Kulkurien matkassa

Kaikkialla niitä oli. Villejä otuksia, vähän kesympiä, kokonaan kesytettyjä. Luontonsa karaisseita ja luonteensa perille päätyneitä. 

Yksin ja yhdessä, laumoina ja yhä tihenevinä laumoina. Levossa ja liikkeessä. 

Jakarandapuiden alla oli varjoisaa, valo siivilöityi sinisten kukkien läpi. Maassa vilistivät sisiliskot, välillä niilläkin oli täysi työ paeta. 

Pedoista suurimpia vaikka ei ehkä vaarallisimpia olivat viatrix germanicus tai profugus britannius sekä jopa homo vagantus sueciosus. Turisticus fennicukset turisivat jossain keskenään. Erilaisia yksilöitä vilisi eri puolilla saarta.

Pyylevinä, hikisinä ja polvihousuihin ja järkeviin jalkineisiin pukeutuneina villit kansoittivat toreja ja tienlaitoja. Niitä koottiin aitauksiin ja sieltä ne vilkuttivat alkuasukkaille.

Vaikka kuinka olisi päättänyt valvoa ja vahtia, välillä väsytti. Vanhalla muurilla, puolivarjossa oli hyvä ottaa rennosti ja nauttia siestaa. Mitä siitä, jos toiset kulkurit eivät maan tapoja hoksanneet.

Valppauteen oli syynsä. Joku saattoi pudottaa palan suustaan ja kädestään tai toisenkin, piti kulkea ja vaania, olla valmiina, kun tilaisuus tulee.

  

Lajitoverin kanssa oli helpompaa, välillä saattoi piiloutua varjoon, kun toisella oli päivystysvuoro.

Yksin oli syytä toimia itsenäisesti. Valvoa katua ja pitää silmällä liikennettä. Valita paikka, jossa kukaan ei pääse livahtamaan ohi.

 

Parhaat tähystyspaikat ovat tietysti niillä, joilla on siivet. Voivat asettua oksalle ja varoittaa ohikulkijoita.

Kaikenlaisia kulkijoita. Kameroilla ja ilman. Olisiko ne pitänyt jotenkin huomioida? Kaikkiko? Rajansa kaikella! Madeirallakin. 

Lapsi on lapsi ja juuri se on ihanaa

Caesar von Everdingen: Pyhä perhe.

Perhekunnan pienin viettää syntymäpäivää. Vielä riittävät yhden käden sormet ikää ilmoittamaan, kaikki muut tarvitaan, paitsi peukku. Sopimuksen mukaan päivänsankarin kuvia jaetaan vain perheen kesken.

Syntymäpäivää on odotettu riemukkaasti. Sä saat tulla – en mä kutsu sua – tuuksä kanssa – tuuthan varmasti - mummin muistoissa elpyvät omien lasten leikkikouluvuodet, samanlainen kaupankäynti ja tykkäämisen säätely on edelleen vallalla. Lapsen syntymäpäivä on oma suuri juhla, josta saakin iloita. Paljon onnea ja siunausta, toivottavat isovanhemmat. On lupa rakastaa, ehdoitta ja täydesti. Kiitos siitä.

 

Caesar von Everdingen: Nainen lämmittelee käsiään.

Sinebrychoffin taidemuseossa on vielä muutaman viikon avoinna hollantilaisen mestarin Caesar von Everdingenin (1616–1678) näyttely. Taiteilija, joka oli Rembrantin aikalainen, jäi kuuluisamman mestarin varjoon ja on nyt noussut uuteen maineeseen, 400 vuotta syntymänsä jälkeen. Esillä on parikymmentä teosta, noin puolet taiteilijan elämäntyöstä, kattava ja korkeatasoinen katsaus siis.

Barokki-näyttelystä, katsokaa kuinka lapsi tavoittelee lampaan turkkia. Lorenzo Lotto. 

Niin von Everdingenin näyttelyn kuin vuodenvaihteen aikaan Kansallismuseossa olleen Barokki-näyttelynkin helmiä ovat lapsikuvat. Lapsi on usein Pyhän perheen pieni Jeesus, mutta mallina on tietysti ollut joku taiteilijan lähipiiriin kuuluva pienokainen. von Everdingenillä ei omia lapsia ollut, mutta sukulaisperheestä saatiin malleja.

Pieni Jeesuslapsi on lapsi siinä missä nykyajan tenavatkin. Utelias, vilkas, vain hetken aloillaan viihtyvä. Olipa aikaa viisisataa vuotta tai vähemmän, lapsi on aina lapsi, onneksi.

Sinebrychoffin kokoelman aarteita. Giovanni Bellini. 

Mitä toivoisin pienelle päivänsankarille? Iloa ja onnellista elämää, turvallisuutta ja terveyttä. Toive toteutuu varmaan helpommin nykyään kuin ennen, tai ainakin me uskottelemme itsellemme niin, kaikkien tehokkaiden apuneuvojen katveessa. 

Tärkeintä lienee sittenkin läsnäolo ja syli. Lämmin syli, johon leikki-ikäinenkin voi turvautua.

Bramantillo.