lauantai 21. heinäkuuta 2018

Palveluksessa


Sammatin Kievarin lauluillassa Tuulikki Eloranta kertoi kohtaamisestaan Dannyn kanssa. Iso Dee oli opastanut nuorta laulajaa: tämä on palveluammatti. Pois siis tähden elkeet. 
Tuulikki osaa ottaa yleisönsä, osaa tuottaa iloa, palvella myös meitä soraääniä. Toivottavasti ensi suvena taas, yhdessä laulaen. 

Tuulikki on sisäistänyt palvelutehtävänsä. Kun laulaja astuu estradille, ulkoasu on huoliteltu ja tunnelmaan sopiva. Heleä kesämekko siivittää säveliä, olemus on reipas punaiseksi lakattuihin kynnenkärkiin asti. Tilanteen mukaan pukeutuminen on huomaavaisuutta, kohteliaisuutta ja – palvelua. Kiitos hyvistä hetkistä! 

Miina Äkkijyrkän mahtisonni on mahtgipontinen johdatus aiheen vaihdokseen. 
Palveluammatteja on enemmän kuin palvelun tasosta voisi päätellä. Palvelu ei vaan jostain syystä tunnu sujuvan niin notkeasti kuin toivoisi. Palvelun tuottamisen ja vastaanottamisen tuomaa iloa, hyviä kontakteja ja mukavaa yhdessäoloa harva tuntuu arvostavan. Palveluammatissa olevalle hyvä työilmapiiri on kannustava asia. 

Sosiaalinen media kuohahtaa, kun joku kyseenalaistaa likaisten astioiden käsittelyn huoltoasemilla. Tarjotin pitää kiikuttaa omin käsin rullakkoon, joissakin paikoissa jopa edellytetään, että asiakas lajittelee likaiset kahvelit tiskikoneen koreihin. Ymmärrettävää työmaaruokaloissa ja huoltoasemilla, käsittämätöntä paikoissa, jotka mainostavat laadukasta ja herkullista tarjontaansa. 

Minulla on kolme vakituista narinan aihetta. Saatte ajatella niistä mitä haluatte, jos vain lupaatte, että ajattelette. Tiedän toistavani itseäni enkä edes lupaa lopettaa jankuttamista. 

Ensinnäkin: mitä vähemmän palvelua, sitä vähemmän työpaikkoja. Näyttää siltä, ettei ketään ole palkattu puhdistamaan pöytiä. Työpaikat maksavat, mutta niin maksaa meille veronalaisille työttömyyskin. Ongelman ratkaisemiseen tarvitaan toki asennetta myös päättäjiltä, yksin yritysten voimin se ei onnistu. 

Toiseksi: vaikka likaiset astiat on kiltisti kiikutettu pois, moni pöytä kaipaa päivän mittaan myös puhtaan rievun kosketusta. Toivottavasti ne eivät tämän huomion jälkeen ulkoista asiakkaille myös pöytien pyyhkimistä ja lattian moppaamista. Katso ensimmäinen kohta.

Kolmanneksi: miksi likaisilla astioilla ja ruoantähteillä piripintaan täyttyneet rullakot jäävät ruokapaikan tai ravintolan asiakastiloihin odottamaan hakijaansa? Ainakin tunneiksi, ellei viikoiksi: aina, jos pysähdymme tietylle asemalle, siellä ne ovat ja odottavat noutajaa. Ovatko paikassa työskentelevät niin turtuneita ympäristöönsä, etteivät näe, kuinka rullakot ja niiden likaiset astiat peittävät ikkunat ja näköalat, masentavat tunnelman ja latistavat mielikuvan kauniisti kalustetusta taukopaikasta. Vai pitäisikö epähygieenisestä näkymästä ilmoittaa terveystarkastajalle? Etuna on tietysti se, ettei ikkunoiden pesulla sitten niin kovin suurta väliä olekaan… eihän kukaan näe, ettei niistä näe läpi. 


Pengonpohjan kyläyhdistyksen kesäretkellä seikkailtiin Hyrsylän mutkaan, eikä palvelussa todellakaan ollut valittamista. Bussi kurvasi pihaan ja ensimmäinen tervehdykseen ojennettu käsi oli lähellä jo ennen kuin koko ryhmä oli selviytynyt autosta pihamaalle. Lähdimme seuraamaan viitoitettua reittiä. 


Hyrsylän mutkan talot muodostavat aikuisten puuhapuiston, jossa edetään vanhasta Langin talosta kohti 35 vuotta sitten pystytettyyn hirsilinnaan. Loppuhuipennus on senioriasukkaan tulevaisuuden talo, väljä, valkoinen ja virtaviivainen. 

Hyrsylän hirsilinna ja sen ympärille kerätyt kohteet – Langin talo ja vanhat rakennukset – ovat osa Aira Samulinin elämäntyötä.  Tästä työstä talon emäntä kertoo vierailleen, jotka pysähtyvät kahville avaraan tupaan. Lämmintä pullaa ja kahvia ruusukupeista, tunnelmaa ja eloisa kertomus pitkästä elämästä. 


Hyrsylän mutkan tarina osoittaa, miten lapsuuden muistot kantavat läpi elämän. Aira Suvion nuket ja leikit jäivät sodan jalkoihin, mutta nukkemuseon hyllyiltä ovat löytäneet turvapaikan nekin nuket, joilla kukaan ei enää leiki. 



Nykylasten pehmolelut voi heittää pesukoneeseen ja lingota kuiviksi, mutta Hyrsylän nallehuoneessa asuvat, lastuja tai olkia sisällään pitävät teddyturkit kammoavat vettä ja pesua. Siksi niiden poskea vasten kuiskutellut salaisuudet ovatkin edelleen tallessa. Sen näkee jo nappisilmien katseesta. 


Kahvihetken jälkeen lähdettiin vielä katsomaan valkoista taloa. Pengonpohjalaiset jatkoivat matkaa, Aira Samulin valmistautui ottamaan vastaan seuraavan ryhmän. 
Hyrsylän mutkan tarinat kiehtovat. 


Seniorille suunnitellut apuvälineet ja sähköiset valvontalaitteet ovat tulevaisuutta, johon on syytä asennoitua ennakkoluulottomasti. 
Onko asukas noussut vuoteestaan ja onko jääkaappia avattu, ovatko valot sammuneet – sähköinen valvonta ei korvaa inhimillistä kontaktia tai lähimmäisen valvontaa, mutta palvelee vapauttamalla voimavaroja tärkeiden tehtävien paremmalle hoitamiselle. 



Ei kommentteja: