Suunniteltua elämää ja tautista aikaa

Sain tehtäväksi elämäkerran toimitustyön.   

Se oli helppo lisätä suunnitelmiin. 

Kaikki alkoi lupaavasti ja järjestelmällisesti. 

Sitten elämä tuli mukaan peliin. 

 

Ensimmäinen suunnitelma oli evakuoituminen

 

Kaupunkiasunnossa alkoi pitkään valmisteltu linjasaneeraus. Tiesimme, että asuminen tulisi olemaan epämukavaa ja rauhatonta, joten päätimme lähteä maalle. Kun porat alkoivat jyristä naapureiden kylpyhuoneissa, pakattiin reppu ja muutettiin muutamaksi kuukaudeksi Sammattiin. Kirjoittaminen ja muu ajatustyö on siellä aina sujunut. 

 

Toinen suunnitelma oli puiden kaataminen 

Kun remonttiaikataulu oli saatu selville, olimme yhteydessä metsäalan ammattilaisiin. Pihamaalla on liikaa ja liian isoja puita. Leudot, vähäroutaiset talvet ja syysmyrskyt saattaisivat tehdä arvaamattomia tuhoja. 

Matti ja Vesa ottivat homman hoitaakseen ja sovittuun aikaan pihalle tuli kaksi gladiaattoria isoine koneineen.  Suunnitelmana oli kaataa kuusia ja jättää elinkelpoiset männyt. 

 

Kolmas suunnitelma oli Raunon elämäkertakirja

Sovimme siitä samaan aikaan, kun kuultiin ensimmäisiä uutisia koronasta. 

Kirjoittaminen mahtuisi mainiosti evakkoelämään, puusouvin lomaan.  Vuosirenkaita, puiden kaatuessa, vuosirenkaita elämästä. 

Samoihin aikoihin, kun Rauno lähetti ensimmäisiä aineistojaan, alkoi korona jyrätä täysillä. Emme voisi Raunon kanssa tavata, työ tehtäisiin puhelimen ja sähköpostin avulla. 

 

Koronaan emme olleet varautuneet emmekä sitä suunnitelleet. 

Silti se tuli. 

Remontin keskellä asuminen kiellettiin kokonaan, siihen olimme jo varautuneet. Yllätys oli, miten paljon meille eläkeläisille sateli kieltoja ja rajoituksia. Uusimaa eristettiin ja Ykköstien risteykseen tuli tiesulku. Tapasimme naapureita omin luvin ja harvakseltaan, juteltiin aidan yli, etäisyyksiä noudattaen. Käytiin osuuskaupassa maskit kasvoilla ja välteltiin kaikkea. 

 

Ensin ei maskeja tahtonut saada mistään ja niin ompelin niitä itse, anopin vanhasta lakanasta ja tilkkukopan aarteista. Komea lopputulos, mutta lähes täysin ilmatiivis. Ei minusta ole sairaanhoitovälineiden tekijäksi. Todistettu. 

Pihapuut kaadettiin ja pojat veivät rungot pois. Risukasoista tuli pelastus, oma puuhamaa ja turvallinen liikuntapaikka takapihalla. Päiväjärjestys vakiintui nopeasti: aamulla kuunneltiin koronauutiset, sitten isäntä lähti raivaamaan pihaa, itse vetäydyin tekstien ääreen. Iltapäivisin, kun ajatus katkeili, siirryin pihatöihin. 

 

Muonitus hoitui omin voimin, pesukone pyöri ahkerasti, vaikka parempia puseroita ei tarvittu, resupekkavermeitä vain. Ei juhlia, ei kulttuuria, ei teatteria, ei tapaamisia, pelkkä televisio. Ja sekin pömpeli kertoi vain huonoja koronauutisia ja pelotteli taudinkuvilla. Ellei uusinut uusintoja. 

 

Kun uskaltauduttiin kaupunkiin, hakemaan postit ja katsomaan työn etenemistä, tuli melkein paniikki. Ei radanvarsikaupungin Prisma ole koskaan tuntunut niin ruuhkaiselta ja hahmottomalta. Vaikka useimmilla oli maskit, vaaran tuntu oli ilmassa. Kiinalaiseen ei päässyt lounaalle, kirjastokin oli osan aikaa kiinni. 

 

Säilyimme terveinä, saimme maalla pihan siistiksi, mutta mieleen hiipi ankeus. Kun ei oikein mihinkään voinut mennä, elämästä tuli yhtäjasamaa tasapaksua olemista. Tuli vietettyä eläkepäiviä, enemmän kuin edes olisi ollut tarpeen. Pandemia venyi ja venyi. 

 

Kirja oli valopilkku ja pelastus. Aineistot kulkivat sähköpostissa ja vähitellen saatiin valmista. Pandemia ei helpottanut, mutta siihen tottui. Kirja jäi tauolle. Oli jotain, mitä odottaa. 

 

Kylpyhuoneen remontti valmistui ja käytiin kaupungissa siivoamassa työn aikana pölyyntyneitä nurkkia, pesemään keittiössä olleita astioita – miten niihinkin niin paljon pölyä tuli, vaikka kaapinovet teipattiin huolella kiinni. Poraaminen jatkui loitompana ja työ siirtyi taloyhtiön toisiin rakennuksiin, pihamaa oli yhtä kuoppaa ja kaivantoa. Palasimme maalle, rauhaan. Aloimme väsyä. 

 

Pandemian pelko muuttui hysteriasta tavalliseksi varomiseksi ja maskeja alkoi saada ja muutenkin, koronasta tuli osa arkista arkea. Välillä saatiin toivoa paremmasta, sitten tuli uusi aalto. Pääministeri kielsi menemästä mökille ja silti ne menimme, mutta ei pääministerin mökille, vaan omalle. Kukaan ei tullut tarkastamaan. 

 

Olen sopeutunut maskeihin, jotenkuten. En käytä enää käsidesiä, ellei ole pakko, mieluummin pesen kädet. Kuivuvat ne siinäkin, mutta vesi kirvelee vähemmän. Enkä edes tiedä, missä ne ensimmäiset itse tehdyt maskit ovat. 

 

Meillä on hieno kylpyhuone. Taloyhtiön pesutupa toimii taas. 

 

Ai niin, se kirja? 

Julkaisen siitä tietoja seuraavassa päivityksessä. 

Pysykää kuulolla.  

 

Vesa ja saha tauolla.