Kiirettä pitää

  

Kiirettä pitää.

Aamusta iltaan huolta ja huolehtimista, hoitamista ja muonittamista.

Ei taukoja.

Pari päivää mökillä ja sielu tottuu lähes kellottomaan olotilaan.

Noustaan, kun aurinko on jo korkealla. Jos aamuyöllä herää ja käy pihan perällä, pikkulintu kuusen latvassa kommentoi äänekkäästi. Mitäs siinä köpsyttelet, mene vielä nukkumaan, minä hoidan tähystyksen.

Jos ei aamutee herätä, aamun uintireissu tekee sen varmasti. Kolean alkukesän vesi on yhtä raikasta kuin ilmakin. Uinnin jälkeen iholla kihelmöi.

Muonitetaan, kun nälättää. Tyydytään yksinkertaiseen.

Välillä on jo ehditty juoda maailmanparannuskahvit ja kuunnella linnunlaulua. Kun tulee vaakasuora vesikuuro, pidetään tuumaustauko, joskus tunti. Ainakaan elämä ei ole kuivaa, vaikka välillä hiukan koleaa.

Tiskivesi kestää lämmetä, vaikka on hyvät tulet alla, kylmä tuuli yrittää viilentää sen, minkä tuli yrittää saada kiehumaan. Ehtii valvoa tulta ja järjestellä kipot valmiiksi, kantaa vedet ja seurustella sorsanpoikien kanssa. Pieniä ne vielä ovat, arkoja, eivät antaudu juttusille. Ei niin pienten kuulukaan kaikkien vieraiden kanssa höpöttää, emon lähellä on paras olla.

Illansuussa lämmitetään sauna. Viileä veden kosketus lämpöisten löylyjen jälkeen. Pitkään ei tee mieli uida, muutama veto ja se on siinä. Autuas olotila saunan terassilla.

Illalla pientä einettä ja evästä. Veden pinta rauhoittuu, malttaa heijastaa iltaruskon sävyjä.

Kiirettä pitää.

Kirjosieppo lentää koko valoisan päivän ajan pesälle, metsään, pesälle, metsään, pesälle.

Naapurin siivekäs pariskunta elää yksiössään ruuhkakuukautta.

Niillä on koko ajan kiire.

Ei taukoja. 

Ratkaisuja ja nappilaatikko

Muutama päivä sitten luukusta putosi kaksi lehteä. Toisen kannessa kerrottiin, kuinka mestaruuksia oli ratkottu, toisen kannessa tiedemiehet ratkoivat arvoitusta. 

Minulle – sodan varjossa kasvaneisiin suuriin ikäluokkiin kuuluvalle – ratkominen on tuttu juttu. Edesmennyt äitini puki tyttärensä siististi ja kauniisti, vaikka kaikesta olikin pulaa. Elämä oli vaatimatonta, kaikille. Kun sodan pitkä varjo alkoi väistyä, kauppojen tarjonta koheni, mutta hitaasti. 

Onneksi oli vanhaa, josta saattoi ommella uutta. Ja niin äiti istui ratkomassa, kärsivällisesti ja huolellisesti, illalla, keittiön pöydän ääressä, lampun alla. Kuunteli radiota, ratkoi.

Siihen aikaan ei ollut erikoistyövälineitä ratkomiseen. Parranajokoneen ohuella terällä langat sai kaikkein tarkimmin poikki, lisäksi apuna olivat pienet koruompelusakset, joissa oli terävä kärki. Ensimmäinen varta vasten suunniteltu, turvallisemmin totteleva ratkoja tuli vasta myöhemmin, uuden automaattiompelukoneen lisävarusteena.

Kertaakaan ei terä viiltänyt haavaa, äiti osasi työnsä. Vanhoista, puhtaaksi pestyistä vaatteista ratkottiin saumat, kappaleet silitettiin tai höyrytettiin ja huolellisen kaavojen sovittelun jälkeen leikattiin ja ommeltiin uudet vaatteet. Uudesta kankaasta tehdyn vaatteen sai joskus, unelmat toteutuivat, kun sai valmiina ostetun mekon. Nykyään arvostaisin toisin.

Ratkominen oli säästäväisen ihmisen tapa ja toinen luonto. Kankaat käytettiin uudelleen, jos suinkin mahdollista, napit, hakaset, nepparit ja vetoketjut ratkottiin talteen. Jokainen säästetty penni oli arvokas, työhön kuluvaa aikaa ja vaivaa ei kukaan laskenut. Miksi olisi, siitä olisi tullut vain paha mieli.

Ajankohtaisia uutisia hallitsee kriisi, jota parhaillaan ratkotaan. Voittaja on toivottavasti se, jolla on eniten kärsivällisyyttä ja viitseliäisyyttä katsoa tarkkaan jokainen, pienikin pisto. Ja se, joka osaa käsillä olevista palasista sommitella uuden, toimivan kokonaisuuden. Kaavoilla tai vapaasti soveltaen.

Joku voi käyttää voimaa ja repäistä kappaleet erilleen, mutta liian raju veto pilaa helposti kalliin materiaalin. Vahinkoihin ei luulisi politiikassa tällä hetkellä olevan varaa, tuskin on  koskaan.

Politiikka näyttää siihen huonosti sitoutuneen silmiin melkoiselta kokoamisen ja purkamisen peliltä. Kun minä luovun tästä, sinä annat tilalle tuon ja sitten kolmas osapuoli voi saada ja antaa omansa. Laskuoppi tähtää ylivoimaan, ainakin tasapainoon. Politiikan nappilaatikosta etsitään yhteensopivia ja toisiaan täydentäviä osia.

Tavalliselle kurttukraatarille on annettu kaksi hyvää ohjetta. Pitää olla mittanauha ja peili sekä rohkeutta käyttää niitä. Pitää olla rohkeutta ratkoa ja ottaa uusiksi, jos sauma ei olekaan  onnistunut.

Mittoja ja mittanauhoja tarvitaan politiikassakin. Peiliin katsominen ei saa merkitä pelkkää sopivien ilmeiden harjoittelemista. Eikä tehtyjen päätösten auki ratkominen ehkä olekaan pöljää, vaan osoitus varovaisuudesta ja viisaudesta.

Kun ne nyt tekisivät hyviä päätöksiä, nämä Suomen herrat. Ja rouvat.

Puhetta pitämässä

Muuan naakka.

Katon lappeen alta se siivilleen

nousi ja laskeutui parhaalle paadelleen.

Tämä sangen korkea-arvoinen siivekäs.

Kirkkomaalainen.

Niin naakka

Sai aatteen ja aihetta pohtien  

sanojaan punnitsi tovin, ja harkiten,

näin kuuluu, kun arvoisa lintu on, ja kyvykäs.

Jumaluusoppinen.

Sitten naakka

kurkkuaan käheää karaisten

takin lievettä harmaata tuulettaen,

sanalle verkkaan jo ryhtyi, mestari iäkäs. 

Paadellaan.

Aloitti naakka,

hiipui torailu nuorukaisten  

kun rahisi ääni arvovaltainen

Hiljeni oksilleen, lauma äänekäs.

Kotipuistossaan. 

Olen naakka. 

Lentänyt ylitse maisten taivallusten 

Nähnyt elämän vaiheet ja päättymisen,

on kohtalo harvoin helppo tai säästeliäs.  

Parhaillekaan.

Jatkoi naakka.

Sydänten painona syntien taakka, 

kantavat sieluissaan perille saakka. 

Kuormaa lisäämään ryhdy ei se, ken on älykäs.

Puheissaan.

Lausui naakka

Ja sukien harmaata takkiaan 

Loi katseensa kiviin kirkkomaan. 

Moni rahoistaan ennen niin räyhäkäs,

asettuu. 

Sitten naakka

Miettien tovin, aloitti uudestaan. 

Kun arkku vajoaa syvyyteen maan,

yhtä köyhä on jokainen, yhtä lailla äveriäs.

Kuolemassaan. 

Katseli naakka 

hallavaa joukkoaan. Muistakaa, 

yhden elämän, kuoleman, kukin vain saa. 

Viisas taiten ne käyttää, puhui mestari iäkäs. 

Vaikeni. 

Lopetti naakka. 

Nousi siivilleen, paadeltaan.  

Liiti korkeuteen, yli kirkkomaan,

pesään, jossa turvana tervattu räystäs. 

Lepoon armolliseen.

Laskeutui naakka. 

Mummi on ryppyinen

-     -   Mummi, tässä sulle hieno timantti. Minne se laitetaan?

-   -   Laitetaan tuohon pöydälle, onpas hieno timantti. Hiekkalaatikostako sen löysit?

-   -   Joo, ja siellä on lisääkin… haetaanko?

-   -   Jos nyt ensin yksi kerrallaan.

Piirretään.

-   -   Tässä olis sellainen joka onkii ja tässä on sitten kala. Ja se, mikä siinä on.

-   -   Siis koukku? Vai siima?

-   -   No semmoinen.

-  -   Haluaisin kuulla tämän kirjan.

-  -   Sehän on luettu jo monta kertaa.

-  -   Luetaan vaikka tässä. Taikka minä voin istua tähän vanhojen tuoliin.

-  -   Luetaan!

- -   Mummi on ryppyinen. Ukkikin on ryppyinen.

- -   Minä olen sileä.

Pieni käsi silittää tyytyväisenä omaa poskea.

Hyvin mahtuu pikkuinen mummin syliin.  Eikä rypyt haittaa yhtään.