Monien muiden tavoin kuljen ohitsenne joka kerta, kun olen
astumassa kirkkoon.
Hiljaisia kohtaamisia yli vuosikymmenten. Kun katseeni osuu
kivipaateen, johon Teidän nimenne on hakattu ja kultaisin kirjaimin
kaunistettu, mietin, millainen mahtoi olla kappeliseurakunnan palvelijan polku.
Onko kaikkein tärkein hakattu kiveen? Kappalainen, nimi ja elämän ääriviivat.
Saitte elää 35 vuotta. Hartaalle, jumaluusoppineelle miehelle
se olisi ollut vasta alkusoitto. Polku rovastin arvoon ja hierarkian ylimmille
askelille katkesi ennen aikojaan. Ja niin Teidät siunattiin kirkkomaahan, kappelikirkon
ovensuuhun, odottamaan ylösnousemuksen
aamua.
382 5. Hänt' vapahdan
väkeväll' kädell' / Kuoleman kauhian kidast', / Taivaan iloon hänt' panen tähdell',
/ Näin pois päästän hänt' vihast'. / Jesus Christus, aut' minua visust' / Sinun
tuloos odottamaan / Uskoll', ja saamaan / Osaa luvatust' ilost', / Sinne minua
vie täält' ulos.
Apostoli
Paavalin toinen kirje Timoteukselle:
Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja
säilyttänyt uskoni.
|
Vaiheistanne en paljon tiedä. Olitte viimeinen Sammatin
kappeliseurakunnan kappalaisista, pian kuolemanne jälkeen kappeli
lakkautettiin. Esimiehenne, kirkkoherra Fredrik Wilhelm von Pfaler oli
aloittanut komean kivikirkon rakentamisen. Kivikirkko saatiin, mutta se, että kirkosta olisi tullut Karjalohjan ja Sammatin yhteinen, jäi toteutumatta. Kappelin säilymisestä piti huolen sammattilaisten suurmies, Elias Lönnrot.
Myöhemmin kirkkoa korjattiin, saatiin kaunis alttaritaulu, kappelioikeudet palautettiin ja seurakunta itsenäistyi. Kehitystä, joka olisi varmasti miellyttänyt teitäkin.
Myöhemmin kirkkoa korjattiin, saatiin kaunis alttaritaulu, kappelioikeudet palautettiin ja seurakunta itsenäistyi. Kehitystä, joka olisi varmasti miellyttänyt teitäkin.
256 1. Vaivainen valitan vaikiast', / Ett' olen
syntinen suur', / Vaivoill' väsytett' yliaikaa, / Jo joutumall' multaan olen
juur', / En itseen' voi synnist' pois pitää, / Jos ei Jumal' armollans' auta, /
Suo Jumal' viel' vähä mull' ikää, / Parat' pyydän apus kautta. 2. Ehk' meno on
ain' minull' kova, / Monet murheet ja tuskat tuimat, / Kaikilt' kurilt'
kiusaukset ovat, / Minun päällän' juur' puuttumat', / Kuitenk' en epäel'
sentähden, / Sinä Jumal' olet tuskis' turva, / Tykös tuskis' turvata tahdon, /
Olep's apu vaivois' vahva.
Leposijan Te olette saaneet puukirkon oven läheltä,
parhaalta paikalta, siinä te tervehditte kirkkoväkeä mennen tullen, yhä
edelleenkin. Edeltäjänne, Pontelius, hoiti kansliaa ja saarnasi. Saarnasi niin
uutterasti, että joutui kirjoittamaan tuomiokapitulille valituksen liiasta
työstä. Tuskin se oli Teille yhtään helpompaa, kuolema tuli liian varhain.
256 3. Minua pelvosas pyhäs' pidä, /
Käännä kaikk' parhaaksen', / Olem' oudot, kulkuvieraat, / Anna armoos, jota
tarvitsen, / Est', etten rippuis' katoovas' kunnias', / Muus' mailman menos'
turhas', / Kust' suutun sinun sanois ja saarnois; / Jost' Jumal' minua varjel'
vahvast'.
Tehtävänne oli saarnata näille itsepäisille ja itsenäisille
talonpojille Jumalan sanaa, opettaa rukoukset ja lukea kuulutuksia. Yrittää
saada väki lukemaan ja laulamaan, virsikirja ja katekismus olivat monen tuvan
ainoat kirjat. Siunata ja opettaa, valvoa ja opettaa veisuuta yhdessä lukkarin
kanssa. Nuhdella hairahtuneita ja saattaa lain polulta eksyneet sovittamaan
tekonsa jalkapuussa. Pitää kirjaa kolehdeista ja kuulutuksista.
Vanhoja
kirjoituksia ja kirjanpitoa on säilynyt, muste on tummaa ja vahvaa, paperi
karheaa. Mitkä merkinnöistä ovat Teidän käsialaanne?
299 6. Herran siunaus rikkaaks'
tekee, / Ilman paljoo työtä ja väkee, / Jos olen virjä virasan', / Ja tarkka
talon menoisan'. 7. Siunaa, Herra, kaikk' aivoituksen', / Merell' ja maall'
kaikki toimituksen', / Vaimon', lapsen', kaikk' tavaran' / Haltuun Herran annan
laupiaan. 8. Viimein täst' surkiast' elämäst', / O Herra meitä tykös pääst';
/ Minun ja vaimon', lapsukaisen' /
Korjaa sitt' Herra taivaaseen, Amen.
Sammatissa ei vielä teidän aikananne ollut pappilaa, Te
asetuitte asumaan Lohilammelle. Lohilampi oli silloin kunnon kylä. Missä Teidän
asuntonne oli, sitä en tarkkaan tiedä, mutta Lohilammen rusthollin pihapiirissä
on pieni asunto – ehkä se sopi myös kappalaisen käyttöön. Siihen teidät
ajatuksissani sijoitan, vaikka kyseessä on pelkkä arvaus.
Millainen oli maisema, kun kuljitte Lohilammen kylästä kohti
kirkkoa? Vehreitä vainioita, metsää, Lohnassuo väreineen ja muutama tupa tien
varressa? Oliko teillä hevonen käytössänne vai taivalsitteko nuo kilometrit
jalan? Hevosia oli harvalla, työjuhtina varakkaimmilla varmaan vielä härkäpari.
Katsoivatko lapset ikkunasta, kun kappalainen tummassa takissaan taivalsi kohti
kirkkoa, liepeet liehuen. Kun pääsitte tien korkeimmalle kohdalle, kaunis
kirkko ja kirkkomaa olivat jo aivan lähellä. Pian voisitte pukea yllenne messuvaatteen ja kohdata seurakunnan.
Siellä Te olette, kirkkomaalla. Kun astumme ulos
kirkosta, vastassa on muistopaaden karhea, sammaloitunut selkä. Täydelliseksi,
kokonaan valmiiksi ja hiotuksi ei Teidänkään elämänne ehtinyt tulla. Ehkä niin
oli tarkoitettu.
390 1. Mä nukun haavoin
Christuksen, / Ne puhdistaa mun synneistän'! / Sill' verens' on ja kuolemans' /
Mun elon', kauneuten' kanss'. 2. Sen turvill' taidan astua / Tuomiollen paitsi
pelkoa, / Täält' lähden ilos', rauhasa, / Ehk' kuolen, elän sinusa. 3. Sä
kuollo viet mun elämään / Juur' Herran tykö ijäiseen, / Mun Christus puhdist'
synnistän'; / Siis korjaa, Herra, sieluisen'!
Suven
viimeisen tiekirkkopäivystyksen tunnelmissa 6.8.2017
Tekstin
lomassa otteita vuoden 1701 virsikirjasta.
http://tapiok1.mbnet.fi/virret2/vk1701.htm