Muistoja, mielenliikkeitä. Elämää, kaikkia värejä. Sana on vapaa, mutta vaativa luonnonvara. Me olemme sanan kansaa. Kommentoi, haasta, kannusta ja jakaakin saa. Vaalitaan sanojen taitoa.
torstai 27. marraskuuta 2014
Miekö olen tyristi
Tyristit on niin hulluja että kuvaavat poroja. Mie sitten olen.
Mutta kauniita ne ovat ja mikä voisi olla parempaa talvikäyttöä golfklubin ympäristölle kuin porojen laitumena toimiminen?
Päivät ovat utuisia, koska sää on utuinen ja koska lumitykit jauhavat vettä valkoiseksi aamusta iltaan. Jo vain.
keskiviikko 26. marraskuuta 2014
tiistai 25. marraskuuta 2014
Gladiaattorit II
Niitä on sikin sokin, edes takaisin, joka suuntaan, ennen
kuin silmä tottuu. Osa menee samaan
suuntaan ja osa tulee vastaan. Onhan tässä ihan selvä logiikka, hetkessä siihen
silmittyy.
Hikiset selät sujahtavat ohi, vauhdilla. Estonia, Jaak Mae
Suusakool, Suusahullut, Latvija, Italia, Lammin Säkiä, Tromsø, Tampereen
Pyrintö. Eikä tässä tietenkään kaikki. Vainion Meinaajat ovat myös mukana,
meinataanko siinä joukossa vai mennään vai kuinka se nyt olikaan? Tykkilatua on
yhteensä 8 kilometriä ja sen voi hiihtää edestakaisin tai ottaa pientä
spurttilenkkiä kaiken kansan keskellä. Mallia spurtteihin voi ottaa venäjää
puhuvista lapsiryhmistä, jotka porhaltavat kahden kinkaman ja kahden
valmentajan väliin jäävää pätkää edes takaisin yhdessä rykelmässä.
Ammattilainen, mukana iso kassillinen erilaisia sivakoita. |
Mummosarjalaisissa on vielä niitäkin, joilla on anorakit ja
pappaporukalla tuulipusakat. Muuten on valttia ihoa nuoleva trikoo.
Lapsikullat, ettette vaan kylmety, jos kaadutte.
Onneksi valmentajalla on
järkevä vaatetus. Paksi toppatakki, pipo ja paksut talvikengät. Siinä se
seisoo, tiukkana asennossa koko aamupäivän.
Hiihtokoululaisten välitunti, kaakao time. |
Lunta on jo saatu lisää, koskahan Valorakka ja Porot konetetaan?
Silloin suma purkautuu Rakkavaaran suuntaan.
maanantai 24. marraskuuta 2014
Polku
Lumeen, uneen
Vaeltaa väsynyt maa.
Uneen, valkeaan
Askeleet katoaa.
Uneen, uuteen
Vaeltaa hiljainen maa
Lepoon, siniseen
Hiutaleet putoaa.
Uuteen, ikuiseen
Vaeltaa talvinen maa
Peittoon, valkoiseen
Oksat verhoaa.
sunnuntai 23. marraskuuta 2014
Gladiaattorit
Aamut eivät näillä leveysasteilla valkene, ne sinertävät,
ensin hennosti, sitten intensiivisemmin. Alkutalvi on pitkä sininen hetki.
Aamun sinerryksen vaihtuessa valkoiseen alkoi gladiaattorien taisto, tarkoitusta varten rajatulla areenalla.
Valmentajat ja valvojat ja muu väki muodosti puheliaita
ryppäitä radan solmukohtiin, aidan taakse. Gondolin siniset korit purjehtivat
sumuisen taivaan keskellä.
Yksi kerrallaan nämä vartalonmyötäisiin asuihin pukeutuneet
nuorukaiset mutkittelivat rinnettä alas. Joku törmäsi keppiin ja karjaisi
voimallisesti, toinen laski ulos radalta ja sadatteli hiljaa. Joku tuli radan
alas paukkeella ja kolinalla, seuraava lähes äänettömästi, elegantisti keppien
lomassa sujutellen.
Hitainkin oli niin nopea, että kuvan ottaminen
pikkukameralla oli vaikeaa. Nopeimman ja hitaimman ero näkyi paitsi
ajanottolaitteessa, myös tyylissä ja eleganssissa. Suoraa toimintaa, ilman
hidastuksia.
Mikä tekee urheilijasta huippu-urheilijan? Laskeminen,
laskeminen, rinteen tahkoaminen niin, että rutiini kasvaa ja taito karttuu. Tärkein
oppi ei ole suksen ja lumen välissä, vaan pipon alla. Keskittyminen, kyky
sulkea muu maailma omien ajatusten ulkopuolelle on avain. Lipsua ei saa, ei
suoritus eikä mieli. Maltti, uskallus ja oikea tilanteen arvioiminen tekevät
mestarin. Eikä mestarin tarvitse rehennellä, tyyli ja vakuuttavuus tulevat
muusta. Sitä voisi varmaan kutsua kypsyydeksi.
Lounastauon aikaan gladiaattorit kansoittivat ravintolan.
Sukset jäivät ulos odottamaan. Varusteita kevennettiin, kypärät riisuttiin,
toppavaatteita höllättiin. Ravintola oli portaita myöten täynnä ruokailijoita.
Poikamaista leikinlaskua, iloista hölinää, huutelua ja naurua monelle eri
kielellä, testosteronilla maustettuna. Tähän joukkoon kuuluminen koukuttaa,
varmasti.
Ai että kukako voitti? Muutama jenkki teki komean nousun
korkeammille sijoille, ruotsalaisilla oli homma hallussa, italialaisilla oli
temperamenttiset valmentajat, kaksimetrinen sveitsiläispoika pärjäsi kai aika
hyvin ja paras suomalainen laskija oli paras suomalainen laskija. Jos tulokset
oikeasti kiinnostavat, kai ne jostakin voi lukea. Rehtiä kilpailua.
Niin, ja sitähän myös kysytään, oliko lunta. Metsässä
muutama sentti, niin että pienimmät varvut peittyivät ja polut muuttuivat
valkoisiksi. Rinteessä reilusti metrin verran, jäisen kovaksi pakkautunutta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)