Juhla, taivainen

Puhtaimmat siivet

Puhtoisin viesti

Taivainen laulu.

Sydämen avaa

Sanoma rakkain

Taivainen lahja.

Ennustus tuttu

Todeksi muuttuu

Taivainen joulu.

Sielujen tiellä

Yksin ei kukaan

Taivainen turva.

Tässä iässä sitä

Kirjeenvaihtaja Keski-Euroopasta viestitti vatsavaivoista. Puolison silmäongelmat sen sentään oli saatu hoidettua.

Kirjeenvaihtaja Suomen puolella oli saanut ärhäkän kröhän, joka laajeni keuhkoputkiin asti.

Olenkohan minä – ja onkohan minun ystäväjoukkoni siinä iässä?

Ei siitä niin kamalan kauan ole, kun sairauksista puhuminen oli puistattavin mahdollinen tapa vaihtaa kuulumisia ystävien kanssa. Omista krempoistaan puhuva tuntui itsekeskeiseltä ja omahyväiseltä. Nyt olen syyllistynyt siihen itsekin. Voi minua! Anteeksi!

Olen kirjoittanut viimeaikaisesta vaivasta kyllästymiseen asti, jopa blogissakin. Yhtenä perusteluna on ollut arvio siitä, että jos itse kerron tilanteesta, juorut pysyvät aisoissa. Toisena ehkä vähän teeskenteleväkin ajatus, etteivät blogia kuitenkaan lue kuin kiinnostuneet… Onhan siitä ollut puhettakin.

Sairauksien käsittely on taitolaji.

- Ai, sinullakin on ollut, voi tiedätkö, silläjasilläkin oli. Ja sitten tuli ihan kamala jälkitauti, eivät meinanneet lääkäritkään…  Kyllä kunnon kumminkaima aina yhden mummelin pikkukivut päihittää! Täältä pesee! Minä tiedän! Oikeasti olen kiitollinen siitä, että jälkitautien määrä on pysynyt  kohtuudessa.

- Ai jaa, sinulla onkin ollut niin paljon stressiä, sekin ja sekin ja se…  Kyllä minä tiedän (ja loput sulavasti arvaan)!  

Niinpä. Juuri niin, mutta ei ehkä sittenkään. Useimmat oikeista työtehtävistäni ovat sellaisia, joihin liittyy määritelty tai määrittelemätön vaitiolovelvollisuus. Keskeneräisistä töistä on parempi olla puhumatta, valmiiksi saatuihin on usein jo itsekin niin kyllästynyt, ettei huvita. Jos stressiä on oikeasti ollut, nimimerkki utelias  ei taustoja tiedä.

- Ai vai niin, no oletko sinä nyt varmasti kunnossa. Entä jos talutan…  (Näpit irti!!!) Kiitos, mutta parempi olisi, jos itse saisin...

Jos siis haluaa puhua vaivoistaan, voi olla varma, että joku tietää vielä hurjemman tapauksen ja joku toinen menee siitäkin yli. Kansanparantaja-amatööreistä puhumattakaan. Kiusallista.

Piintynyt tupakkamies oli tehnyt lakon jos vuosia sitten, mutta valitti, että tupakka oli mennyt luihin. Aina kun lähti kotoa, sitä vaistomaisesti koputteli takintaskujen tienoot ja varmisti, että aski ja tikut ovat mukana, vaikka niitä ei vuosiin ollut tarvittukaan.  

Sairastaminen voi mennä luihin. Kipeää jalkaa varoo senkin jälkeen, kun käveleminen jo sujuu. Sairastamisesta voi tulla ainoa ja hallitseva puheenaihe, ellei pidä varaansa. Mikään ei kuulosta niin itsekeskeiseltä kuin ruikutus. Eikä mihinkään ole niin helppo lipsahtaa kuin itsesääliin. Tässä iässä se onnistuu yllättävän helposti.

Ohimenevä riesa on ohimenevä riesa, jota ei tee mieli muistella, kun tilanne on normalisoitunut. Krooniset sairaudet ovat asia erikseen, niillä on omat sääntönsä ja lakinsa.

Normalisoitumisen tunne on tällä hetkellä todella vahva.

Niin, että mitä sinä viimeksi oletkaan lukenut?

Minä luin muutama viikko sitten Jari Tervon Matriarkan, olihan se ihan ok, kielivirtuoosi tämä mies ehdottomasti on, mutta jotenkin tuli mieleen ne ihan ensimmäiset Tervot ja hullut Rovaniemen pikkuroistot ja isommat. Ja nyt on menossa Katja Ketun Hitsaaja, osaa se tyttö kirjoittaa. Sen huomaa vielä tässäkin iässä.

Niin, että mitä sinä olitkaan harrastanut?

Valaise, liekki

Valaise, liekki

Lämmitä, liekki 

Ilta jo tummenee. 

Hohda ja säteile,

Sydämet aukaise 

Juhla pian lähenee.

Tähtien kulta 

Hankien hopea

Lahjana aitona loistelee. 

Neljäs adventti

Kynttilät syttyvät

Loistavat lempeät

Tähtien tuttavat

Joulusta kertovat.

Kauneinta Joulussa

Parhainta Joulussa

Juhlassa parhaassa

Loisteessa aidossa

Muistot on kohdata,

Rauhaan taas palata!

Kolme arkista kertomusta ennustamisesta

Jostain syystä se oli keltainen. Keltainen päältä, tavallinen sisältä. Edellisen tai sitä edellisen asukkaan hankkima kotimainen laatukone.

Oli jouluvalmistelujen aika ja melkein viimeinen tilaisuus käydä rauhassa ostoksilla. Kuopus oli vaunuissa köllöttelevä vauva ja esikoisella viimeinen iltapäivä leikkikoulussa ennen joululomaa. Ostoksille siis, tavarat mahtuisivat vaunun koriin ja tehokkaasti asiat hoitaen voisin hankkia lahjoja ilman, että utelias melkein kolmenvanha huomaisikaan.

Kauppoihin toki päästiin, mutta lelukaupan ja tavaratalon asemesta iltapäivä hurahti kylän sähköliikkeissä, silloin niitä vielä onneksi oli. Vanha keltainen palvelija oli aamulla kyllästynyt uusiin omistajiin ja lakannut toimimasta.

Alkoi olla kiire löytää uusi ja kaapistossa olevaan tilaan mitoiltaan sopiva pakastin. Aamulla en vielä ollut marjarasioiden kohtalosta tolkuttoman huolestunut, sillä pakkasta oli 14 asetta. Illansuussa, kun uusi pakastin tuotiin taloon, oli jo melkein suoja. Sain viime hetkellä kohmeiset säilykkeet turvaan.

Miten ne muut ostokset hoidettiin? Jotenkin, kai.

*****

Se ei juuri koskaan komeroon asti ehtinyt. Se seisoi melkein aina eteisessä ja aloimme nimittää sitä adjutantiksi, vaikka se oikeasti olikin tavallinen pölynimuri.

Lasten sisään tuomat hiekat (myös mustana jouluna) oli viisainta imaista heti pois eikä odottaa, että ne kulkeutuisivat jaloissa kaikkialle. 

Jouluaatonaaton imurointisessiota säesti outo ääni ja kaamea haju. Hyvä, ettei pahempaa.

Siellä, missä nyt on lääkärikeskuksen toimipiste, oli silloin vielä koneliike, jossa jouluruuhkan jäljiltä tarjolla enää vain yksi kelvollinen perhekäyttöön sopiva imuri. Varasto oli tyhjä eikä uudesta kuormasta toivoakaan ennen vuodenvaihdetta.

Teimme kaupat pikavauhtia ja ryntäsimme kotiin jatkamaan joulusiivouksen tekemistä. 

Lapset olivat olleet kotona kiltisti.

Siitä imurista tuli ihan kelvollinen adjutantti. Se on ollut siivouskomerossakin, sillä lapset ovat kasvaneet ja oppineet pyyhkimään jalkansa.

*****

Vatkasin ja vaivasin taikinoita, vispasin kakkuja ja huushollin jokainen pilkkumi oli käytössä ja kaikki vispilät ja kaapimet suttuisia. Hilmalla riittäisi hommaa, kunhan ehtisin sen ladata täyteen ja käynnistää. 

Esikoisen lakkiaisiin oli pari päivää aikaa.  Isäntä oli työmatkalla ja palaisi kotiin juhlan aattona.

Sodanjälkeisinä vuosina oli tavallista, että maalaistytöt pääsivät kaupunkikulttuurin makuun ja oppivat työntekoa pestautumalla kotiapulaiseksi. Nykyään piikalikan tehtäviin pitää kysellä apua koneliikkeestä – joita niitäkin on yhä harvemmassa.

Meillä oli Hilma, ainoa apulainen, joka meillä jaksaa pitää tiskit kurissa ja palvella nurkumatta, vuoroja laskematta.

Olihan se jo iällä, mutta kuka olisi arvannut, että sen aika tulisi täyteen juuri ennen suurta perhejuhlaa. 

Onneksi tuore ylioppilas oli saanut ajokortin. Seikkailimme koneliikkeissä - joita alkoi olla yhä harvemmassa ja uusi tiskari hankittiin. Se tuotiin päivää ennen lakkiaisia ja arvaatte kai, mitä isäntä teki heti työmatkalta tultuaan. Juuri niin, värkkäili putket ja letkut paikoilleen.

Oli helpottavaa tietää, että pilkkumit ja muut kupit saadaan puhtaiksi juuri ennen juhlaa. 

*****

Kodinkoneilla on ajantaju. Ne osaavat ennustaa ja päättävät mennä lakkoon tai irtisanoutua kokonaan juuri silloin, kun tilanne vaatisi ahkeruutta ja nöyrää palvelumieltä.

Tampereen kirjeenvaihtaja raportoi jääkaappinsa simahtamisesta: apua on tulossa, joulu pelastuu, jouluruokia ei tarvitse evakuoida parvekkeelle.

Sukulaiset Helsingistä viestittivät tarvitsevansa uuden pesukoneen, edellinen sanoi sopimuksen irti. Juurikin jouluksi, tietysti.

Onhan näitä, ennustuskoneita, meilläkin tullut vastaan. Muitakin kuin nämä kolme. Mutta kun nyt eletään juhla-aikaa…

Huom. Kuvituksena olevalla pesukoneella ei ole mitään tekemistä jutussa mainittujen täysinpalvelleiden rakkineiden kanssa.

Perhejoulun virheetön suorittaminen

On taas SE aika. Perhejoulu vaanii nurkan takana, oletko varmasti valmis? Tarkistetaan nyt vielä. Siis: joku Joulu-niminen on nyt tulossa, meillekin, teillekin, heillekin.

Ei ihme, että Muumipeikkoakin pelotti, Taikatalven tuoksinassa. Talviuninen peikko sai shokkiherätyksen jouluhössöilyyn, jossa kaikilla oli kauhea paniikki päällä.

Valmistelut piti aloittaa jo ????kuussa. Tai vähän aikaisemmin. 

Keväällä piti istuttaa perunat (imelletty perunalaatikko), lantunsiemenet (lanttulaatikko), porkkanat (porkkanalaatikko), herneet (herneet), sinapinsiemenet (sinappi), riisit (riisipuuro ja viktuuriakiisseli), luumut (väskynäsoppa) ja mitä vielä?

Teurastaa sika ja laittaa takajalka suolaveteen lillumaan, eikö niin? Ja sitten liottaa suolaa pois ennen paistamista? Ja mitä niille muille ruhonosille pitikään tehdä?

Nykyaikainen versio lienee se, että herkkukinkku tilataan heti pyhäinpäivän jälkeen ja laatikot valmistellaan pakastimeen viimeistään ensimmäisenä adventtina… Niin että varmasti on, ja kaikille riittää. Varautumista jaksetaan hehkuttaa. Ehkä siihen todellakin on syynsä?

Tässä maankolkassa kaupat ovat auki aamusta iltaan ja ahneimmat koko yön ja ylimääräistä riittää roskistettavaksi asti. Varautumista arvostetaan maailmassa, jossa sinkkutalouksien määrä ylittää kohta kahden hengen kotitalouksien määrän, perheistä puhumattakaan. Voihan lumimyrsky tulla ja jumittaa liikenteen tai trooppinen hurrikaani vesittää kadut tai heinäsirkkalauma rouskuttaa suihinsa pienimmätkin näreet. Uhkakuvien maalaaminen kun on meilläpäin kansallisurheilua. 

Talo siivotaan, siis jynssätään lattiasta kattoon ja päinvastoin, myötä- ja vastapäivään. Uuninpankko ripsotaan katajaluudalla ja ikkunoihin asetetaan puhtaat uutimet.

Joulukuun alusta meitä muistutetaan, kannustetaan, kehotetaan ja vähitellen iloinen opastus  muuttuu painostukseksi. Naistenlehdissä, mainoksissa, mediassa. Jalo tavoite on aito perhejoulu, näköisjuhla, jonka jokainen piirto on tarkka 1:1 jäljennös fiktiivisen isoäidin joulusta. Suoritus, josta palkitaan tiskivuorella, uupumuksella ja mitä-ihmettä-minä-näilläkin-hitsin-pöperönjämillä-teen -oireyhtymällä.

Monena jouluna etsin keittokirjan välistä äidin laatiman muistilistan. Se muistutti äidistä, vaikka äiti oli jo poissa. Se antoi rungon joululle, jonka valmistin paitsi perheelle, myös iäkkäille läheisille. Joukkue, joka ei koskaan ole ollut suurensuuri, on pienentynyt, lapset ovat omillaan, rakkaat jouluvieraat poissa. Joulun valmistelu enää ole kokkaamisesta kiinni.

Listaa en enää tarvitse, ainakaan ostoslistan tukena. Ne jouluherkut, joita todella haluan maistella, ovat kyllä mielessä, ei niitä niin monta ole. Ne joulun rakkaat esineet ja muistot, jotka haluan nostaa esiin, ovat kyllä tiedossa.

Rakastan joulua, mutta tärkeintä lienee sittenkin kiireetön rauha, yhdessäolo, muistot.

Ei perhejoulun virheettömään suorittamiseen ihan niin paljon tarvita.

Välillä saa olla ja lepuuttaa jalkoja, käsiä, ajatuksia, sielua.

Vaikka meille ihan jotain muuta uskotellaankin.

Rauhaisaa jouluvalmistelujen aikaa!