SANATAITO

torstai 2. tammikuuta 2014

Ihan uusi, kokonainen vuosi

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe aloitti uuden vuoden. Teksti oli hieno, niin kuultuna kuin netistä luettunakin. Puheiden perinne jatkuu, vastaansanomattomin virkkein.

Me emme pikkutuulessa taivu, emmekä kovassakaan viimassa taitu. Suomella on tässä muuttuvassakin maailmassa selvät vahvuutensa.
- - -
Suomi on aina pärjännyt paineessa. Voimat on koottu ja suunnattu eteenpäin.

Sumuisena alkutalven päivänäkin täällä aistii jatkuvuuden ja elämän kerroksellisuuden. Aukean takana autioksi jäänyt talo, aikanaan kylän komeimpia, viesti entisestä. Sarat ovat laskeutuneet lepoon, vakoihin liittyy lupaus uudesta, viljely on kulttuuria ja sillä on täällä pitkä jatkumo.

Sitkeä honka valvoo kylätien varrella, tuulenpieksämään asentoonsa jähmettyneenä. Petäjä on veteraani, joka kestää vastatuulet ja puhurit. Se on viimeisenä jäljellä niistä, jotka puolustivat kotitantereitaan ja jatkoivat uurastusta rauhan vuosina, sielun ja ruumiin säröistä välittämättä. Pystyivätkö he antamaan oikeanlaisen esikuvan lapsilleen niinä aikoina, kun päivän tehtävistä selviytyminen tuntui vievän kaikki voimat?

Yhteiskuntamme ei ole särötön, mutta se on yhä kestävää tekoa.

- - -

On tehtävä päätöksiä. On luotava uutta, mutta on myös purettava vanhaa, pysyväksikin luultua.

Purkaminen on helppoa, kovalla kädellä ja koneilla se käy nopeasti, betoni murenee ja vanha puu rasahtelee. Byrokratian ja hallintohimmeleiden purkaminen ja virtaviivaistaminen onkin sitten eri juttu. Listitäänkö meillä taloja ja maisemakokonaisuuksia silloin, kun oikeasti pitäisi käydä kokonaan muiden asioiden kimppuun?

Toivottavasti muillakin kuin Sauli Niinistöllä on kulttuurin tajua. Itsenäisyyspäivän juhlakonsertti antoi toivoa sitä, että henkisen perinteen arvostus valtakunnan korkeimmalla tasolla on hyvällä tolalla.

Kylänraitin varrella asuu monta tuttua tai kasvotuttua, tervehditään ja jutellaan, kun nähdään. Taloilla on historiansa ja vaiheensa, täällä ikänsä asunut ei tienviittoja tarvitse, kun tietää, kenelle naapurin tupa kuuluu ja on ennen kuulunut ja kenen rakentama se on. Suunnistaminen on helppoa, kun maisema on samalla sielunmaisema.

Kylänraitilla liikkuva tietää kyllä, että suuret yksiköt ovat taatusti suorituskykyisiä ja virtaviivaisia ja kustannustehokkaita. Mutta joka kerta, kun niiden käsittelyyn pääsee tai joutuu, pieni ihminen joutuu aloittamaan oman tarinansa kertomisen alusta, paljon puhetta ja monta raporttia. Kylänraitilla ei tarvitse. Historia ja taustoitukset ovat kunnossa, tiedetään, tunnetaan, kyllä, hoidetaan kuntoon.

Vuosi on vaihtunut ja puheet on pidetty. Lupaukset annettu. Päätökset pohjustettu. Ne, jotka politiikan hallitsevat, lienevät tyytyväisiä.

Kylätien tuttu rahina ei ole muuttunut miksikään. Pienen tuvan ikkunaan syttyy valo varhain aamulla ja sammuu illansuussa.

Jossain kaukana tehdään päätöksiä, jotka sivuavat tätäkin elämää. Luvatkaa, että pysytte kohtuudessa. Nyt on taas kokonainen uusi, hädin tuskin korkattu vuosi aikaa.

PAREMPAA UUTTA VUOTTA!

Kursivoidut otteet presidentti Sauli Niinistön puheesta 1.1.2014.

tiistai 31. joulukuuta 2013

Aa-lenn-nus-mintti

Vuosi vaihtuu ja varastot päivitetään. Alennusmyynnin aika on NYT, niin kuin jokainen täyspihi joulumuori tietää. Nurkat puhtaiksi, tehdään tilaa uudelle! Löytöjä! Hämmästyttäviä juttuja! Uudenveroisia antimia!

Joululta jäi varastoon loppuun kaluttuja tai muuten epäonnistuneita loppusointuja. Korjaa luusi - sulje suusi. Tahtois rakentaa - saattais masentaa. Olet mieron tiellä - kohtaammeko siellä? Sinusta unelmoin - jos hommiltani voin. Jäytää - räytää - nyt jää tää. Joulun kellot - kuokkii pellot. Rimmaa kuin...

Pönötysvaraston tyhjennyksessä nyt seipäänniellyttä retoriikkaa, ruutikuivia fraaseja, onttoja lauseita. Sovita ennen valintaa, ehta tavara kolisee, narisee, nakuttaa ja sitten kiukuttaa.

Kunnon keljutus ei nyt paljon maksa - tule ja poimi parhaat päältä. Vanhoja harmeja ja kaunoja ulosheittohintaan, varasto on lähes rajaton, mutta pidä kiirettä, mehevimmät viedään ensin. Sopivassa maaperässä menestyvät ja lisääntyvät kuin itsestään, valitettavasti, valittaen.

Meheviä sukuriitoja rajoitettu jäännöserä. Alkuperäiset kiukuttelijat jättivät jälkeensä. Perikunta myy, ei veroseuraamuksia. Voidaan myös sopia vaihdosta. Vaitioloa ei taata eikä takuu kata mitään muutakaan, tämä koskee myös vekseleitä.

Laiskuutta ja saamattomuutta, todella iso erä, menee edullisesti, parasta ennen päivään on reilusti aikaa, ehdit kyllä käyttää. Jos siis jaksat tai huvittaa.

Tätä löytöä ei kannata missata! Puolitosia tai kokonaan tuulesta temmattuja huhuja ja juoruja. Luksusversiot kuvien kera. Keltaisessa mausteliemessä marinoituja, säilyy hyvin. 30 %:n alennuksella, osa jopa – 90 % vanhasta hinnasta. Ei vaihto-oikeutta.

Kateutta, parasta laatua. Vihreästä lähes sysimustaan. Aina jollakulla toisella menee paremmin. Sopii hyvin energianlähteeksi keljumpiin kotitöihin kuten mattojen tamppaukseen. Muut energiasovellukset vielä prototyyppivaiheessa. Ole edellä aikaasi ja tee todellinen energiatehokas löytö!

Tehokasta imartelua, hapanimeläkastikkeella. Kyllä toi sulle sopii vaikka ei enää muotia olekaan. Tuollainen runsaampi vartalo on kyllä trikoossa edukseen. Aika ihanasti stailattu vanha turkki sulla. Ai ostit sitten uuden? Tuoko se on? Kyllä sillä rahalla olisi kunnollisenkin saanut. Huomasitko muuten matkallasi ostaa niitä edullisia vartalonmuokkaustuotteita? Sieltä olisit saanut peruukinkin pilkkahintaan…

Niin kai. Tai sitten ei. Olisi mukava päästä eroon vanhoista kankeuksista ja hölmöilyistä ja uudemmistakin ankeuksista ja elää seuraava vuosi positiivisena ja ihanana ja valoisana ja --- ja --- ja…

Todellisessa elämässä törmää kaikenlaiseen, itsessään ja muissa. Muista ihmisistä yleensä huomaa virheetkin helpommin. Kun itse on ihan oma tahditon itsensä, sen sivuuttaa elegantisti. Yritetään kumminkin!

Otsikko on oikein kirjoitettu. Kauan sitten Rouva Matkailija vieraili Kaupungissa ja kävi myös ostoksilla. Mukaan tarttui tyylikäs leninki, jota muu seurue kilvan ihaili. Moni halusi tietää, mistä aarre oli ostettu. Tottahan rouva kaupan nimen neuvoi.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Ensimmäinen joulu pienen tytön mummina

Pihatielle leijaa utuisinta lunta.

Ovat tontun pienet askeleet

Hangen syliin kadonneet -

Satua vain, vai lapsosen unta?

Tähti kehtoon katsoo ikkunasta.

Uinuu tuutussa unten pienoinen

Uniposkinen unelma untuvainen -

Suojaa taivaiset rakkainta lasta.

Sydämen juhlaan hetki on aikaa

Ilo lämmittää posket ja sielun.

Lapselle tuothan antimet joulun:

Rakkautta, turvaa, tähtien taikaa.

Hyvää, rauhallista ja onnellista Joulua!

Parhaat lahjat ovat niitä, joita ei voi ostaa eikä ansaita.

Nauttikaa pyhän hetkistä!

Kiitos lukijoille!

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Olet niin kiva ihminen koiraksi

Tulit meille pienenä mustana karvatassuna. Vikisit emon ja sisarusten ikävää isossa uudessa kopassa, opettelit tuntemaan meitä.

Sopeutuminen ei kauan kestänyt. Opit talon tavoille ja talo sinun tavoillesi. Tuunasit pikkuemännän stereokuulokkeet ja stailasit puhelinta. Somistit parhaan villamaton hampaanjäljillä ja narskuttelit siihen pieniä ilmastointia parantavia reikiä. Asemoimme maton uuteen kulmaan. Eihän tässä näin kai pitänyt käydä, mutta olkoon, saa elämän jälki vähän näkyäkin.

Otit paikkasi perheessä, isännän ja emännän sängyn jalkopäässä öisin, sohvalla päivisin ja pikkuemännän huoneessa milloin vaan. Kun pikkuemäntä tuli iltamenoista kotiin, tervehdit iloisesti ja kävit sen jälkeen jokaisessa sängyssä varmistamassa, että niissä oli juuri sellainen miehitys kuin pitääkin.

Käytöstapasi eivät ehkä ihan aina ole ohjekirjan mukaisia. Olemme yrittäneet opettaa, mutta vähän vaikeaa se välillä on, kun et ole yrityksistä huolimatta oppinut lukemaan. Koirakirjasta olisit itsekin voinut tarkistaa, miten pitää olla ja miten ei. Käytöskirjaanhan me ihmisetkin välillä turvaudumme.

Ja jos olisit oppinut aakkoset, sinulla olisi muutenkin voinut olla hauskempaa silloin, kun jouduimme jättämään sinut talonvahdiksi työpäivien ja koulun ajaksi. Osaat kyllä sulattaa sydämet iloisella katseella ja reippaasti tervehtimällä.

Pääsit mukaan mökille ja maalle ja opit nopeasti toimimaan oikein jokaisessa paikassa. Maalla sinulla on omat suosikkinaapurisi, joita käyt häntä täpinöissä tervehtimässä ja sitten on se yksi, jota pitää aina kovasti komentaa. Komentaa, vaikka komennettavaa enemmän huvittaa kuin harmittaa. Tiedät reviirisi rajat – ainakin teoriassa – ja noudatat niitä – ainakin teoriassa. Minkä pieni koira sille voi, että Rapen kalanperkuupaikalla on ihania tuoksuja ja metsässä kaikenlaisten ötököitten jälkiä.

Osaat matkustaa hienosti autossa ja junassa, mutta huoltoasemiin olet tutustunut vain hyvin pintapuolisesti, sillä siellä ei haukkuja suvaita. Ihmisille on vaikka kuinka paljon tyhjää tilaa, mutta koiralle vain pieni nurkkaus jossain takapihan joutomaalla.

Tykkäät taidenäyttelyistä ja kesätorista ja tuoreista sämpylöistä ja niistä tietyistä koirannameista ja veneessä istumisesta. Haukut pihan lintuja ja oravia, mutta et ikinä tunnu oppivan, etteivät kyntesi pysy puussa etkä voi kiivetä oravan perässä puun latvaan. Linnuilla, mokomilla, on siivet ja ne lentävät karkuun. Sorsat osaavat uida ja lentää, todella epäreilua.

Kun pieni pojantytär tuli kuvioihin, katselit ensin varovaisesti itseäsi pienempää olentoa, joka tuoksui ihan uudelta. Vähitellen tutustuitte, annoit pienen käden koskea turkkiisi ja toit oman lempilelusi pienen lähelle, yhdessä leikittäväksi.

Suostut hyvin vastahakoisesti villapaidan pukemiseen, vaikka kovalla pakkasella onkin mukavampi ulkoilla, kun on jotain lämmintä selän peittona ja tassut hyvin rasvattuina.

Säikähdimme kunnolla, kun alkuviikosta huomasimme, että olet vakavasti sairas. Hengitys oli raskasta, kirsu harmaa, haukku apea ja koko koira vetämättömissä. Eläinlääkärillä selvisi, että sydänpussissa oli ylimääräistä nestettä, joka piti nopeasti saada pois.

Vietit tunteja eläinlääkäriasemalla ja me pikkuemännän kanssa jännitimme kotona. Tiesimme, kuinka tärkeä olet meille ja koko perheelle. Tiesimme, miten apea joulusta tulisi, jos sinä et olisi paketteja nuuhkimassa ja papereita penkomassa. Ja kenelle me sitten kaikki salaisuudet kertoisimme?

Sinä selvisit. Ensimmäinen päivä oli uninen, mutta siitä alkaen vointi on kohentunut ja vauhti lisääntynyt. Pihapuun oravat saavat taas kyytiä ja haukut naapureita portinraosta. Kylkeen ajeltu laikkukin on jo alkanut kasvaa uutta karvaa.

Olet kyllä tosi mukava ihminen koiraksi. Perheenjäsen.
Hyvää joulua, nappisilmä karvatassu!

Suhteellisuus, lyhyt oppimäärä

Tämä on se vuodenaika, jolloin viisaat sedät ja tädit nostavat sormen pystyyn ja komentavat meitä kaikkia muita karttamaan turhaa kulutusta ja mässäilyä ja ylenpalttisia lahjaostoksia ja yli varojensa elämistä ja ties mitä muuta. Marketeissa ja ruuhkassa koetaan kulutushysterian korkein aste, sitä siis karttakaamme. Kiitos huolenpidosta.

Suomalainen joulu on täynnä hyviä ruokaperinteitä. Yhteistä kaikille vanhoille, perinteisille jouluherkuille on pitkä valmistusaika, tuhti ravitsevuus ja hyvä säilyvyys. Kun varaat reilusti joulumuonaa, syötävää riittää melkein loppiaiseen asti. Niin pitkään, että kärsivällisinkin nykyperhe kyllästyy.

Entisaikaan jouluruokien riittäminen oli onni. Vaatimattoman arjen keskellä joulun runsaus oli juhlava elämys. Kun joulusta päästiin, vastassa saattoi olla karu kevät, tarkkaan käytettävät varastot ja niukat ruokavarat.

Supermarketin ja pakastimen keksimisen jälkeen tilanne on muuttunut.

Jos haluaa valmistaa vaikkapa vain jouluaterian kevytversion, kaupassa on käytävä ja nopeimmin pilaantuvat ainekset on hankittava vasta viimetingassa. Näyttää tungeksimiselta ja mässäilyyn varautumiselta, mutta saattaa oikeasti olla vain järkevää huushollia. Enkä tiedä muuta menetelmää, jolla saisi jääkaapin kapasiteetin riittämään joulun valmistelun aikana, varsinkin kun Taivaan Isän iso pakastin pihan perällä on sitkeästi plussalla. Ei isoa jääkaappia voi hankkia vain yhtä vuotuista pyhää varten.

Ruokakulttuurin muutos näkyy jokapäiväisessä ostoslistassa, kodin tavaroiden käyttökulttuurin muutos pölyisinä täyteen pakattuina kaappeina. Ainakin keski-ikäisissä perheissä.

Nuoren morsiamen oppaissa oli tapana luetella, kuinka paljon liinavaatteita, astioita ja muuta maallista hyvää nuoressa perheessä piti vähintään olla. Pienin mittayksikkö oli tusina. Niin ja niin monta tusinaa lakanoita ja astiapyyhkeitä ja kasvopyyhkeitä ja käsipyyhkeitä ja niin edelleen. Pyykkiä pestiin parhaassa (pahimmassa) tapauksessa kerran vuodessa, keväthankien aikaan ja tyykitavaraa piti olla riittävästi. Kaikki mankeloitiin, sillä mankeloitu vei vähemmän tilaa ja säilyi paremmin puhtaan tuntuisena.

Kahvikuppeja piti olla paljon, mutta kahvikupit olivat pieniä, sillä kahvi oli arvokasta, ei sitä kuulunut huolettomasti holvata. Pieni kermanekka ja vadit pakkopullalle ja muille, etteivät ahmineet liikaa kalliita kakkuja.

Pesukone pyörittää likaiset lakanat, on lupa vaihtaa vaikka joka viikko ja useamminkin. Mankeli pyörii yhä harvemmin, vaikka mankeloitu lakana ihanan sileä onkin. Astioista pestään käsin vain parhaat kristallit ja muutamat teflonit, astiapyyhkeitä ei tusinoittain kannata hankkia. Peseytyminen on suihkussa käymistä eikä pientä kasvopyyhettä muista kukaan. Kahvi juodaan reilunkokoisesta mukista ja pikkukupit keräävät pölyä perhejuhlien välisen ajan.

Kukaan ei enää sano, montako kauniisti nimikoitua liinaa morsiamella pitää kapioissaan olla. Morsiamen oppaatkin taitavat keskittyä siihen, miten avioliiton saa kestämään ja säilymään.

Turhaa kulutusta? Turhaa tavaraa? Elämää, mieluumminkin. Täpötäysi kaappi on täynnä entistä elämää, suvun ja perheen historiaa. Raivataan kaapit kuntoon, kun kevät koittaa ja tavarat voi kantaa ulos aurinkoon, ravistella pölyt pois ja päättää pää kylmänä, mikä jää, mikä lähtee. Ja mikä kokee uuden elämän, niin kuin otsikkokuvan pussilakanat. Niissä yhdistyvät vanhat ikkunaverhot ja vielä vanhemmat kapiot.

Toivon kaikille joulun keskellä ahertaville suhteellisuuden tajua ja toisten kunnioittamista.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Runoilusta

Olen monena vuotena kirjoittanut joulurunoja perheen kortteihin. Ensimmäisen jouluaiheisen runon taisin tuhertaa alakouluikäisenä, siinä pukki seisoi kuusen takana, parta valkoinen kuin lakana. Loppusoinnut rankemman jälkeen. Sain opettajalta joskus kiltteyslahjaksi tyhjiä kirjoitusvihkoja, joku niistä on vielä maalla tallessa, viimeistä riviä myöten täyteen kirjoitettuna. Antoiko opettaja sysäyksen ammatinvalinnalle vai valitsiko kirjoittajan ammatti minut? Kirjoittamista olen jaksanut harjoitella, muissa jutuissa olen toistaitoisempi. Vajavuuksiin pitää sopeutua.

Onko jouluruno tilapäälyriikkaa? Se syntyy hetkessä, kirpoaa tunnelmasta, hakee sanat jostain sielun pohjalta ja riimittyy yksinkertaisesti. Joulurunoakin toki hioo, katselee muutamana päivänä ennen kuin printtaa sanat paperille. Mutta sellaista aherrusta kuin kokonainen kokoelma, ei jouluruno saa osakseen. Joulu nostaa esiin piileviä taipumuksia, enkä tiedä, onko hyvä niin.

Runojen laita on niin kuin kaiken muunkin tekstin. Ensin se on kuva, vasta sitten sisältö. Ensin lukija hahmottaa tekstipinnan ja sen muodon, arvioi, jaksaako kahlata kaiken läpi vai siirtyykö seuraavalle sivulle. Tiiviisti sivun reunasta reunaan ykkösvälillä ja pienellä kirjasimella ladottu teksti näyttää saksalaiselta teoriakirjalta eikä houkuttele lukemaan. Sopivasti väliotsikoita, ajatusviivoja, lyhyitä kappaleita ja eläkeläisystävällinen fonttikoko - näillä mennään mukavasti ja joku jaksaa lukeakin.

Silmiin pistävän usein moderni proosateksti toimii kuten televisiosarja. Nopeita leikkauksia, lyhyitä lukuja, kolme-neljä eri tarinaa lomittain, lopussa solmu, joka yhdistää kaiken. Jokaisella viestinnän keinolla ja tavalla on tehtävänsä, mutta miksi maneerit siirtyvät genrestä toiseen? Maailma pirstaloituu ja viihteellistyy. Muuttaako televisio tajuntaa syvällisemmin kuin oivallammekaan? Muuttuuko maailma sähköisen viestinnän myötä vai paljastaako sähköinen viestintä maailmassa aina vallinneen lyhytjännitteisyyden. Vai uppoanko minä pohdinnoissani liian syvälle? Kirjoittaja kirjoittaa aina, olipa aihe mikä tahansa, myös itsestään, omista arvoistaan ja käsityskyvystään.

Laadin tänäkin vuonna pieniä joulurunoja, julkaisin ne ensimmäistä kertaa blogissa ja hämmensin keitosta parilla vanhemmalla tuotoksella. Vielä ennen jouluaattoa julkaisen yhden runon. Sitten kirjoitan taas enemmän proosaa.

Sellainen jouluruno, joka muistuttaa komeaa kuusta ja joka kiehtoo rakenteellaan ja kuvallisuudellaan jo ennen lukemista, voisi olla hyvä. Sellaista en vielä ole osannut sommitella.