Elämä voi olla parhaimmillaan kermalla silattua
mansikkakakkua ja vahvaa kahvia. Ei sentään, kyllä rukiinen leipä ja oikea voi
ovat parempia, niillä jaksaakin kauemmin.
Tai sitten, makuasia. Siskonmakkarasoppaa vai sushia, en ota
kantaa. Ruokamuistoista parhaita ovat ne, jotka palaavat kielelle ja mielelle.
Kesämökin ruokatyyli on slow kitchen eli hidasta tuppaa
pukkaamaan. Aika usein se on myös tiristettyä ja kiehumista odotellen
ihmeteltyä.
Kuumavesivaraaja lienee lukijoille tuttu jo viime suvelta,
toimii edelleen, kunhan malttaa laittaa sopivasti pieniä puita kattilan alle,
kyllä se siinä vähitellen porisee. Jos on erityistarpeita kuten kevään korvalla
koetun hiirenkakkakatastrofin aikana, otetaan avuksi myös pieni nuotiokattila,
sitten riittää pöhinää, höyryä ja savua. Ja pienet puut palavat tehokkaasti,
niitä tosin ei voi napsauttaa pienemmälle tulelle.
Vesihuoltojärjestelmää on viime suvesta kehitetty niin, että
aika tahraisiksi piintyneet ämpärit on vaihdettu uusiin, puhtaisiin ja sähkönsinisiin.
Muuta sähköistystä ei ole tapahtunut. Kantajat eli käyttövoima ovat samat kuin
aina. Lihasvoima ja usein vanhat mökkisandaalit jalassa.
Olen kuullut huvilan emännästä, jolla oli valkoiset
emaliämpärit kaivovettä varten. Kun pinta alkoi laskea ja vesi huveta, rouva
nosti ämpärit framille ja katsoi ensimmäistä ohikulkevaa aikuista sillä
silmällä. Tämä oitis oivalsi tilanteen ja otti hinkit käteen ja toi uutta
raikasta vettä keittiöön. Ei siinä sanoja tuhlattu. Vesiselvään asiaan.
Kun kuumavesivaraaja valmistaa tiskivettä tavallisiin
tarpeisiin, on aika istahtaa pöydän ääreen, valvoa toisella silmällä tulta ja
pohtia toisella aivolohkolla asioita. Esimerkiksi moduksia.
Olin kirjoittanut tylsän indikatiivista tekstiä asiasta,
joka tapahtui niin kuin tapahtuman piti, ilman turhia jossitteluja ja
ennakkovaraumia ja sitten toimituspäällikkö menee ja editoi ja muuttaa
indikatiivin, joka olisi voinut olla vaikka imperatiivi, potentiaaliin. Ja
ajatus, joka oli tarkka ja jämäkkä ja vesiselvä, lieventyi ehkäilyksi ja
arveluksi. Saatiinhan se sitten ruotuun - tai ainakin siinä uskossa minä vielä
olen.
Potentiaali on aika kampela, joku aina ollenee ja tullenee,
vaikka pitää kirjoittaa ja kirjakielellä myös sanoa lienee ja tullee. Murteissa
on omat venkuransa ja kirjakielessä omansa, kyllä kai se rikkautta sittenkin on. Ja
oikein oli toimituspäällikkö potentiaalinsa osannut muodostaa, se on sanottava.
Sammattilaisten
kielessä on kampeloita, vaikka ei järvissä useinkaan, kampela on sellainen joka
kampeaa ja on helposti poikkiteloin.
Konditionaali on toinen hyväkäs, taiten käytettävä. Jos puhutaan
firman tavoitteista, ei tekstissä saa olla mitään ehdollista, vaan kaikki on
indikatiivia. Ei niin, että tahtoisimme olla alallamme maailman ykkösiä, vaan
niin, että olemme mestareita ja pulinat pois.
Kun markkinoidaan tulevaa onnea ja menestystä, konditionaali
nousee estradille ja kertoo, että kaikki tämä ihana voisi olla sinun ja mitäpä
jos voittaisit arvonnassa ison tukun rahaa, ostaisitko uuden lentokoneen vai
vaihtaisitko roleksin parempaan vai matkustaisitko Hawaijille viettämään toista
kuherruskuukautta, honeymoon ulkomaaksi. Vaihtoehtona ei koskaan ole, että
kuittaisin asuntolainan ja muut kalavelat, ottaisin viisi viikkoa rokulia ja
istuisin mökillä laiturinnokassa onkimassa enkä välttämättä laittaisi edes
matoa koukkuun, olisin vaan kaikessa rauhassa.
Entäs puolipiste sitten? Nautin jostain syystä
suunnattomasti, kun joku osaa käyttää välimerkkejä ilmeikkäästi ja muistaa
puolipisteenkin. Se on piste; mutta ei sitten olekaan, se on puolivahva tauko
ja sellaista tarvitaan.
Mutta kun lämminvesivaraajassa porisee ja höyryää, mökin
emännän on unohdettava kielioppi ja tiskattava aamiaiskupit. Se lienee tarpeen,
ettei jokapäiväinen leipä unohtuisi.
PS. Luulitteko, että tämä on ruokablogi? Ei meidän
mökkisapuskassa mitään niin erityistä ole, että siitä osaisin kirjoittaa,
arkista mättöä.