Jokainen auringonlasku uudistaa pilvien ja järven liiton. Päivän
hehku vaihtuu ruskoon, tummuu lyhyen yön ajaksi, tuulessa aamusta iltaan elävä
järvenselkä lepää ja asettuu ennen yötä hiljaiseksi lakeudeksi.
Maailman tapahtumat ovat raju kontrasti mökkirannassa
lipuville väripinnoille. Uutisvirta ei tyynny, vaan tulvii väkivaltaa, verta,
kyyneliä ja kärsimystä. Tekoja, joiden taustalla olevia mekanismeja on maailmaa
sivummalta tarkkailevan vaikea ymmärtää.
Oikeamieliset puhuvat, sanoillaan ja teoillaan. Ne, joilla on
hallussaan puhtain tieto ja viisaus. Ne, jotka ovat ottaneet haltuunsa oikeuden
tuomita tutkimatta, katsomatta, pyytämättä ja pelkäämättä. Tukena ja taustana
ainoa oikea oppi, kirkkain aate, puhtain lippu. Kiistaton todiste siitä, että
oikeassa olevalla on myös oikeutus teoilleen, julmimmillekin.
Puhutaan siiloutumisesta: oikeamielisten ryhmän jäsenet
elävät oman totuutensa keskellä, vahvistavat sitä ja lujittavat jäsentensä
tahtoa. Vuorovaikutus kapeutuu, kontrasti meidän ja muiden välillä alkaa
näyttää yhä suuremmalta. Eikä näitä siiloja ole vain kaukomailla, pelkään, että
niitä on kaikkialla. Epäilen myös, että vain puhe siiloista on uusi oivallus:
klikkejä ja itseriittoisia ryhmiä on aina ollut, kaikkialla. Kattavan
viestintätekniikan maailmassa ne saavat enemmän julkisuutta ja huomiota kuin
ansaitsisivat.
Aseita on enemmän kuin otsikoista voisi päätellä, ammuksista
ankarasti lausuttuihin sanoihin. Kaikki aseet, sanatkin, voivat olla
kohtalokkaita. Yhden uhrin lisäksi tulee kymmeniä muita, sillä haavoitetulla on
aina perheensä ja lähipiirinsä. Se, joka tuomitsee ja satuttaa, satuttaa aina
väistämättä myös viattomia. On tietysti tekoja, joista tuleekin saada
rangaistus, mutta miksi joku syyllistyy rangaistavaan tekoon vain siksi, että
toinen ihminen on erilainen, ajattelee tai uskoo toisin?
Pelko kulkee väkivallan kintereillä ja muuttaa hyvätkin
kohtaamiset varovaisiksi ja varautuneiksi. Miten vastaan pyytäjälle, miten
suhtaudun, kun minua puhutellaan. Väkivalta kovertaa luottamusta lähimmäiseen. Onko
oikeassa oleminen todellista vai vain väkivallan enne? Lähimmäisenrakkauden vaikein
osa on rakastaminen. Rakastaminen yli ennakkoluulojen, pelon ja inhon.
Olisi niin paljon helpompi kirjoittaa rauhan maailmasta,
unohtaa kontrastit ja ahdistavat uutiset. Luoda tunnetta ja hehkuttaa
tunnelmaa.
Aamulla veden pinta herää, heijastaa pilviä ja valoa. Sorsaperhe
suunnistaa vastarantaan ja jättää jälkeensä kimmeltävän vanan veden pintaan.
Niin nopean, että kameralla ei ehdi tavoittaa.
Hyvät hetket ovat hauraita, nopeasti katoavia. Niissä on
toivoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti