Minun ylpeyteni

Minulla on oma ylpeyteni. Sitä hyvin tavallista lajia.

Minä en haluaisi, että minun ylpeydestäni ja yksityisimmistä asioistani keskusteltaisiin julkisesti tai ”avoimesti”.  Se on minun juttuni, ei muiden.

Kun minä olin pieni, meidän luokalla oli tyttö, jonka kirjoitus oli kauheaa töhryä. Se oppi kyllä, mutta minä en tiedä, oppiko se tyttö ikinä esimerkiksi virkkaamaan tai neulomaan. Opettaja sanoi, että sen pitää antaa töhrätä, kun nykyään kuulemma ei saa enää poisopettaa vasenkätistä. Sille voi tulla puhevika. Vanhoina hyvinä aikoina se olisi pantu ruotuun.

Entisaikaan aikuiset kyllä saattoivat puhua seksistä ja muusta sellaisesta, mutta ne kuiskailivat ja vihjailivat tai olivat hiljaa. Sillä oli puolensa. Yksityisyyttä kunnioitettiin.

Helppoa ei ollut, kun joskus tihkui julki, että se ja se hakkaa vaimoansa tai kiusaa lapsiansa ja ryyppää perheen rahat. 

Turvalliseen kotiin ja vakaisiin ihmissuhteisiin kaikilla on oikeus. Kotietsintöjä ja tarkastuksia saa tehdä vain poliisi ja sekin luvan perästä. Hyvä niin.

Minä olen tehnyt työtä kaikenlaisten ihmisten kanssa ja meillä on sujunut ihan hyvin, vaikka yksityiselämässä on oltu erilaisia. Minä olen ylpeä kaikista kavereistani.

Puhutaan jo välillä jotain muuta.

Ihmisen lämmössä

Elämän voima on läheisyydessä. Taidossa olla ihminen lähimmäiselleen.

Vanhan kirkon penkissä istuttiin lähekkäin. Ei ollut lämmityslaitetta, ei  nokista kamiinaakaan, ikkunoissa vain yhdet ruudut ja hirsien raoista huokui pakkasella sisään kylmää. Joku varakas emäntä saattoi kätkeä helmojensa alle savesta valetun lämmittimen, jonka sisällä paloi kynttilä. Kynttilöihin ei kaikilla olisi ollut varaa, jos sellaisen olisi jostain voinut ostaakin, pimeän ajan askareissa sinniteltiin nopeasti palavan ja nokisen pärevalkean turvin.

Aikakirjoihin ei kuitenkaan ole tallentunut, että olisi kylmää valitettu.

Jokainen tupa oli talvella kylmä ja kolea, vaikka tuli tuvan muurissa paloikin. Talvi oli pomppatakkien ja pässinpökkimien aikaa, piti osata pukea, ettei palellut. Ja kyllähän ankarassa työssä karaistui ja oppi kestämään kylmää. Kirkon penkissä istuttiin tiiviisti vierekkäin, ihminen toisen ihmisen lämmössä. 

Lämmitetyissä, kuivissa huoneissa elävän on vaikea kuvitella entistä. Sillä se, mikä tulee iholle, on erilainen tunne kuin se, joka ennen tunkeutui sieluun. Se, että me yhä olemme toisistamme riippuvaisia, tarvitsemme toistemme läsnäoloa, on onneksi jäljellä.

Läheisyys on aitoa rakkautta. Pariskunta kulkee hellästi vierekkäin, mies vaimoaan huomaavaisesti luotsaten. Vasta läheltä näet, että yhteiset muistot ovat jo hiipumassa. Nuoren kihlatun, suloisen morsiamen lemmikinsininen katse, joka kerran hurmasi ja sai hullaantumaan, harhailee jo muiden ulottumattomissa. Muisto haalistuu niin kuin kiiltokuva vanhassa vihkossa, elämän tuuli repii lemmikeistä hennoimmat kukkaset. Rakkaus on muuttunut huolenpidoksi, mutta yhä se on vahvana tallella.

Kosketusta, ihmisen lämpöä me tarvitsemme koko elämän. Aitoa, rehellistä halausta, hellää silitystä. Kosketusta sanoilla ja teoilla.

Pian on juhannus. Ajatelkaa, sanokaa kauniita ajatuksia.

Kurssi se on …

… törmäyskurssikin.

Se ui syvässä vedessä, ääneti ja melua itsestään pitämättä. Kun ajolinjamme risteävät, olen törmäyskurssilla. Kiinni ja karilla. Lastut lentävät, vesi roiskuu, tulee kolhuja.

                      Ei puhettakaan diplomatiasta, keskustelusta tai sovittelusta. Ei ja vielä kerran ei.

Oma syysi, miksi törmäilit. Olisit ottanut selvää. Mistä? Miten? Niin, mutta: olisit ottanut selvää. Kaikkeen ei ole kompassia.

                      Kun on kyse byrokratiasta, törmäyskursseja on vaikka kuinka monta: Järjestelmiä, joissa anotaan, pyydetään, haetaan. Poltetaan aikaa ja voimavaroja, annetaan ajan kulua ja laskun kasvaa, vaikka lopputulos olisi ollut itsestään selvä heti ensimmäisen yhteydenoton aikana. Pitää sietää pomotusta ja pitää osata olla (näytellä) nöyrää.

                      Jos urakka kusee, sitä sanotaan fiinimmällä kielellä tuottavuuden äkilliseksi alenemiseksi. Yhtä paljon se kaikilla tavoilla sanottuna keljuttaa.

… konkurssikin.

Putkimies oli varmasti pätevä. Kurssin käynyt, nimittäin konkurssin.

                      Onko se siitä sitten jotain oppinut, on eri asia ja tavallisen hanankäyttäjän mahdotonta tietää, ennen kuin työ on tehty. Toimiiko vai vuotaako, tiedetään vasta sitten, kun perävalot eivät enää näy.

                      Ei silti, ei kaikkien putkimiesten kanssa ongelmia ole ollut. Kunpa niiden äänestä kuulisi, onko puhtaat jauhot ja missä.

… täydennyskurssikin.

Elämä opettaa, joka ikinen päivä.           

                      Taas eletään niitä päiviä, jolloin huomaa, ettei mikään kurssi, jonka elämänsä aikana on käynyt, ole valmentanut juuri tähän. Elämä on oppimistapahtuma. Tässä iässä.

Kaikista ei ole pakko tykätä.

                      Kaikista ei koskaan tule sydänystäviä. Eikä pidäkään, sieluansa jokainen jakaa harkiten. Aina on ihmisiä, joiden kanssa asialliset välit ovat käypä tavoite. Se, että ei käytetä luuvitosta eikä yläfemmaa, vaan hoidetaan asialliset hommat asiallisesti ja liikoja tunteilematta. Kun saadaan homma pois päiväjärjestyksestä, huomenna ei enää tarvitse veljeillä.

                      Kaikkien kanssa ei voi jakaa samaa arvomaailmaa, intohimojen kohteita ja hämäriä tunnelmia. Mutta sittenkin. Voi sanoa päivää, vaikka ihan tavallinen kiitos hyvää riittääkin kuulumisiksi.

                      On tässä vielä kurssia käytävänä. Kaikilla.

Liitoista ja rakkaudesta

Kaikkien ihmisten välisten liittojen ja yhteyksien tärkein rakennusaine on rakkaus. Aito, pyyteetön ja lämmin tunne. Kiintymys. Yhteys, joka on näkymätön.

Rakkaus tekee haavoittuvaksi ja paljastaa sydämen sisimmät alueet. Ja se, joka paljastaa sydämensä, paljastaa heikon kohtansa. Jotain, mihin on helppo iskeä, kipeästikin.

Liitot – eri tavoin määritellyt liitot – ovat olleet valtapelin, alistamisen, kateuden, taloudellisen ja uskonnollisen voitontavoittelun kohde. Liittoja on solmittu ja purettu, rakkaudesta piittaamatta, julmasti. On naitu rahaa, arvovaltaa, poliittista vaikutusvaltaa, maallista tai taivaallista valtaa. On naitu hyvä työihminen, pätevä kumppani yrittäjälle, sopiva ja pätevä.

Epäsopiva partneri voi olla köyhä, ruma, väärästä yhteiskuntaluokasta, väärän rodun edustaja, kansallisuudeltaan erilainen, uskonnoltaan poikkeava, ajatusmaailmaltaan erilainen.

On esitetty tuhansia verukkeita sille, miksi kahden ihmisen välinen rakkaus ei ole sopivaa. Aivan kuin olisi olemassa matemaattinen menetelmä, jolla läheinen ihmissuhde voitaisiin arvioida ja arvottaa. Ikään kuin rakkautta, läheisyyttä ja kiintymystä voisi punnita ja mitata. Eikä yksityisyyden suoja vieläkään ulotu tunne-elämän yksityisimpiin osiin.

On olemassa sääntöjä, jotka kieltävät ja kumoavat ihmisten välisiä liittoja. On olemassa sääntöjä, jotka tekevät kielletyksi sen, mikä ihmisten kesken, elävässä elämässä kuitenkin toteutuu. Tuomitsemista ja tukahduttamista, jonka taustalla on enemmän pelkoa, ennakkoluuloja ja kateutta kuin kukaan uskaltaa myöntää.

Syvin rakkaus ja suurin julmuus ovat liian usein liian lähellä toisiaan.

Paremmassa maailmassa rakkaudelle on tilaa. Oikeaa ja hyväksyttävää rakkautta on se, jossa kaikkien on hyvä elää. Rakkaus on elämän positiivinen voima.

Kaikenlaisia naamoja

Naamakirja, veispuukki, 
Olen alkanut ymmärtää niitä, jotka eivät mukana pyöri ja yhä vähemmän ymmärrän niitä, joille se on lähes toinen hengitys. Anteeksi. Molemmat. 

Kaikenlaisia naamoja on tarjolla. 
Sellaisia, joille sattuu ja tapahtuu koko ajan jotain tärisyttävää. Niin kuin sellaista, että päivän jälkeen tulee ilta ja illalla pitää mennä nukkumaan, aamulla viimeistään. 
Tai sellaista, että syödään lounas ja juodaan kahvit ja ah ja voih päivällinen.

Sitten on niitä, joille ei ikinä tapahdu mitään, mutta jotka kierrättävät iltalehtien uutisia ja juorulehtien uutisia ja tavallisia uutisia ja kaikkea muuta, minkä voi lukea netistä muutenkin. Jos nimittäin osaa lukea. 

Testaajat ovat ihan oma lajinsa. Ei mitään kuningaskuluttajia, joilla on menossa kumirenksu- tai paperiliitinperformanssi, vaan niitä, jotka haluavat saada vahvistuksen sille, että ovat kuningaskotkia, sekarotuisia piskejä, palsternakkoja tai entiseltä nimeltään Eulaalioita. Siinä sitten kalpenevat pihavarikset, englanninbuldoggit, silpoydinherneet tai nykyiset Maijat. Taivaanvuohista, vihikoirista, parsakaaleista ja muista Virtasista puhumattakaan. 

Esteetikoista ei aina tiedä. Onko niillä kotona tuommoista vai leikkiikö ne vaan, ettei me huomata, että Voguesta. Tai sitten nämä ovat jo Voguessa. Hyvä jos meikäläinen pääsisi edes ykkössanomiin. Ilman puhtaan valkoista, kullalla ja turkiksella silattua sohvanurkkaa voi olla aika turha toivo. Vaikka kuinka käytännöllinen kämppä olisi. 

Sellaisiakin on, joilla on ihan itse tehty lapsi puolinakuna tai kelteisillään viltin päällä köllöttämässä. Hei haloo, meilläpäin lapset solmivat avioliittonsa itse ja aikuisina. Jos rakastat lastasi mutta et ole pedofiili, niin. Juuri niin. Sorry. 

Joistakin tyypeistä ei voi olla pitämättä, hurrjasti tykkäämättä. Sekin kaveri, joka on aina ensimmäisenä klikannut peukkua, oli kuinka tyhmä päivitys tahansa. Jaksa jaksa, tykkään susta. Ja ne kaksi veikkosta, joilla on jumalainen taito käsitellä kameraa ja ikuistaa se kaikkein ikuistamattominkin tilanne. Aamusumu Sörnäisissä tai metsämuurahaisen selfie. 

Ja sitten on vielä kaikki mun kaverit, arvostelun ulottumattomissa ja ihania. 
Jatkan siis vielä naamailua, tällä vanhalla naamalla. 

MINÄ kyllä tiedän

Miten muuten voisi selittää sen, että juuri MINÄ ja vain MINÄ osaan antaa kaikkein parhaimmat ja osuvimmat neuvot ja ohjeet eikä kukaan muu yhtikäs mitään.

Juuri MINÄ tiedän, koska MINÄ olen tehnyt ennenkin. No joo, onhan siitä jo aikaa, no niin no, onhan siitä jo useampi vuosi. Mutta aina niin on tehty ja MINÄ olen aina tehnyt niin. Niin no joo, eeeeehkä…, täytyy myöntää, että aika on muuttunut ja on tullut some ja mitä niitä nyt kaikkia onkaan. Maailma on tässä välillä mennyt ihan kummalliseksi. Ai minä vai? Miten te sellaista kuvittelette?

Mutta lähdetään nyt tästä, mikä on pääasia. MINUSTA.

MINÄ tiedän millaisia ihmiset ovat ja mistä ne ovat kiinnostuneita ja mikä niitä liikuttaa. Siis ainakin niitä, joilta haluan vastalahjaksi ääniä tai klikkauksia tai aplodeja tai muuta. On niitäkin, joilta ei mitään heru, mutta ei niille minultakaan mitään heru. Että reilua kauppaa. Pidetään nyt ihan tarkkaan erillään NE ja ME. Ei tämä ole rasismia vaan realismia. Kyllä MINÄ tiedän. Uskokaa nyt jo! 

Juu, kyllä minä senkin tiedän ja juu, siitäkin olen kuullut, mutta juuri nyt en ehdi enkä jaksa kun pitää kirjoittaa tätä. Ehtii niitä perusteluja sittenkin, kun nyt vaan päästään alkuun. Siis MINÄ pääsen.

Ja kyllä minä senkin osaan jo nyt sanoa, että pieleen menee ja kunnolla… Kyllä MINÄ tiedän. Eikä siinä ole mitään tietoa liikaa.

PS. Jos tunnistit itsesi tästä kirjoituksesta, klikkaa ihan mitä vaan ja minne haluat. Tai katso peiliin. Mieluiten oikein isoon rrrrruumispeiliin.

PS. 2. Ai että auttaako se? Mistä MINÄ sen tietäisin?