Viides sanoilla piirretty kuva

Viides huoneentaulu, 

Aale Tynni, maailman runoilija

Aale Tynni (1913-1997) kirjoittaa siitä, millainen on maisema veden äärellä, millaista on kirkkaus, valot ja varjot. Järvi on monen runon elementti, mutta sitä ei aina edes runoissa nimeltä mainita – miksi tarvitsisikaan, ajatusten ytimessä on kokemus järvestä, vedestä. Tässä tekstissä aiheena on Kirmusjärvi, Kirmuistenjärvi, Tarinain lähde.

Kirmusjärven rannalla, Lehtiniemessä, Aale Tynni vietti elämänsä onnellisimpia aikoja, yhdessä puolisonsa Martti Haavion kanssa, yhteisenä tilana ja kielenä runous. Siinä, missä läkkiseppä kulkee niittuista rantaa, Aale Tynnin runoilijaminä peilaa tunteitaan ja tunnelmiaan järven pintaan. 

Aale Tynni on ollut paitsi lyyrikko, myös maailmanrunouden suomentaja. Eddan runot, Tuhat laulujen vuotta, Tulisen järjen aika, Shakespearen sonetit – Aale Tynni on  tuonut runojen maailman suomalaisten lukijoiden ulottuville. Siruja näistä runoista on jäänyt hänen omiinkin säkeisiinsä, niiden maailma on universaali ja samalla läheinen. 

Kirmusjärven rannalla, luisukallion kupalossa, niin kuin Reino Silvanto paikkaa kuvasi, on yksi lapsuuteni uimarannoista. Järveen liukuva kallioranta, Myllykylän yhteinen, jonka kivien sokkeloista löydettiin näkinkenkiä ja rannan kiviä. 

Viime talvena kiersin Kirmusjärven jäälle tehtyä latua ja katselin järveltä päin rantaan rakennettuja taloja ja huviloita, kaislaisia rantoja talviasussaan. Pieni Kirmunen on saanut rannoilleen monta kulttuurihistoriallisesti arvokasta paikkaa. Täällä ovat kirjoittaneet Eeva Joenpelto, Reino Silvanto, Haavion perhekunta, johon Aale Tynnikin kuului. Lokkalan huvilan nimekkäät vieraat, Emännyyskoulun kesien täysihoitolaiset, Hilja Haahti ja Aarne Anttila. 

Ylimyllyn tammi Myllyojan alkupäässä.

Kirmusjärven vedet laskevat Myllyojan kautta Lohjanjärveen, sieltä Mustionjokea pitkin Pohjanpitäjänlahteen. Sammatissa se on ennen antanut voimaa Ylimyllylle ja Alimyllylle, Lohjalla ja Mustionjoen ruukeissa on alkanut suomalainen teollisuus. 

Kirmusjärvi on osa kulttuurimaisemaa.

Myllyojan kuohuja. 

KIRMUISTENJÄRVI 

Aamu, Kirmuinen, 

järvellä leijuu usva,

repeillen, hiljaa kohoillen, 

ja tuuli vie sen pois.

Näen saarten pyöreät kuvat

vedessä hohtelemassa, täydellisesti piirrettyinä, 

ylintä kuusennirkkoansa myöten,

ja rannan tervaleppien alla vesi 

on syvän ja kuultavan vihreää. 

Uikku, pystyn kaulansa taivuttaen, 

sukeltaa, polskahtaa,

ja västäräkki,

pyrstöä viattomasti keikuttaa

laiturilla.

Salmesta alkaa 

viri ja liikkuu laajeten rantaa kohti,

tuuli yltyy, 

laineet läikähtävät ja saavat uudet värit, 

päivän värit: 

helmenharmaan,

lävitsekimaltavan kuin korentojen siivet, 

pintaa viistelevät. 

On ilta: järvi on tyyni

pilvet uivat, lumelta hohtaen,

ja vesi on läikittynyt,

kauniiksi niin kuin Caprin ympärillä:

ruiskukan väriä, orvokin ja ruusun

vieri vieressä, siellä missä 

aurinko liukuu Lammassaaren ohi

vajoten veden ja taivaan rajaan. 

Hämärä kattaa 

kaislat ja kurjenmiekat,

ja tervaleppien alla 

vesi on mustunut. 

Äkkiä yöllä 

taivaan aukko on auki

Ja maidonvalkea loiste 

laineille valahtaa – 

Selene!

Ja puut 

himmeän-harmaat vaahterat 

ja haavat joissa 

päivin on lakkaamaton viuhkan liike 

seisovat hievahtamatta, hengitystään 

pidättäen. 

Menen saunarantaan, 

ja Kirmuinen on valolla täyttynyt allas, 

syvältä-loistava.

Sieluun läikkyy 

aavistus ja valo, 

puheeksi puhkeamaton. 

Eadem nocte 

accidit ut esset luna plena –

kaislat kahahtavat, 

maasta ja järvestä nousee usva.

Aamulla jälleen 

tuulen henkäys halki maiseman: 

elämän hyöky, 

uikku ja västäräkki. 

Aale Tynni  1969