Toinen sanoilla piirretty kuva

Toinen huoneentauluista on Joutsenet

1900-luvun ensi vuosina ei kukaan vielä tiennyt mitään hakukoneoptimoidun selkotekstin tuottamisesta. Kirjoitusta, jonka avulla saadaan tai kuvitellaan saatavan lukija toimimaan tietyllä tavalla, tavoitteellisesti tai kirjoittajan tavoitteiden mukaisella tavalla. Maailmaan ei vielä silloin kaivattu köyhää ja synteettisen makuista puhetta. 

Suomalaiset olivat luomassa omaa kirjallista kulttuuriaan, rohkeat uudistajat veivät sivistystä ja kieltä eteenpäin. Maailmankirjallisuutta suomennettiin, suomalaiset kirjailijat loivat uutta. Syntyi sanataidetta, joka on sekä avartavaa että joskus vaativaa lukijalle. Tekstin tuottaminen oli vaativaa myös sen kirjoittajalle. Kulttuurin saavutukset loivat kieltä ja tukivat kansakunnan itsenäisyyspyrkimyksiä. 

Otto Manninen (1872-1950) oli suomalaisen runokielen uudistaja ja runouden tulkki. Manninen ja Eino Leino olivat kollegoita ja ystäviä.

Otto Manninen on kirjoittanut kuusi runokokoelmaa, kaksi niistä julkaistiin postuumisti. Ensimmäiseen kokoelmaan Säkeitä sisältyy myös huoneentaulun runo Joutsenet. 

Otto Manninen teki elämäntyönsä suomentajana – monet maailmankirjallisuuden perusteoksista ovat tulleet tutuiksi juuri Mannisen ansiosta. Heinrich Heine, Molière, Henrik Ibsen, Johann Wolfgang von Goethe ja Homeros, esimerkiksi. Kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runeberg kirjoitti teoksensa äidinkielellään, ruotsiksi, yhtenä suomentajista on ollut Otto Manninen. Suomentajan työ on ollut vaativaa aikana, jolloin työvälineinä olivat omat opinnot, kokemukset opintomatkoilta ja humanistinen yleissivistys. Lähdeteoksia oli, jonkin verran. Sanakirjoja oli, kuinka paljon oli työtovereita, joilta kysyä? 

Otto Manninen on runoilijana kurinalainen, kielellisesti taitava ja – maskuliininen. Wäinö Aaltosen muovaama muistomerkki Mikkelin torin laidalla tavoittaa jotain oleellista siitä kuvasta, joka runoilijan teksteistä välittyy. Tiukka, sisäänpäin kääntynyt katse, ankaran vakava ilme. 

Otto Mannisen sanoilla on juuret arkaaisessa kielessä, hän rakentaa uusia sanoja pyrkiessään eksaktiin ilmaisuun, tarkkoihin runomittoihin. 

Mannista lukiessa tulee mieleen kysymys, johon olen joskus törmännyt: onko tämä sana oikea, onko se oikeasti, virallisesti olemassa? 

Ikään kuin kielessä voisi olla oikeita, virallisia tai vääriä sanoja – kieli on uusiutuva luonnonvara, orgaanisesti kasvava, rajat asettaa vain luovuus. Kieltä rakennetaan, korjataan, muokataan ja luodaan edelleen. Äidinkielen aseman vahvistaminen on edelleen tärkeää, mutta osittain eri syistä kuin vanhojen mestareiden aikaan.

Joutsenet viihtyvät järvellä, palaavat Puulalle joka kevät uudelleen. Joutsenten huudot kuuluvat kaukaa ulapalta jo ennen kuin linnut lipuvat esiin. Alkukesän harmaat poikaset sulautuvat veden valoihin ja varjoihin. Kun aikuiset joutsenet nousevat suurille siivilleen, lento on kiireetöntä, majesteettista. 

JOUTSENET

Yli soiluvan veen ne sousi,

ne aallon ulpuina ui,

kun aurinko nuorna nousi,

yöt pohjolan kun punastui.


Lumikaulat kaartehin ylpein

veen kuultoon kuvia loi;

povet aamun kullassa kylpein

ne outoja unelmoi.

Vaan joskus onnensa julki

ylen suuren ne joikuivat,

ja soinnut aalloilla kulki

niin aavistuttelevat

kuin hyminä huomenkelloin

salokappelin kaukaisen; 

ja aallot vienosti velloin 

ne kantoi kaikua sen. - 

Ne rauhassa souti ja solui

suven kerkeän kestämän,

jonot lummevalkeat jolui

syvän päällitse päilyvän. 


Kohos siiville kerran ne sitten,

suvi kun oli muistoja vain,

kukat laulavat lainehitten,

unet valkeat ulappain.

Ne matkasi päivän maihin;

viel’ loistava siipi loi

kuvan viimeisen alle kaihin,

mi aallon jo kammitsoi.  

Otto Manninen

Ensimmäinen sanoilla piirretty kuva

Ensimmäinen huoneentaulu on Nocturne

Nocturne on kirjoitettu Kangasniemellä, kuultavien vesien äärellä. Eino Leino (1878-1926) vietti kesää Otto Mannisen luona, laatien ensimmäistä Helkavirsien kokoelmaa. Kahden sanataiteilijan yhteiselo oli hedelmällistä, tuottoisaa. Leino, 25-vuotias, oli jo tukevasti kiinni ammatissaan runoilijana, lehtimiehenä, näytelmäkirjailijana, suomentajana. Manninen oli vasta aloittanut runoilijantyönsä.

Eino Leino eli vahvaa luomiskautta, rakastuminen siivitti kynää. Heinäkuun kolmantena, 114 vuotta sitten syntyi Nocturne, rakastavan miehen viesti rakastetulleen. Leino oli ollut kuukauden päivät erossa tulevasta puolisostaan Freya Schoulzista.

Leinon runon maisema ei ole Kangasniemi, järvi ei varmaankaan ole Puula. Sanoilla piirretyn kuvan paikannan ajatuksissani kauemmas, Paltamon suunnalle, Oulujärvelle, Leinon synnyinsijoille. Siellä siintävät vaarat, siellä on ehkä vielä voinut nähdä savuavan kasken. Kaskiviljelyn aika oli 1900-luvun alussa jo päättymässä, viimeiset kaskisavut kohosivat itäisessä Suomessa. Kaski kasvatti vahvan viljan, huhtarukiin. Samanlaista rukiista voimaa on Nocturnen säkeissä. 

Eino Leinon julkaisujen määrä on ollut henkeäsalpaava. Hänen suomenkielensä on vaivatonta, sanavarasto rikas ja kirjoittaminen sujui. Sanotaan, että Leino osasi nopeasti hahmottaa kokonaisuuksia, luoda yleiskuvan aiheestaan. Sanomalehtimiehelle sopivia ominaisuuksia.

Johtuiko luomisen helppoudesta, että aikalaisten ei kerrota Leinoa aina varauksettomasti arvostaneen? Kepeä runollisuus tulkittiin helskyttelyksi, sanoilla leikkimiseksi. Sanonnan helppous ja luovuus on taiteen edellytys, mutta samalla ankara lahja taiteilijalle. Vaivattomuuden vuoksi on välillä nähtävä paljon vaivaa. Luovuus voi olla tiukka paikka sitä sivusta seuraavallekin. Kateutta kun on vaikea muuttaa voimavaraksi.

Kesän 1903 aikana viimeistelty Helkavirsien ensimmäinen sikermä on yksi Leinon mestariteoksista. Se kääntää esiin Leinon vakavamman, kalevalaisesta perinteestä ammentavan sanataiteen.

Nocturne on runona tunnelmallinen, rakastunut ja rakastava. Mutta onko se pelkästään rakkauden kuvaus? 

Autonominen Suomi taisteli vapaudestaan. Kenraalikuvernööri Bobrikov hallitsi maata diktaattorin ottein. Ennakkosensuuri rajoitti julkaisemista ja taiteilijoita muutti maasta, esimerkiksi Juhani Aho lähti vapaaehtoiseen maanpakoon, kierteli Eurooppaa polkupyörällään ja julkaisi viehättäviä, kepeitä matkakuvauksia. Syyskesällä 1904 Bobrikov murhattiin ja hänen seuraajansa lopetti ennakkosensuurin.

Hairahdanko ylitulkintaan, jos luen lyyristä tekstiä oman aikansa kontekstiä vastaan? Kun aika seisoo, nukkuu tuuliviiri, kun edessä on hämäräinen tie – onko kyse vain kahden ihmisen tunteesta vai isänmaan tulevaisuutta koskevasta huolesta, jota ei sensuurin takia voi suoremmin ilmaista?

Nocturne on monta kertaa valittu kauneimmaksi suomenkieliseksi runoksi. Sen sisältö on omaksuttavissa monin tavoin. Siksi, ja juuri siksi Nocturne on tuiki tuttu. Lausuttu, laulettu, luettu tyyntyvän illan ja kesäyön hengitys maiseman yllä.

Kesäyön onnella on paikkansa huoneentauluissa.

NOCTURNE

Ruislinnun laulu korvissani,

tähkäpäiden päällä täysi kuu;

kesä-yön on onni omanani,

kaskisavuun laaksot verhouu.

En mä iloitse, en sure, huokaa;

mutta metsän tummuus mulle tuokaa,

puunto pilven, johon päivä hukkuu,

siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,

tuoksut vanamon ja varjot veen;

niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,

sydämeni suuri hiljaisuus,

uskontoni, soipa säveleinä,

tammenlehvä-seppel vehryt, uus.

En mä enää aja virvatulta,

onpa kädessäni onnen kulta;

pienentyy mun ympär' elon piiri;

aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;

edessäni hämäräinen tie

tuntemattomahan tupaan vie.

Eino Leino Kangasniemellä 3.7.1903

Runot, sanoilla piirretyt kuvat

Aurinko nousee varhain, 
usva peittää järven. 
Aamumaisema hohtaa kultaisena, 
kunnes aurinko nousee korkeammalle. 

Yksinäinen joutsen lentää lahdelman tyvenen yllä, hiljaa huhuillen. 
Majesteettinen, puhdas liike halki näkökentän. 

Sumun aikaan ollaan äärilaidalla:
 kaikkialla vain valkoista utua, 
vastaranta on kadonnut kokonaan.  
Puut ja oksat piirtyvät sumua vastaan 
kuin värikynällä paperille piirrettyinä, 
tarkkoina ja selkeän värisinä. 

Muistojeni maailman parhaita paikkoja oli hiekkarannalle rakennettu kesähuvila, arvokas rakennus lasikuisteineen. Lasikuistille kokoonnuttiin syömään, kahvittelemaan, pelaamaan korttia ja juttelemaan. Lasikuisti oli huvilan sydän, tila, jossa oltiin suojassa sisällä, mutta keskellä tuulista maisemaa. 
Muistan tarkasti, vaikka niistä vierailuista on jo aikaa. 

Tämän tuvan ikkunoista näkyy se, mihin olemme täällä kiintyneet. Järvi väreineen ja valoineen, veden heijastukset, lintujen kisailu rantakivillä, vakavailmeiset puut, sammalniskakivien muodot, mustikanvarpujen vihreys pihamaalla. 

Seinällä on huoneentauluina kuusi runoa, sanoilla piirrettyjä kuvia. Aion jakaa ne luettavaksi, selitysten ja taustojen selitysten kera. 

Kiitokseksi ystäville, erityisesti Ritvalle ja Ekille, yhteisten hyvien keskustelujen vuoksi. Kiitokseksi lukijoille, joita niitäkin saattaa olla... 

Olen valinnut runot ja kopioinut ne omin lupini. 
Olen kuvittanut ne tässä omin lupini. 

Tuvan seinillä ei kuvia tarvita, sillä maisema kertoo kaiken.