Mitä minä tiedän Itä-Saksasta ja Amerikasta ja …

Historian solmukohta

Silloin, kun kävin siellä, oli painostava, ukkosta lupaava helle. Sain pullealta univormupukuiselta tullivirkailijalta nuhteet katukauppiaalta ostetusta sateenvarjostani, ei sellaista olisi saanut Itä-Berliiniin ottaa mukaan.

Silloin, kun kävin siellä, sen nimi oli Neuvostoliitto. Siellä puhuttiin venäjää ja oltiin enimmäkseen venäläisiä. Oli talvi, kaikilla paksut palttoot.

Silloin, kun kävin Amerikassa, sen nimi oli  ja on vieläkin Yhdysvallat. Siellä puhuttiin englantia ja oltiin kaikenlaisia amerikkalaisia. Siellä oli kesä, hepeneitä jos jonkinmoisia.

Silloin kun kävin…  ja silloin… ja silloin…   Pitäisikin taas lähteä matkalle.

Mitä me tiedämme Venäjästä, ja tästä uudesta Amerikasta, joka alkoi äsken.

Jos uskoo televisiosarjoja, Amerikassa joka ilta on joku ihmisparka joutuu sarja- tai kertamurhaajan uhriksi. Onneksi on poliiseja, jotka oitis kiitävät paikalle. Pillit soivat, rautaa menee lyttyyn ja taloja kaatuu, muutama sivullinen saa lopullisen rökityksen, mutta rikokset selviävät. Saksassa kuollaan vähemmän, mutta kauniimmin, kaikkein vähiten Venäjällä…  Viime aikoina on Pohjoismaissakin alettu kuolla enemmän ja julkisemmin.  Vai olisiko se sittenkin niin, että televisiosarjat ovat kauppatavaraa ja kuolema jonkinlaista viihdettä ja että todellisuus on jotain, paljon elävämpää ja olevampaa.

Mitä me siis oikeasti tiedämme? Mistään maasta?

Ihan aina kun ei ymmärrä näitä kotimaisten poliitikkojen aivoituksiakaan. Näillä vuosirenkailla, tällä veronmaksukokemuksella ja julkisten palvelujen asiakkuuskokemuksella luulisi jo jotain hoksaavansa, mutta kun ei. Logiikka ei aina löydy.

Tunnen kaikki suomalaiset vuodenajat, saksalaisistakin muutaman. Tunnen ruotsalaista työelämää kolmen kuukauden kokemuksen verran, tunnen sveitsiläisten hoitolaitosten ajatusmaailmaa. Vuosien, vuosikymmenten takaa. Se ei ole paljon, yleistietoa ajatellen. Se tosin on pääomaa, mutta sen merkitys hupenee vauhdilla, ainakin, jos ajatellaan, että kaikki tieto entisestä auttaisi ymmärtämään jonkun maan nykytodellisuutta.

Matkoilta kertyy aina pääomaa, sillä jokainen matka ja työkomennus ja muu poikkeama rutiinista on antanut omat oppinsa. Maailmalla oppii tuntemaan itseään, valitettavasti toisinaan enemmän itseään kuin muita. Muita olisi mukava oppia tuntemaan enemmänkin.

Jotta tietäisi, mitä maailmalla ajatellaan, pitäisi pystyä asumaan ja olemaan läsnä monessa maassa samanaikaisesti, pystyä lukemaan ajatuksia monella eri kielellä ja lukemaan päivän lehdet ainakin viitenä eri kieliversiona. Ja minulle tekee päivän lehtikin välillä tiukan tukalaa.

Se, mitä minä tiedän eri maiden tilanteista ja tapahtumista, on kuulopuhetta ja suodatettua ja tulkittua. Minä istun työpöytäni ääressä, luen ruudulta, lehdestä, kirjasta ja katson televisiosta. Minä olen useimmiten täysin läsnä vain omassa todellisuudessani.

Ja juuri siksi tarvitsen tiedotusvälineitä. Minulle ne ovat tärkeitä ikkunoita maailmaan. Mieluiten sellaisia ikkunoita, jotka tulkitsevat maailmaa ja sen tapahtumia puolueettomasti, antavat tietoa, vaikka se ei olisikaan aina tiedottajan mielen mukaista. Haluan päivittää sen, minkä itsekin tiedän aikansa eläneeksi. Haluan oikeata tietoa.

Röyhkeä öykkäri on kiinni vallan kahvassa. Öykkäreistä tuskin koskaan tulee pulaa. Lajivalikoima on laaja ja lisääntyy koko ajan. Toivotaan, että maailma tasii.

Toivon silti, että tiedotusvälineet säilyttäisivät asiallisen asenteensa ja raportoisivat öykkärien tempauksista ilman, että omat vahvat tunteet sotketaan peliin. Osaan tuohtua niistä tempuista ihan ilman apuakin. Todellisella tiedolla on käyttöarvoa, vaikka se ei viihdytäkään.

Toivon myös, että tärkeät puheet tulkattaisiin tai tekstitettäisiin tai niiden sisällöstä ja esittäjistä kerrottaisiin. Toimittajien smalltalk ja juoruilu ei kuulu maailmanhistorian käännekohtiin. Jos uuden vallanpitäjän puolesta luetaan rukous, sen ajaksi voi hyviä tapoja noudattaen hiljentyä.

-  Ja niin, se sateenvarjo? Itä-Berliinissä ei satanut. Suomessa satoi, avasin varjoni. Sitten en enää saanut sitä suljettua. Huteraa tekoa. Itä-Berliini oli lujempi, mutta ei sekään ikuinen.