaksonen: Unikko

Tero Laaksonen: Valkoinen ja musta leijona

Runsaus ja pelkistys ovat pääroolissa Tero Laaksosen töissä. Vahvoja värejä, hehkuvia väripintoja ja aiheiden runsaudesta poimittuja, tarkkarajaisia yksityiskohtia. Pidän Unikosta, ihastun mustaan ja valkoiseen Leijonaan, hämmästelin Vanhaa gobeliinia. Vanhojen lautasten fragmentin omaiset kuvat, vaaleasta taustasta nousevat unen kuvat. Nautin taitavasta siveltimen jäljestä, huolellisesta viimeistelystä. Nautin siitä, että kaikkea ei alleviivattu. 

Marc Chagall: Omakuva 

Pääsalista kuljetaan käytävän läpi Jan Nevan töiden äärelle. Matkan varrella on Marc Chagall, jonka kuvitustöitä on ollut tänä suvena enemmän esillä Vuohijärvellä. Marc Chagall lienee yksi maailman suosituimmista taiteilijoista, lempeän viivan mestari. Aiheet ovat otoksia kirjallisuudesta ja mytologiasta, juutalaisen tarinaperinteen tai venäläisen kirjallisuuden tuntemus avaisi kuvien muotokieltä vielä enemmän.  

Jan Neva: Taivasmatkalla

Jan Neva: Elämän voima 

Jan Neva: Hyljätty puutarha 

Jan Neva: Poisnukkuneet 

Jan Neva on arvostettu muotokuvamaalari, monien laadukkaiden henkilökuvien tekijä.  Salmelassa on työn alla Tuomas Hoikkalan kuva, mies ja saksofoni. 

Salmelan näyttelytiloihin hän on tuonut maisemia, puiden muotokuvia, tunnelmia. Jan Neva maalaa öljyväreillä alumiinilevyille, kiiltävä kuultava hopean sävy luo teoksiin sakraalin ulottuvuuden, joka johtaa muistoihin. 

Vanhojen kirkkojen maalauksissa ja mosaiikeissa pyhimykset leijailevat kattorakennelmien taivaissa, korkeuksissa, kullanvärisellä taustalla, matkalla kirkkauteen. 

 

Tunnelma tavoitti taivasta myös Jan Nevan maalauksissa. Poisnukkuneet olivat läsnä – näin tulkitsin – ullakon vaatetangolla ja hylätyn vuoteen painaumissa. Samaa menneen ikävää henki vihreäkattoisen Hyljätyn talon kuva: syksy harmaus, alastomat puiden oksat, talo, talo maiseman sylissä syttyy viimeiseen syyshehkuun.

 

Maalausten lomassa Ukri Merikannon veistokset – julkisista tiloista tuttuja, mutta myös tuntemattomammat, täysin purjein etenevät laivat. Hiottua, pelkistettyä, oleellista. 

Tuulikki Pietilän grafiikkaa ja Laila Pullisen veistos 

Tuulikki Pietilä: Mykonos

 

Tuulikki Pietilä (muumien maailmasta tuttu Tuutikki) esittäytyy grafiikan töillään. Melkein – vain melkein – tuntuu, että näyttely on jopa liian runsas jopa Salmelaan. Paljon grafiikan lehtiä, toinen toistaan taitavampia. Ripustus on runsas ja ruuhkainen, työt täyttävät seinät, kolme riviä korkeussuunnassa, seinän mitan vaakatasossa. Töitä, joista lähes jokaiseen haluaisi keskittyä tarkemmin. Silti, juuri tämän tekijän työt ovat kiinnostavia. 

 

Millainen mielikuva minulla on ollut Tuulikki Pietilän taiteesta? Vai oliko minulla edes tarkkaa kuvaa hänen taiteestaan, vain aavistus graafikon taidoista, muutaman runokirjassa olevan kuvan varaan rakennettu. 

Hieno tuttavuus, johon toivoisi vielä palaavansa. 

Esa Riippa: Toscana

Riku Riipan veistos, Esa Riipan grafiikkaa

Riku Riipan veistoksia 

Päärakennuksen yläkerran toinen puoli on varattu Esa ja Riku Riipan töille. Esa Riipan grafiikka kutsuu maisemiin lempein värein ja hallituin sommitelmin. Kuvia, joiden lähellä viihtyy ja jotka saavat muistot elämään. Suomea ja Italiaa, tunnelmia veden äärellä. Näyttelysaliin tuovat rytmiä ja tunnelmaa Riku Riipan veistokset, pelkistetyt ihmishahmot. 

 

Ennen Domanderin alueelle siirtymistä pysäyttävät Tuomo Saalin salaperäiset vuoristot yksinäisine kulkijoineen. Muitakin edellisten vuosien tuttavuuksia on mukana Salmelan pienemmissä tiloissa ja käytävillä, iloisia jälleennäkemisiä. Rafael Wardi on vahvasti läsnä tänäkin vuonna. 

 

Domanderin alueella näyttely jatkuu Apteekkitalon ja vanhan Postitalon tiloissa. Näyttelykierros on tapana päättää pistäytymällä aitoissa ja Palvelijan asunnossa.  

Juliana Hyrri

Apteekkitalon ensivaikutelma on värikäs, räiskyvä. Juliana Hyrri maalaa unenomaisia interiöörejä, joissa varjot on häädetty kaukaisin nurkkiin. Värikkäitä esineitä, kukkia ja valoa: joku on juuri lähtenyt, jättänyt huoneen.  

Monta astetta rauhallisempi on Tuomo Rosenlundin ja Johanna Pohjanvirran kuvamaailma. Pigmenttivedoksia, joissa yhdistyvät valokuva ja piirros. Olisi mielenkiintoista tietää lisää taiteilijaparin työskentelystä ja työnjaosta: kumpi tekee herkät piirrosviivat, kenen kamerasta ovat kuvat. Miten yhteinen kuva syntyy? Kuka löytää aiheet, kumpi täydentää niitä? Onko yhteistyö niin hiottua, ettei sanoja edes tarvita? Dialogia, jonka puheenvuorot jäävät arvoituksiksi. 

Anniina Vainionpään tulkintaa Kuun vaiheista 

Anniina Vainionpään grafiikka on ensikatsomalta pelkkiä muotokuvia, hellästi hahmoteltuja tutkielmia naiskasvoista.  Lähempää tarkastellen löytää yksityiskohtia, hiusten kaarteisiin kätkeytyvät linnut, kukat, perhoset. Työt ovat värikkäitä, lempein sävyin työskenneltyjä, mutta mukana on myös koskettavia aiheita. 

Kuun vaiheiden mukaan nimetyn teossarjan voi ajatella kuvaavan taivaallisen kuun kiertoa – samalla se tuo mieleen naisen elämän keskipäivää hallitsevan rytmin. Euforiset päivät, vaiheet, jolloin mieluiten hiipuisi näkymättömiin, jaksot, jolloin voima palaa. 

 

Kaisa-Tuulia Tuomen kukkatutkielmat, monikerroksiset, kiehtovat 

Milloin kukkien kauneus päättyy? Kaisa-Tuulia Tuomen maalauksissa kukkien elämä jatkuu. Lakastuminenkin on kauneutta. Kaisa-Tuulia Tuomi kuvaa niittyjen ja pientareiden kukkia, luontoa. Maalausten värimaailma on ainutlaatuisen kaunis, niissä näkyy luonnon vuorovaikutus, sävyjen vaihtelu.

Vanheneminen kovertaa muotoja, huuhtoo pois värejä, saa energian hiipumaan. 

Ihminenkin lakastuu, haurastuu, kuihtuu kuin kukka.  Vanhenemisen kauneus voi olla julmaa: kun se tulee omalle kohdalle, sitä voi olla vaikea hyväksyä. 

Silti, ehkä juuri nämä kukat opettavat katsomaan vanhenemistakin  ymmärtävin silmin. 

Asta Caplan on tuttu jo aikaisemmilta kesiltä. Taidokkaasti maalatut kukat, interiöörit ja asetelmat tuovat mieleen menneen maailman. Teekutsuja, hillittyä seurustelua, kauniista esineistä nauttimista. Interiöörejä, joiden rakenne tuo mieleen kartanon arkkitehtuurin: huoneen ovista avautuu näkymä seuraaviin huoneisiin. 

Kontrastina näiden kolmen taiteilijan töille toimii Joel Sieversin räväkkä värimaailma. Kubismiin viittaava kuvamaailma, vahvat värit – asetelmat, joiden muotokieli tuo mieleen Picasson ja aikalaiset. Näyttelytila on täynnä räjähtävän voimakkaita värejä – kontrastina edellisille, harmonisille kuville. Värien ilotulitus! 

 

Kaisamaisa Erämies ja vanhat valokuvat. Kehykset ovat oleellinen osa työtä. 

Kaisamaisa Erämies on Salmelan kesän 2022 nuori taiteilija. Hänen muotokuviaan on ollut näyttelyssä aikaisemminkin, mustavalkoisin ja ruskein sävyin piirrettyjä hahmoja, muotokuvia juhlavissa kehyksissä. Vanhojen juhlavien kuvien rinnalle on tullut perhealbumin otoksia muistuttavia kuvia, muistumia ajalta, jolloin valokuva ei ollut ihan jokapäiväinen asia. 

Kaisamaisa Erämiehen kuvamaailma on tuttu, uusi lähestymistapa tekee siitä mielenkiintoisen. Mikä on kaunista, mikä rumaa? Mitä näistä ihmisistä tuli? Keitä he ovat? 

Samuli Alosen taide saa hyvälle tuulelle

 

Samuli Alonen on yksi Salmelan kuvanveistäjistä – hänen postitalon seinälle ripustetut, kuparilevystä rakennetut työnsäkin ovat sekä veistoksia että tauluja, metallien yhdistelmät luovat voimakkaan kolmiulotteisen vaikutelman.  Seinällä olevien töiden lomassa, lattiatasossa seikkailevat valloittavat linnut. Vartalo on kiveä, muut osat pronssia, ilmeet hilpeän hupaisia. 

Joku siipiveikoista on napannut kotilon nokkaansa, toinen pyöräyttänyt munan: näiden veijareiden kanssa voisi olla hauskaa. Linnut elävät omaa elämäänsä, kalamiehen unelma, mahtihauki omaansa. Hienoa taidetta ja viimeisteltyä kädentaitoa. 

 

Postitalon yläkerrassa voi tutkia Helena Vaarin taidetta. Tekstiilitaiteilija, arvostettu kirkkotekstiilien tekijä kuvittaa elämän onnellista puolta. Taiteilija leikittelee materiaaleilla ja väreillä, punoo yhteen nappeja ja ripustaa nappien ketjut rukinpyöriin. Lopputulos on taianomainen, kuin vesiputous. 

Helena Vaari on tehnyt tauluja kirjomalla – käsittääkseni ompelukoneella – tikkauksin luodut pinnat ovat kuin maalauksia tai hienolla kynällä piirrettyjä linjoja. Näitä töitä voi katsella kaukaa ja tutkia läheltä. Upeaa käsityötä ja koskettavia kuvia, samaan tapaan kuin joskus vanhoissa maalauksissa: maisemasta löytyy uusia maisemia, yhä uusia yksityiskohtia. Taide ja ammattitaito tasapainossa. 

Salmelan kierros päättyy apteekkitalon takapihalla oleviin aittoihin, Nina Ternon veistoksiin ja arvoituksellisiin valoteoksiin muissa aitoissa. Palvelijattaren asunnossa on Essi Peltosen naishahmoja, nuoria neitoja omaan maailmaansa uponneina.  Reheviä värejä, paksulla värillä siveltyjä. 

 

Johanna Häiväojan veistos

Taiteilija pelkistää maailmaansa, karsii yksityiskohtien runsaudesta esiin oleellisen. Kaikkea ei aina tarvitse kuvata, oksan kaari tavoittaa kokonaisen lehvistön idean. Tarkentamattomat kohdat antavat tilaa ajatella, liittää niihin omia kuvia, tunteita. Kun työ on valmis, taiteilija on tavoittanut päämääränsä, pysähtynyt, prosessi on hetkeksi valmis. Ehkä työ jatkuu seuraavalla kankaalla, seuraavan veistoksen parissa? 

 

Näyttelyn rytmi ja rakenne on harkittu. Maalausten lomassa veistoksia, ikkunat avoinna maisemaan, välillä siirrytään talosta toiseen. Salmelassa viihtyy, pikakäyntikin on tuntien mittainen. Juuri niin pitää ollakin: kuvataiteelle omistettu aika ei koskaan mene hukkaan. 

 

Taidekeskus Salmela sulkee elokuun puolivälissä ovensa. Ensi kesänä ne taas avautuvat. Iloksi. Onneksi. Inspiraatioksi. 

 

 Tämän blogin kuvat ovat kirjoittajan. Ne on otettu tavallisella pikkukameralla. Kuvissa taulujen mittasuhteet ovat kärsineet, neliöistä on tullut suunnikkaita. Olen halunnut näyttää koko taideteoksen, koko kuvan ja siihen kuuluvat kehykset. Kaisamaisa Erämiehen töiden oleellinen osa ovat kehykset, mutta kaikki taiteilijat ovat valinneet omien töidensä kehykset - tai kehyksettömyyden. Siksi en ole korjannut teosten rajauksia.  Löytämisen iloa!