Näyttelystä mennään keskikaupungin pikaruokapaikkaan. Hygieenistä, valoisaa, avaraa, annokset tulevat ripeästi pöytään.
Muutaman pöydän päässä lounastaa itärajan takaa tullut perhe. Puhetta, naurua, eleitä ja liikettä. Välillä isäntä nousee pöydästä, käy tiskillä, vitsailee seurueelleen, viittilöi, pitää omaa kuuluvaa ja hilpeää esitystään.
Venäläinen temperamentti! Vauhdikas, hulvaton, innostuva. Äsken koettujen maalausten eloisuus palaa väkisinkin mieleen.
Me mutustamme lounasruokaa säyseinä kuin Ruokolahden eukot kirkonmäellä.
Ilja Repin (1844-1930) on suomalaisille tuttu taiteilija, melkein kuin oma mestari. Repin muutti vuonna 1900 Natalia Nordmann-Severovan luokse, tämän huvilaan Kannaksen Kuokkalaan. Vallankumouksen jälkeen Kuokkalasta tuli osa Suomea, yhteydet venäläisiin taidepiireihin katkesivat. Repin jäi Natalian kuoleman jälkeen asumaan Kuokkalaan ja vietti Penaty-huvilassa elämänsä viimeiset vuodet. Siellä on myös hänen hautansa.
 |
| Omakuva Kuokkalan ateljeessa. |
Vuonna 1970 julkaistu Ilja Repinin omaelämäkerta Mennyt aika läheinen kuvaa taiteilijan lapsuutta ja kasvua kuvataiteilijaksi. Repin kertoo Venäjän taidepiireistä ja taiteilijoista, kuvaa venäläisten elämää ja tapakulttuuria.
Suomentaja Valdemar Melanko toteaa esipuheessaan, kuinka Repin olisi voinut menestyä myös kirjailijana, niin hienoa teksti on. Hän oli suurten venäläisten taiteilijoiden aikalainen, kreivi Leo Tolstoista (1828-1910) tuli läheinen ystävä, samoin Maksin Gorkista. Aikalaisia olivat myös Gogol, Dostojevski ja Tsehov, monien muiden, meille tuntemattomammiksi jääneiden nimien muassa. Muistelmissa viehättää runsas ja kiehtova henkilögalleria - aivan samalla tavalla kuin maalauksissakin.
Ilja Repinin työt ovat hienostunein vedoin maalattuja ja tarkkaan sommiteltuja. Pelkkä taidokkuus ei selitä töiden kiinnostavuutta: kuvat kertovat tarinoita ja välillä kommentoivatkin niitä. Katsoja pääsee mukaan tapahtumaan ja tunnelmaan.
Siitä, millaista vaivaa taideteosten taustalla on, valmiit kuvat eivät kerro, niitä katsellessa eläytyy kuvaan ja tunnelmaan. Muistelmat avaavat taustoja. Monumentaalisten teosten tekeminen on edellyttänyt varainhankintaa, vaivalloista matkustamista halki laajan Venäjän, lukuisia luonnoksia ja muuta valmistelua.
Ilja Repin kertoo, miten hän ja matkakumppaninsa tapaavat Volgan lauttureita – burlakkeja. Taiteilija tutustuu heidän kohtaloihinsa ja elää hetken heidän laillaan. Taiteilijan saapuminen on tapaus. Malli oli hetken huomion keskipisteenä. Ohikulkijoiden huomiot ovat samanlaisia, joita näyttelyssä kävijätkin nyt tekevät.
Selkäni taakse kerääntyi joukko töllistelijöitä, vaeltelevia juoppoja, joista kukaan ei ollut kylästä.
- Ihmettelenpä kovasti, sanoi eräskin ääni, - tässä on sama ihminen ja tuolla sama ihminen; on siinä kummaa kerrakseen.
- Mutta hyvänen aika, näetkö sinä, veliseni! Kaikella sitä onkin tekijänsä, kaikkea sitä ihmiset keksivätkin… Hyvä Jumala, miten on näköinen, ihan elävänä seisoo kankaalla.
Mennyt aika läheinen, s. 275.
Lopulta, kun luonnokset ovat valmiit, ne pakataan suureksi rullaksi ja vaiherikkaan matkan ajan taiteilija pelkää töidensä puolesta, ne tuntuivat olevan alituisessa vaarassa pudota veteen tai muuten tuhoutua – on kiire päästä ison kankaan luokse, maalaamaan lopullista työtä.
Näyttely etenee lähes kronologisesti, varhaistöistä suuriin mestariteoksiin. Oheisteksteissä kerrotaan taiteilijan töistä ja elämän vaiheista. Piirustuksille on omistettu oma salinsa, arkoja papereita hellivin valoin.
Suurista mestariteoksista ovat mukana tärkeimmät. Volgan lauttureiden, burlakkien ohella mukana on vauhdikas Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille, monta tarinaa kertova Ristisaatto Kurskin kuvernementissa.
Keisari Aleksanteri III ottaa vastaan pitäjänvanhimmat Petrovskin palatsin pihassa Moskovassa on ryhmämuotokuvista suurimpia, tsaarin tilaustyö. Ilja Repin on kuvannut pitäjänvanhimpien kasvot ja ilmeet, kertoen heidän suhtautumisestaan keisariin. Sommitelman keskellä, kirkkaassa vastavalossa on keisarin hahmo, sommittelussa on jotain sakraalista.
Maalauksen ohella Aleksanteri III:n kuvassa huomio kiintyy kehykseen. Kehykseen on koottu eri alueiden vaakunoita, se toimii eräänlaisena kuvatekstinä ja selityksenä taulun aiheelle. Samalla kehys itsessäänkin on taideteos.
Taidenäyttelyissä ja museoissa seikkaillessani mietin muutenkin usein, pitääkö kehys ottaa kuvaan mukaan vai riittääkö pelkkä maalauksen kuva, kehys pois rajattuna. Kehyksen ottaminen kuvaan mukaan paljastaa armottomasti, ettei pieni mummi aina saa täysin virheetöntä kuvaa aikaan, nelikulmioista tulee aika usein suunnikkaita. Toisaalta, kehys antaa mielikuvaa maalauksen mittasuhteista, valokuvissa kaikki ovat helposti saman kokoisia.
Mielestäni kehys on silti tärkeä, se kertoo maalaukseen liittyvästä kulttuurista ja tyylikausista, ehkä myös taiteilijan arvostuksesta. Onko kehys teoksen alkuperäinen tai myöhemmin lisätty, sitä ei koskaan kerrota.
Oman sävynsä antavat taidemuseon seinät. Ateneumissa on mustia, tumman harmaita, sinisiä ja burgundinpunaisia pintoja, joilta hyvin valaistut kuvat nousevat esiin, kehysten taidokkuus korostuu.
Ensimmäistä salia hallitsee suurikokoinen Sadko vedenalaisessa valtakunnassa. Sen rinnalla on pienempiä, opiskeluaikaan ja uran alkuun liittyviä maalauksia.
Nainen, joka leikkii sateenvarjon kanssa vie ajatukset tunnettuun novelliin. Pienen maalauksen tunnelma on Tsehovia, ehdottomasti.
Kerrottiin, että rantakadulle oli ilmestynyt uusi henkilö: nainen, joka kulkee koiran kanssa. – – – Ja sitten hän näki tuon naisen kaupungin puistossa ja esplanadilla useita kertoja päivässä. Nainen käveli yksin sama barettilakki päässä ja sama valkoinen koira mukanaan. Kukaan ei tiennyt hänen nimeään, minkävuoksi hän sai olla yksinkertaisesti vain: "nainen, joka kulkee koiran kanssa".
Anton Tsehov: Nainen ja sylikoira, 1899, suom. Reino Silvanto.
Ilja Repin on muotokuvien mestari. Näyttelysalien läpi kulkiessa kohtaa monta katsetta: viisasta, kärsivää, onnellista. Isällisen arvokas Ivan Turgenev, viimeistä porttia lähestyvä Modest Mugsorsk, monet muut 1800-luvun venäläisen kulttuurin avainhenkilöt, joita valitettavan huonosti tunnen.
Katseet kertovat, avoimet, tutkivat, ymmärtävät silmäparit, väsyneet ja uteliaat ilmeet.
 |
| Ranskassa maalattu pieni kalastajatyttö. |
Ilja Repin kuvaa perhettään, lapsiaan ja nuorta vaimoaan. Perheenäiti on välillä väsynyt, lapsilla riittää energiaa. Tytär on hilpeä Pyryharakka, poika suloinen pienokainen.
Ilja Repin on maalannut myös useita omakuvia. Hän on ulkoasustaan tietoinen, tyylikäs herrasmies, joka ateljeesta otetussa kuvassa poseeraa huoliteltu puku päällään, valkoisessa paidassa ja solmiossa.
 |
| Leo Tolstoi on vetäytynyt rukoilemaan Jasjana Poljanan metsässä. |
Läheisin kaikista malleista on Leo Tolstoi. Ilja Repin kertoo muistelmissaan tavanneensa kreivi Leo Tolstoin ensimmäisen kerran Moskovassa 1880.
Istuimme tammipöytäni ääreen ja tuntui kuin hän olisi vain jatkanut kauan sitten aloittamaansa saarnaa siitä, miten tavattoman välinpitämättömästi me suhtaudumme elämän kaikkiin kauheuksiin. Me olemme niihin niin tottuneet ettemme huomaa niitä. Olemme sopeutuneet ja jatkamme elämistämme edeten rikollisesti inhottavalla riettauden tiellämme. Mennyt aika läheinen, s. 235.
Taiteilijoista tulee ystävät, Moskovan aikanaan Tolstoi ja Repin tekevät päivittäin pitkiä kävelyretkiä kaupungille, puhuen koko ajan elämästä. Kun Tolstoi muuttaa Jasnaja Poljanaan, tapaamisia on harvemmin, Repin tekee vierailuja Jasjana Poljanaan, ratsastaa isäntänsä kanssa kartanon mailla, käy pitkiä, syvällisiä keskusteluja.
Vuosien kuluessa Leo Tolstoi luopuu kaikesta maallisesta koreudestaan, elää yksinkertaista elämää ja tarttuu raskaisiinkin maatöihin. Hän on 1890-luvun nälänhädän hyväntekijä, kartanon väen tukija.
Ilja Repin on maalannut Leo Tolstoista useita muotokuvia. Niitä on esillä myös Ateneumin näyttelyssä.
Ateneumin Ilja Repin-näyttelyä voi moittia vain yhdestä asiasta: lippujen saaminen on vaikeaa, sisäänpääsy onnistuu vain jonottamalla. Näyttelyn aukioloaikoja on pidennetty, mutta näyttelyn päättymispäivä on edelleen takarajana.
Syy ei ole museon, vaan pandemian. Näyttelytilan valvojat ja muu henkilökunta tekevät parhaansa, vierailu sujuu joustavasti ja tyylikkäästi. Vierailun kestoksi on annettu suositus, yksi tunti, riittää juuri ja juuri, nopeammin ei saleja voisi kiertää.
On helppo katsoa, vaikeampi nähdä. Kuvien virtaan haluaisi palata. Näin komeaa katsausta Ilja Repinin taiteeseen tuskin lähiaikoina saadaan nähdä.
Ateneum on julkaissut näyttelyä täydentävän, komean kuvateoksen, jonka suomenkielinen painos on tätä kirjoittaessa loppuunmyyty. Uusi painos on luvattu näyttelyn viimeisten päivien aikaan, toivottavasti. Vaikka paraskaan painotyö ei koskaan voi toistaa alkuperäisten töiden kaikkia sävyjä, hyvällä taidekirjalla on tehtävänsä.
Näyttelykirjaa odotellessa oman elämyksen täydentäjinä ja lähteenä ovat olleet Ateneumin verkkosivut sekä Ilja Repinin muistelmateos Mennyt aika läheinen. Kirja tuntuu edelleen kiehtovalta ja värikkäältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti