Tämä on se vuodenaika, jolloin viisaat sedät ja tädit
nostavat sormen pystyyn ja komentavat meitä kaikkia muita karttamaan turhaa
kulutusta ja mässäilyä ja ylenpalttisia lahjaostoksia ja yli varojensa elämistä
ja ties mitä muuta. Marketeissa ja ruuhkassa koetaan kulutushysterian korkein
aste, sitä siis karttakaamme. Kiitos huolenpidosta.
Suomalainen joulu on täynnä hyviä ruokaperinteitä. Yhteistä
kaikille vanhoille, perinteisille jouluherkuille on pitkä valmistusaika, tuhti
ravitsevuus ja hyvä säilyvyys. Kun varaat reilusti joulumuonaa,
syötävää riittää melkein loppiaiseen asti. Niin pitkään, että kärsivällisinkin nykyperhe
kyllästyy.
Entisaikaan jouluruokien riittäminen oli onni. Vaatimattoman
arjen keskellä joulun runsaus oli juhlava elämys. Kun joulusta päästiin,
vastassa saattoi olla karu kevät, tarkkaan käytettävät varastot ja niukat
ruokavarat.
Supermarketin ja pakastimen keksimisen jälkeen tilanne on
muuttunut.
Jos haluaa valmistaa vaikkapa vain jouluaterian
kevytversion, kaupassa on käytävä ja nopeimmin pilaantuvat ainekset on
hankittava vasta viimetingassa. Näyttää tungeksimiselta ja mässäilyyn
varautumiselta, mutta saattaa oikeasti olla vain järkevää huushollia. Enkä
tiedä muuta menetelmää, jolla saisi jääkaapin kapasiteetin riittämään joulun
valmistelun aikana, varsinkin kun Taivaan Isän iso pakastin pihan perällä on sitkeästi
plussalla. Ei isoa jääkaappia voi hankkia vain yhtä vuotuista pyhää varten.
Ruokakulttuurin muutos näkyy jokapäiväisessä ostoslistassa,
kodin tavaroiden käyttökulttuurin muutos pölyisinä täyteen pakattuina kaappeina.
Ainakin keski-ikäisissä perheissä.
Nuoren morsiamen oppaissa oli tapana luetella, kuinka paljon
liinavaatteita, astioita ja muuta maallista hyvää nuoressa perheessä piti
vähintään olla. Pienin mittayksikkö oli tusina. Niin ja niin monta tusinaa
lakanoita ja astiapyyhkeitä ja kasvopyyhkeitä ja käsipyyhkeitä ja niin
edelleen. Pyykkiä pestiin parhaassa (pahimmassa) tapauksessa kerran vuodessa,
keväthankien aikaan ja tyykitavaraa piti olla riittävästi. Kaikki mankeloitiin,
sillä mankeloitu vei vähemmän tilaa ja säilyi paremmin puhtaan tuntuisena.
Kahvikuppeja piti olla paljon, mutta kahvikupit olivat
pieniä, sillä kahvi oli arvokasta, ei sitä kuulunut huolettomasti holvata.
Pieni kermanekka ja vadit pakkopullalle ja muille, etteivät ahmineet liikaa
kalliita kakkuja.
Pesukone pyörittää likaiset lakanat, on lupa vaihtaa vaikka
joka viikko ja useamminkin. Mankeli pyörii yhä harvemmin, vaikka mankeloitu
lakana ihanan sileä onkin. Astioista pestään käsin vain parhaat kristallit ja
muutamat teflonit, astiapyyhkeitä ei tusinoittain kannata hankkia. Peseytyminen
on suihkussa käymistä eikä pientä kasvopyyhettä muista kukaan. Kahvi juodaan reilunkokoisesta
mukista ja pikkukupit keräävät pölyä perhejuhlien välisen ajan.
Kukaan ei enää sano, montako kauniisti nimikoitua liinaa
morsiamella pitää kapioissaan olla. Morsiamen oppaatkin taitavat keskittyä
siihen, miten avioliiton saa kestämään ja säilymään.
Turhaa kulutusta? Turhaa tavaraa? Elämää,
mieluumminkin. Täpötäysi kaappi on
täynnä entistä elämää, suvun ja perheen historiaa. Raivataan kaapit kuntoon,
kun kevät koittaa ja tavarat voi kantaa ulos aurinkoon, ravistella pölyt pois
ja päättää pää kylmänä, mikä jää, mikä lähtee. Ja mikä kokee uuden elämän, niin
kuin otsikkokuvan pussilakanat. Niissä yhdistyvät vanhat ikkunaverhot ja vielä
vanhemmat kapiot.
Toivon kaikille joulun keskellä ahertaville suhteellisuuden
tajua ja toisten kunnioittamista.