Proosallista

Edelleenkin on ihmisiä, joille lukeminen on perustarve. Onneksi. Onneksi, koska lukeva ihminen on ajatteleva, keskittyvä, uutta etsivä.

Mitä tekee ihminen, joka ei lue? Tyhmä kysymys, sillä en osaa vastata siihen. Viisas kysymys, sillä hyvä vastaus voisi olla avain lukemattomuuden syihin. Turha kysymys, sillä en koskaan ole saanut siihen kunnollista vastausta.

Kirjoja julkaistaan ja jotkut niistä löytävät lukijansa, jotkut markkinoinnin ansiosta, jotkut omilla ansioillaan, joskus jotkut kuin uhmalla.

Kirja on sesonkituote, jonka elinkaari näyttää lyhenevän koko ajan. Kukaan ei osta hapantunutta maitoa tai juoksettunutta kastiketta, mätänevistä tomaateista puhumattakaan. Meille lukijoille uskotellaan, että paperille painetun tekstin laita olisi samoin. Että sanat eltaantuisivat ja hajoaisivat atomeiksi ja homeitiöiksi, ellei niitä välittömästi, tuoreeltaan lueta. Kai ne kohta merkitsevät ajatuksiinkin parasta ennen -päivän.

Olen tänään ostanut kyläkirppikseltä Hemingwayn novelleja ja Kerttu-Kaarina Suosalmen romaanin. Eilen poimin kirjaston vaihtohyllystä Tito Collianderia. Jos kaikki eivät ole kuulleet näistä kirjailijoista, se voi johtua siitä, että he ovat kuolleet, eivätkä edes ihan hiljattain. Uusia teoksia he eivät ole julkaisseet vuosiin, heitä ei löydä naamakirjasta tai viihdeohjelmista ja silti he ovat edelleenkin kunnon kirjailijoita.

Ellei kyläkirppiksiä tai antikvariaatteja olisi, ei juuri olisi toivoa saada näitä opuksia omakseen. Jonkun löydöistäni voin viedä kirjaston vaihtohyllyyn, sillä kaikesta ei ole pakko tykätä, mutta ei mennä asioiden edelle. Näillä kirjoilla ei ole palautuspäivää ja niiden hinta on vaatimaton. Aarteen löytää, kun avaa kuluneet kannet ja uskaltautuu lukemaan.

Mitä kuuluu tarinalle? Sille kertomukselle, joka syntyi iltanuotiolla, kun valo sammui taivaalta ja työnteko oli lopetettava. Iltanuotiolla vanhemmat viihdyttivät toisiaan ja  opettivat nuoremmilleen elämää. Miten kohtaavat puhe ja kuunteleminen meillä, onko hetkiä, joiden aikana niin kertoja kuin kuulijakin saavat, enemmän, lääkettä sielulle ja sydämelle.

Iltanuotio on vaihtanut väriään, se on lempeä lukulamppu, väreilevä kuvaruutu, valkokangas, äänentoistolaite, estradi. Kirjoitetun tarinan julkaisuformaatti ei enää välttämättä ole yhdeltä sivultaan yhteen nidottu nippu paperia. On tarinoita, joille ääneen lukeminen sopii paremmin kuin painettu sana, esimerkiksi Karo Hämäläisen huikea Nurmi-monografia Yksin. On kertomuksia, jotka liehuttavat kaunottarien helmoja ja miehustan volankeja ja dokumentoivat kampauksia ja helminauhoja – pitäisikö ne julkaistakin glossy magazine -formaatissa?

Kertomisen rytmi on muuttunut. Verkkainen sanonta väistyy, aiheettaan soutava ja huopaava kertoja joutuu pilkkomaan lukunsa lyhyemmiksi, proosakin tavoittelee rikossarjan rytmiä. Lukijalla on kiire ja eikä kirjoittajan ole sallittu anastaa lukijalta aikaa omille ajatuksilleen  enemmän kuin on pakko, vai onko?

Kirjallisuus on luokkia, kategorioita, sarjoja, genrejä. Jokainen teos on määritelty, niin, että lukija voi valita omansa turhia riskejä ottamatta. Tämä on viihdettä, tässä hehkuu romantiikka, täällä kuristaa sielua jännitys.

Menestyneimmät tekijät pääsevät myyntilistoille, mainoksiin, maineeseen. Tässä tuskin on mitään pahaa – on helppo valita varman päälle ja lukea suosikki – ellei terävinkin kynä joskus tylsyisi ja nokkelimmatkin juonikuviot alkaisi toistaa itseään. Konstaileva monimutkaisuus voi olla taiteellista, mutta se voi myös olla konstailevaa monimutkaisuutta eikä mitään sen kummempaa. Hyvin kirjailijoita on aina enemmän kuin kuuluisia kirjailijoita ja hiljaisemmillekin soisi enemmän näkyvyyttä.

Pidän proosasta, luen mielelläni hyviä tarinoita, joissa on sanomaa. Pidän kauniista äidinkielestä ja huolella rakennetuista kirjoista. Annan mieluusti yllättää itseni. Niin proosallista tämä on.

Miksi mietin sitä, mitä luetaan tai vielä enemmän siitä, mitä ei lueta? Mitä enemmän lukijoita on, sitä enemmän kirjoja julkaistaan, sitä laveampi kirjo ja paremmat selviytymismahdollisuudet sanataiteella.

Kuvituksena näkymiä Hangosta.