tiistai 26. tammikuuta 2016

Ajatusten kenkäheinät


Hyvä kenkäheinä on vahvan vihreää ja sileää. Se pitää lämpimänä, suojaa ja antaa pehmoisen askeleen. Hyvä kenkäheinä lienee ekologisin tuote, johon ihminen voi pukeutua.

Mieleen tarttuva teksti on kuin kenkäheinä ajatukselle, se lämmittää, vaimentaa kovaa todellisuutta ja siivittää.

Tutustuin Lapinmaahan ensimmäisen aikuisten ihmisten työni kautta. Tuntemattomasta maasta ja sen kansasta piti koota tietoa ja oppia tarinat. Oppaakseni, onnekseni, ponnahti kirjaston hyllystä Samuli Paulaharju. Luin kuvauksia ja kertomuksia, muisteluksia. Tutkin kirjojen yhteydessä olevia sanastoja ja sananselityksiä. Moni paikannimi ja käsite sai luontevan selityksensä.

Paulaharjun ihmiset elävät luonnon rytmissä, lähellä metsää ja vuodenaikojen vaihtelua. Lapinmies, usein vailla virallista nimeä, rakentaa ja korjaa eloa vesiltä ja suurilta selkosilta. Myyttisimmillään Paulaharju on Tunturien yöpuolta kuvatessaan – miten olisi eepikon ura voinutkaan jatkua, jos ymmärtämätön kritiikki ei olisi säikäyttänyt.

Paulaharjun kirjoja on kertynyt ja kertyy omaan hyllyyn epäsäännöllisen säännöllisesti. Nykyään niitä voi lukea myös verkossa, mutta tunne ei ole sama kuin kansiltaan virttyneissä Lapin muisteluksissa. Suomen Lapin ohella Paulaharju on kuvannut elämää Ruotsin puolella ja lakeuksilla. Kun Härmän mummat pääsevät kirjan sivuille, heihin kiintyy niin kuin isoäitiinsä.


Jos Paulaharju on tieteellinen, runollisesti kuvaileva ja seesteisissä menneen ajan tunnelmissa viipyvä kirjoittaja, Mukka oli toista maata. Upeaa kieltä, mutta myös ihmisiä, joiden elämä tuntuu olevan yhtä lähellä luonnonkiertoa kuin laajoissa metsissä ja tuntureilla asuvien puolivillien porojen ja muiden eläinten. Kiimaa, kuolemaa, elämää, syntymän ja kuoleman näytelmiä. Vangitsevia lukukokemuksia ihmiselle, joka juuri oli tavannut ensimmäiset tunturinsa. 

En aikanaan kyseenalaistanut enkä kysellyt, vaikka myöhemmin eroavaisuudet Paulaharjun seesteisten tietäjien ja oman kulttuurinsa arvokkaiden edustajien välillä olivatkin selkeästi nähtävissä. Ihmisen erilaiset särmät kuvataan, vaihtuvassa valossa.
Miten liian varhain lähtenyt Mukka asemoituu tähän aikaan? Vieläkö mestaria arvostetaan – joko taitavaa sanankäyttäjää osataan lukea oikein? Kuka on Mukan seuraaja?

Kuva Lapista ja lappilaisesta ihmisestä on monelle vieläkin kuva entisestä. Tumman tunturiyön tarina, maassa, jossa velhot hallitsevat ihmismieltä. Kertomus on yhä salaperäinen ja arvaamaton kuin revontulten loimu.

Urbaani Lappi on haasteellinen kuvattava. Kehitys ei ole pysähtynyt, nykyaika on läsnä Rovaniemen raitilla, kun nuoren Jari Tervon sankarit sekoilevat, sotkevat asiansa ja elämänsä. Lapin lumoa – ehkä, mutta enemmän tarkkaa ajan ja ihmisten kuvaa. Kenkäheinää? Nämä sankarit kiskovat jalkoihinsa tennissukat ja lenkkarit, ovat ainakin siinä lähempänä meitä etelän kasvatteja – vai eikö sittenkään?

Kun sileä kenkäheinä on Katja Ketun ajatus ja kieli. Sanoja, jotka kuvittavat tapahtumia Jäämeren rannalta Siperiaan. Olisi ehkä väärin leimata hänet lappilaiseksi kirjoittajaksi – sillä tämä teksti ei tottele mitään leimaa eikä alistu luokitteluihin. Katja Ketun teemat syleilevät maailmoja eivätkä suostu kunnioittamaan rajoja.

Sanojen runsaus, kielen ilmeikkyys, verbaaliset löytöretket saavat aikaan sen, että lukeminen etenee hitaasti, on luettava sanoja, risteileviä ja mutkittelevia juonia ja tutkittava ihmisiä. Jännite kantaa ensimmäiseltä sivulta loppuriveille asti, ei näitä kesken voi jättää. Tunnistan Paulaharjun kielen ja sanojen kauneuden, mutta tavoitan myös mukkalaisen vimman ja kiiman. Tunnistan jatkumon, jossa tarinat versovat yhä rohkeampina.

Juuriaan ei Katja Kettu kiellä. Siksi legendat ja todellisuus sekoittuvat maagisella tavalla toisiinsa, siksi puhe on ilmeikästä ja ihmiset ankaran luonnon kasvattamia.

Lappi elää kirjoissa, sävykkäänä ja elinvoimaisena. Lappi tulee kirjallisuuteen, uudistuvana. Eikä se koskaan ole pois lähtenytkään.


Kuvissa on mukana Ernst Mankerin kirjoittama ja muun muassa Åke Gustafssonin kuvittama upea De åtta årstidernas folk. Julkaisuvuosi on 1974, kirja on ollut saatavissa myös suomenkielisenä. 




Ei kommentteja: